Mistä tuo mustelma on tullut?

Ota puheeksi, uskaltaudu kysymään, kannustavat lääkäreitä eri alojen työntekijät, jotka joutuvat tekemisiin naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa.

- Asioista pitää tehdä arkisia. Lääkäri voi kysyä potilaalta, mistä tuo mustelma on tullut, onko miehes lyönyt? sanoo Lyömättömän Linjan aluetyöntekijä Jukka Saarni.

Jos kysyminen arveluttaa lääkäriä, Jukka Saarni muistuttaa, että vastuu vastaamisesta on potilaalla:

- Potilas päättää siinä kohtaa itse, haluaako hän tähän problematiikkaan apua vai ei. Jos salaisuuden tahtoo pitää, sen pitää, Saarni sanoo.

- Krooniset epämääräiset kivut, psykosomaattiset oireet, unettomuus ja masentuneisuus tai ihmissuhdevaikeudet saattavat kätkeä taakseen kätketyn väkivallan. Ammatti-ihmisten on uskallettava kysyä ja kohdata asia, sanoo naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa selvittänyt naistentautien erikoislääkäri Pirkko Brusila.

- Uskallus asian esille ottamiseen tulee siitä, että jokaisen lääkärin on ensin keskusteltava asiasta itsensä kanssa, opetella käyttämään siihen liittyviä sanoja. On puhuttava ensin vaikka omalle peilikuvalleen. Teeman kanssa on ensin itse tultava tutuksi: ihmiset, jotka eivät ole tottuneet keskustelemaan väkivallasta tai seksuaalisuudesta, eivät osaa käyttää niihin liittyviä sanoja, vaan häpeävät niitä. Potilas aistii sen välittömästi, ja asia on hukassa. Tässä ei pärjätä kirjatiedolla, Brusila sanoo.

Hän arvelee monien lääkärien kiertelevän ja väistelevän, jos epäilevät naispotilaan joutuneen väkivallan kohteeksi, koska asian käsittely tuntuu niin tavattoman vaikealta. Brusilan mielestä tärkeintä kuitenkin on, että kysymykseen tartutaan niin, että ihminen saa tunteen, että joku hänestä välittää ja että hänelle tulee selväksi, ettei lyömiseen pidä alistua.

- Perheväkivalta on hyvin yleinen syy naisten psyykkisiin ongelmiin. Olisi aivan olennaista oppia tunnistamaan väkivaltaa kohdanneen naisen trauma, etteivät sen oireet vain mene yleensä mielenterveyden horjumisen piikkiin, sanoo kehityspäällikkö Auli Ojuri Ensi- ja turvakotien liitosta.

- Jos väkivalta jatkuu pitkään eikä nainen saa apua, hänelle saattaa kehittyä traumaperäisen stressireaktion oireita uni- ja keskittymisvaikeuksineen ja häpeän- ja syyllisyyden tuntoineen, Ojuri toteaa.

Usko, toivo, hakkaus

Naisiin kohdistuvan väkivallan eräänlaisena perustilastona pidetään Tilastokeskuksen julkaisemaa Usko, toivo, hakkaus -kirjaa vuodelta 1997. Sen mukaan nykyisen avio- tai avopuolison fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi oli joutunut 22 % naisista, viimeksi kuluneen vuoden aikana 9 %. Aikaisempiin parisuhteisiin liittyi väkivaltaa 50%:lla naisista.

Asian hankaluuden ja kipeyden vuoksi toiset eivät usko tilastolukujen suuruutta, toiset pitävät niitä liian pieninä.

Kaikkein vaietuin ja hävetyin väkivallan muoto on kaikkinainen väkivalta parisuhteessa.

Pirkko Brusila kertoo tehneensä omalla vastaanotollaan sadalle aivan tavalliselle gynekologiselle potilaalle kyselyn, missä määrin heillä oli seksuaalisen väkivallan kokemuksia menneisyydessään. Potilaista 81 vastasi - 40 heistä oli kokenut jonkinasteista väkivaltaa. Jokainen näistä 40:stä myös sanoi, että lääkärin pitäisi kysyä asiasta suoraan.

- He vastasivat, että saattaa olla, etten uskalla myöntää asiaa sillä kertaa, jos sitä suoraan kysytään, mutta seuraavalla kerralla olen rohkeampi.

Miksi minä lyön?

- Suurin osa niistä miehistä, jotka hakeutuvat meille väkivaltaisuutensa takia, on jonkun pakkotilanteen edessä. Lusikat ovat menossa jakoon tai jokin muu pysäyttää miehen tajuamaan, ettei näin voi jatkua, kertoo Lyömättömän Linjan Tampereen aluetyöntekijä Jukka Saarni.

- Meillä näkyy hyvin selvänä väkivalta, jossa yhteys järkeen katoaa ja tunteet myllertävät niin vahvoina, että mies on aivan avuton eikä voi käsitellä tunteita, joita toinen ihminen hänessä herättää. Että asia on pakko hoitaa pois lyömällä. Että muuta keinoa ei muka ole käytettävissä.

- Koska siinä tilanteessa on miljoona muutakin vaihtoehtoa, me kysymme, miksi valitset niistä juuri lyömisen. Me käsittelemme sitä, miksi toisen ihmisen toiminta saa minussa aikaan sellaisia tunteita, että minun pitää lyömällä painaa se toinen alas ollakseni itse korkeammalla.

Kun mies puhuu väkivaltaisuudestaan, hän Saarnin mukaan monesti puhuu niin kuin ei koskaan ennen.

- Kun nämä miehet kuvaavat, mitä heille tapahtuu, he tietävät jo puhuessaan, että suusta tulee sammakoita. On tärkeää saada puhua ja tulla kuulluksi ilman että syyllisyyttä lisätään, sillä syyllisyys on jo olemassa. Näiden miesten sosiaalinen ja moraalinen häpeä on vahva.

-Lyöminen on yksilön ongelma, Saarni sanoo.

- Se ei ole vuorovaikutusongelma.

Lyömättömän Linjan päämääränä on auttaa miestä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisuudestaan ja löytämään uusia tapoja ratkaista ristiriitatilanteet.

- Me emme tee naiselle sopivaa miestä, vaan päämääränä on itselleen sopiva mies, jonka ei tarvitse käyttää väkivaltaa, Saarni sanoo.

Lyömättömälle Linjalle tullaan kaikista yhteiskuntaluokista. Statuksella tai älyllä ei ole mitään merkitystä siinä, kuka lyö.

Kirkko haluaa murtaa perheväkivaltaan liittyvää vaikenemisen muuria

Perheväkivaltaan liittyvää vaikenemisen muuria on ryhtynyt murtamaan myös kirkko.

- On selkein sanoin tuotava esiin, että naisiin kohdistuva väkivalta on paitsi ihmisoikeusrikkomus, myös synti, toteaa Mikkelin piispa Voitto Huotari.

Kirkon opetusta naisen ja miehen suhteesta on hänen mukaansa tarkistettava. Mieskeskeinen Raamattu, valtaosaltaan miehiset kuvat Jumalasta ja kirkon miehinen hierarkia ovat antaneet aineksia niille, jotka haluavat pitää yllä miehen ja naisen eriarvoisuutta.

Huotarin johtamassa työryhmässä on laadittu kaikkiin seurakuntiin lähetettävä vihkonen Naiset, miehet ja väkivalta. Tavoitteena on, että perheväkivallasta puhutaan avoimesti esimerkiksi rippikoulussa, varusmieskoulutuksessa, sielunhoidossa ja saarnoissa.