Ajan­kohtai­sta

Nuoret aikuiset käyttävät maskia suojellakseen muita

Maskin käyttö on keino osoittaa vastuullisuutta.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Nuoret aikuiset käyttävät kasvomaskia erityisesti suojellakseen muita, selvisi Citizen Shield -hankkeen laadullisessa haastattelututkimuksessa. Tutkimukseen haastateltiin pääkaupunkiseudulla asuvia 18–25-vuotiaita nuoria aikuisia kesällä 2021.

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian oppialan ja VTT:n yhteisen Citizen Shield -projektin tavoitteena on tuottaa tieteellistä tietoa yksilön ja yhteiskunnan suojaamiseen ilmavälitteisiltä epidemioilta.

Haastatellut kertoivat käyttävänsä kasvomaskia erityisesti suojellakseen riskiryhmiin kuuluvia, kuten iäkkäämpiä henkilöitä ja perussairauksista kärsiviä. Aiemmin keväällä toteutetun kyselytutkimuksen huomiot saman ikäryhmän osalta ovat samansuuntaisia: 64 prosenttia uskoi suojaavansa itseään ainakin jonkin verran käyttämällä maskia ja 92 prosenttia ajatteli suojaavansa muita.

Kaupassa ja julkisissa liikennevälineissä valtaosa vastaajista aikoi käyttää maskia, mutta puolet ei olisi käyttänyt maskia tavatessaan ystäviä tai perhettä sisätiloissa.

Iäkkäämpiä ihmisiä tavatessa maskin käyttäminen voitiin nähdä oleelliseksi. Oman ikäluokan kanssa maskille ei välttämättä nähty tarvetta. Kasvomaskin koettiin vaikeuttavan luonnollista vuorovaikutusta ja muistuttavan pandemiasta myös silloin, kun haluaisi rentoutua.

Useat haastateltavat kuvasivat maskin käyttöä keinona toimia epidemian leviämistä vastaan, osoittaa vastuullisuutta tai näyttää esimerkkiä muille.

Lue myös

– Pandemiatilanne tulee todennäköisesti jatkumaan pitkään, joten suojautuminen on ajankohtaista vielä jatkossakin, kommentoi VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin tiedotteessa.

– Olemme jo kansalaisina oppineet, kuinka suojaamme toisiamme väkijoukossa. Seuraavaksi meidän tulisi oppia tunnistamaan riskitilanteet ja toimimaan niiden mukaisesti. Esimerkiksi, flunssaoireisena valitsen suojata muita maskilla. Sisätiloissa tai väkijoukossa ollessani käytän hengityssuojainta, kuten FFP2-suojainta, jolla suojaan myös itseäni, Harlin sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030