Lehti 51-52: Ajan­kohtai­sta 51-52/2020 vsk 75 s. 2826 - 2828

Nuorista, kollegiaalisesti

Lääkärilehti kutsui kaksi lääkäriä ­keskustelemaan nuorten mielenterveyden hoidosta.

Koululääkäri Isa Teeriaho työskentelee Hollolassa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä. ­Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu toimii Sata­psykiatrialla nuoriso­­psykiatrian ­kliinisenä ­opettajana ja on Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen puheen­johtaja. Hän jäi tänä vuonna eläkkeelle nuorisopsykiatrian ylilääkärin tehtävästä ­Satakunnassa.

Koonnut Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Minna Pihlava

Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu (vasemmalla) ja Isa Teeriaho keskustelivat nuorten mielenterveyden hoidosta Teams-tapaamisessa.

Kuvituskuva 2
Adobe/AOP

ISA TEERIAHO:

Osataanko perusterveydenhuollossa diagnosoida ja hoitaa psyykkisesti sairaita nuoria?

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

Osaaminen vaihtelee. Jotkut ovat tosi taitavia ja motivoituneita. Sitten on niitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen huomaa lähetteistäkin. Osa on hyviä, mutta sitten on niitä, joissa ei ole nuorta nähtykään.

Jos hoitoa siirretään perusterveydenhuollon suuntaan, niin kuin on ehdotettu, kaikki ammattiryhmät tarvitsevat lisäkoulutusta, että on työkaluja ja hoito on vaikuttavaa. Pitää tietää, mitä tehdä.

Sinulta kysyisin: Mistä koululääkäri on huolissaan?

ISA TEERIAHO:

Olen huolissani hyvinvointierojen kasvusta. Kuilu nuorten välillä, jotka voivat hyvin ja joilla on ongelmia, tuntuu repeävän entisestään.

Toinen huoli on, miten itse osaan varhaisessa vaiheessa puuttua ongelmiin, että ei päädyttäisi hankalaan kierteeseen.

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

Olen tehnyt yli 30 vuotta nuorisopsykiatrialla töitä. Tuntumani on, että opettajat tunnistavat tosi hyvin nuorten ongelmia. Jos tieto kulkee opettajalta lääkärille, on mahdollisuus oikea-aikaiseen puuttumiseen.

Monesta suunnasta, esimerkiksi Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen ja nuorisolääkärien kirjoituksissa Lääkärilehdessä, on ehdotettu, että vastaus nuorisopsykiatrian kuormittumiseen löytyisi opiskelu- ja kouluterveydenhuollosta.

Miltä se tuntuu, että omalle tontille työnnetään tehtäviä joka suunnasta?

ISA TEERIAHO:

Kannatan ehdotuksia. Olen samaa mieltä myös siitä, että perustason verkostoa koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa kannattaa hyödyntää. Meillä on paljon osaamista, tuntuma arkeen ja tiivis yhteistyö koulun kanssa.

Mutta resursseja on vahvistettava. Ei voi tulla lisää velvoitteita ja vaatimuksia ilman priorisointia siitä, mitä jätetään tekemättä nykyisistä velvoitteista. Olen nähnyt turhana, että pyöritetään terveystarkastustoimintaa, joka ei välttämättä tuota hirveästi hyötyä lapselle. On ollut jo pitkään olo, että resursseja pitäisi pystyä suuntaamaan nykyistä enemmän ongelmien hoitoon.

Samaan aiheeseen liittyen, miten perustason verkostoa voi vahvistaa nuorisopsykiatrin mielestä? Tällä hetkellä toimijoita ovat koululääkäri, terveydenhoitajat, kuraattori ja koulupsykologi.

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

Siinä on jo oleelliset ammattiryhmät.

Minua hirvittää, jos aletaan tehdä lakisääteisiä henkilöstömitoituksia ja niissä hirttäydytään ammattirooleihin. Suomi on hyvin erilainen maa eri kolkissa. Täällä Satakunnassa on vajaat neljä prosenttia väestöstä, mutta ei ole neljää prosenttia lääkäreistä tai psykologeista. Sairaanhoitajia on saatavilla, koska Porissa koulutetaan heitä. Täytyisi ajatella niin, että resurssi tulisi siitä, mitä on saatavilla, ja osaamista täydennetään lisäkoulutuksilla.

Muuten voi tulla laiton tilanne siksi, että joku on mahdottomassa tilanteessa.

Toki vain psykologi voi tehdä esimerkiksi tiettyjä tutkimuksia ja lääkäri määrätä lääkkeitä.

ISA TEERIAHO:

Tuo on hyvä huomio. Täällä Päijät-Hämeessä on valtava koulupsykologipula, vaikka olemme melko lähellä pääkaupunkiseutua.

Siinä on pakko luovia ja miettiä, miten vähäinen psykologiresurssi käytetään mahdollisimman hyödyllisesti.

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

En tiedä, miten priorisoisit, mutta erikoissairaanhoidossa näkyy, että oppimisvaikeudet eivät ole aina tiedossa. Vastaanotolle saattaa tulla jopa yläasteikäinen, jolla löydetään kehitysvamma. Tunnistamiseen kaivattaisiin psykologin osaamista.

ISA TEERIAHO:

Meillä on priorisoitu juuri niin, että psykologi tekee tutkimuksia.

Kuraattori ja terveydenhoitaja puolestaan kantavat vastuuta ahdistuneiden tukemisesta. Terveydenhoitajilla on alkamassa lisäkoulutuksia nepsy-asioista ja IPC-lyhytterapiasta.

Joskus kuitenkin kuulee, että joku kokee esimerkiksi kuormittavassa elämäntilanteessa saaneensa vääränlaista apua. Mitä ajattelet tästä?

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

Herää kysymys, mitä henkilö tarkoittaa. Itse olen monesti törmännyt lääkehoidon kritiikkiin, jos nuori tai perhe kokee, ettei ole yritettykään muuta.

Pitäisi pystyä puhumaan, mikä meni henkilön mielestä pieleen. Varmasti työntekijä yrittää löytää jokaiselle oikeanlaista apua.

Jotkut sairaanhoitopiirit ovat päättäneet ohjata nuoria ensisijaisesti ryhmähoitoon resurssipulan vuoksi. Kaikille se ei ole oikea tapa ollenkaan. Joku pelkää ja ahdistuu lisää.

Kun nuoren on tutkinut, täytyisi voida itse käsi sydämellä uskoa hoitoon. Nyt joudutaan tarjoamaan käyntejä liian harvoin. Se on vähän kuin antaisi syöpäpotilaalle joka toisen sytostaatin, tai potilas tulisi dialyysiin vain joka kolmas kerta, jotta mahtuu enemmän potilaita.

Lue myös

Ei somatiikassa ikinä suostuttaisi siihen, mihin psykiatrit joutuvat tänä päivänä suostumaan.

Seuraavaksi kysyisin sinulta: Mitä koululääkäri eniten odottaa erikoissairaanhoidolta?

ISA TEERIAHO:

Tärkeintä olisi kollegiaalinen tuki. Ongelmat ovat usein kuormittavia ja vaikeita, ja mukana on usein monia tahoja, kuten vanhemmat ja sosiaalitoimi. On aikamoinen homma saada kaikki tekemään töitä yhtä tavoitetta kohti. Siinä olisi hyvä saada vahvistusta, että on osannut viedä asioita oikeaan suuntaan.

Ja kun koululääkäreillä on paljon nepsy-asioita agendalla nykyisin, välillä on pulassa siinä, mikä on vaikkapa ADHD-oiretta. Tuntuisi kauhealta ajatukselta tehdä pitkäaikainen diagnoosi nuorelle, jolla onkin ohimenevää levottomuutta. Tähän kaipaan tukea.

KIRSI-MARIA HAAPASALO-PESU:

Jos koululääkäri pohtii tiettyjä oireita, erikoislääkäri voisi ehkä sanoa, oliko niitä näkyvissä viisi tai kymmenen vuotta sitten. Ja antaa vinkkejä, miten lähteä haarukoimaan tilannetta.

Palaan vielä osaamiseen perusterveydenhuollossa. Koululääkäriksi varmaankin hakeutuu sellaisia, jotka ovat valmiita verkostomaiseen työskentelyyn. Lääkärien kiinnostuksen kohteita ollaan aiempaa valmiimpia huomioimaan perusterveydenhuollossa.

Verkostomaisesta työskentelystä puheen ollen, olen nähnyt erikoissairaanhoidossa aika paljon sitä, että kunnassa ei ole koskaan koottu toimijoita yhteen. Koululääkäri, sosiaalityöntekijä ja muut kunnan toimijat saattavat nähdä toisensa ensimmäisen kerran erikoissairaanhoidon kokoamassa palaverissa.

ISA TEERIAHO:

Mielestäni on ihan elinehto, että saa tiimin ympärilleen ja pystymme tukemaan toinen toisiamme.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030