Ajan­kohtai­sta

Oulu palkkaa lääkärin koulutusasioita edistämään

Kaupunki haluaa vahvistaa erityisesti yleislääketieteen erikoistumispolkua.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Oulu palkkaa koulutusasioista vastaavan apulaisylilääkärin.

Kaupunki haluaa uuden tehtävän kautta vahvistaa erityisesti yleislääketieteen erikoistumispolkua Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa.

Lääkäreiden pääluottamusmies Pekka Niemelä Oulun terveyskeskuksesta kiittää Oulun panostusta nuoriin lääkäreihin ja lääkäreiden rekrytointiin ylipäätään.

Vielä vuosi sitten Oulussa oli täytettynä vain noin 80 prosenttia terveyskeskuksen lääkäriviroista. Esimerkiksi Myllyojan hyvinvointikeskuksen akuuttivastaanotto oli väliaikaisesti suljettu lääkärivajeen takia.

Nyt täyttöaste on Niemelän mukaan hyvä.

– Prosessissa on opittu paljon, hän sanoo.

Lisävakansseja tarvittaisiin

Lääkärien lisävakansseille olisi hänen mukaansa kuitenkin edelleen tarvetta.

– Se on suurin kompastuskivi tällä hetkellä, hän sanoo.

Lue myös

Jotta Oulussa olisi yhtä paljon lääkäreitä väestöön suhteutettuna kuin esimerkiksi Kuopiossa tai Kokkolassa, lääkärivakansseja pitäisi terveyskeskuksessa olla Niemelän laskujen mukaan 150. Nyt niitä on noin 110.

– Siellä missä on riittävästi vakansseja ja ihmiset ehtivät paneutua töihinsä ilman jatkuvaa kiirettä, tulijoita on enemmän, koska siellä on aikaa opastaa ja neuvoa paremmin. On myös rekrytointivaltti, että vakansseja on tarpeeksi, Niemelä kuvaa.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030