Terveydenhuollon tietojärjestelmien kehitys hajosi liian pieniksi hankkeiksi Jukka Ohtonen: Meiltä puuttuu tieto, mitä tietojärjestelmiltä halutaan
Uusi uljas tietoyhteiskunta on hajonnut pieniksi pirstaleiksi ja sadoiksi kehittämishankkeiksi eri puolille maata. Samalla kun valtiovalta lopetti keskusohjauksen, luovuttiin myös mahdollisuudesta rakentaa yksi suuri kansallinen hanke terveydenhuollon tietojärjestelmien pystyttämiseksi.
Terveydenhuollon lisensiaatti Jukka Ohtonen sanoo suoraan, että häntä harmittaa katsella nykymenoa, josta puuttuvat niin teoreettinen pohjatieto kuin kokonaisuuden hallintakin.
Ohtonen on kirjoittanut mm. Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan joulukuussa valmistuneen raportin osion, joka koskee tietotekniikkaa terveydenhuollon kehittämisen tukena. Hän on katsellut näköalapaikalta tietojärjestelmien tuloa terveydenhuoltoon johtaessaan viime syksynä päättyneen Satakunnan Makropilotin arviointia. 12 miljoonan euron hintainen Makro hajosi pieniksi mikroiksi, eikä kaikkia tavoitteita saavutettu projektinhallinnan puutteellisuuden vuoksi.
- Samoin uhkaa käydä koko sille työlle, jota terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämiseksi tällä hetkellä tehdään. Jonkun - ja katson nyt STM:n suuntaan - pitäisi ottaa kansallinen kokonaisvastuu sirpalemaisesta kehitystyöstä, jota kunnissa, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa parhaillaan tehdään. Pitäisi hyväksyä se, että joissakin asioissa valtakunnallista vastuunottajaa tarvitaan! Ohtonen huomauttaa.
Tietoa tiedon käytöstä
Jukka Ohtonen pitää keskeisenä ongelmana sitä, ettei Suomessa ole parhaillaan tietoa siitä, mitä elektroniselta tietojärjestelmältä halutaan.
- HUS:n hallintoylilääkäri Martti Kekomäki sanoi kerran osuvasti, ettei sairaalaan pidä tulla yhtäkään tietojärjestelmää, jonka tarkoituksena on tiedon nopeampi kulku. Digitaalisen tiedonkulun pitää tukea sitä perustyötä, jota sairaalassa ja terveyskeskuksessa tehdään. Kyse ei todellakaan ole hienosta tietoteknisestä järjestelmästä sinänsä, Ohtonen toteaa.
Hän huomauttaa kuitenkin, että perusongelmaksi muodostuu pian se, ettei tiedetä, millaista systeemiä palvelemaan uusia tietojärjestelmiä luodaan. Jos ei tiedetä, millaista tietoa ja missä muodossa vastaanotolla työskentelevä lääkäri tarvitsee, digitieto ei ole sen parempaa kuin vanha tieto pahvikansiossa. Ohtosen mukaan olennaista on myös saada tutkittua tietoa siitä, miten tietoa vastaanotoilla käytetään.
Kyse on muustakin kuin vain siitä, lukeeko lääkäri tai hoitaja ylipäänsä potilaan tietoja vai ei. Uuden järjestelmän rakentajan pitäisi tietää, mikä tieto on kussakin hoitopisteessä oleellista.
- Sen jälkeen voidaan ryhtyä rakentamaan esimerkiksi hälyttäviä potilastiedostoja, jossa reseptiä kirjoittavan lääkäri tietokone hälyttää, jos uusi lääke on aiempien potilastietojen mukaan mahdollisesti haitallinen, Ohtonen huomauttaa. Näin voi käydä esimerkiksi tietyissä allergioissa tai vaikkapa potilaan kantaessa jotain perinnöllistä sairautta, joka ei kuitenkaan ole hänen sen hetkisen hoitonsa syy eikä siten päällimmäisenä lääkärin mielessä.
- Tiedon käytön logiikka muuttuu. Digiä ei voi rakentaa paperin päälle; sellainen ajattelutapa ei enää toimi, hän korostaa.
Oikea ammattilainen oikeassa paikassa
Jukka Ohtonen puhuu tässä yhteydessä vaatimusmäärittelyistä, jotka on välitettävä tietotekniikan ammattilaisille, jotta nämä osaavat rakentaa terveydenhuollon perustehtävää tukevat järjestelmät.
- Ei ole varmasti tässä vaiheessa enää järkevää rakentaa tietojärjestelmiä sairaalan tai terveyskeskuksen ammattilaisten toimesta. Se kehitystyö tulee antaa tietotekniikkafirmojen ammattilaisille. Mutta laitoksessa pitää laatia tarvittavat vaatimukset ja määritykset, mitä varten tietojärjestelmää uudistetaan. Sitä päätöstä taas ei missään nimessä tule antaa tietotekniikkafirmoille, Ohtonen sanoo.
Hän naurahtaa kohta suorastaan inhoavansa sanaa työryhmä. Sen uumeniin kun hajoaa usein hyväkin kehitystyö. Ohtosen näkemyksen mukaan tuloksia saadaan parhaiten aikaan, kun projektisuunnittelu annetaan ammattilaisille ja prosessille nimetään omasta organisaatiosta vastuuhenkilö. Tätä on edeltänyt luonnollisesti se, että teoreettinen perusta on selvitetty ja kentän tarpeet kartoitettu.
- Järjestelmien on myös oltava riittävän kattavia, jotta potilasturvallisuus ei vaarantuisi sen vuoksi, ettei potilaskertomustieto kulje organisaatioiden kesken. Aluetietojärjestelmien pitää sen vuoksi kattaa niin kunnallinen, yksityinen kuin kolmas sektorikin, sanoo Ohtonen, joka ei olisi tietosuojakysymyksistä kovinkaan huolissaan.
- Suomalaiset luottavat laajasti terveydenhuollon tietosuojaan, minkä osoittaa sekin, ettei valituksia ole juurikaan tullut. Tietosuojakysymykset on varmasti myös sisäistetty terveydenhuollon professioon kuuluviksi. Siksi tuntuukin hieman nurinkuriselta, että kansalainen joutuu joka paikassa jakamaan suostumusta siihen ja tuohon tiedonsiirtoon, vaikka kyse on hänen turvallisuudestaan. Tietosuojakysymykset eivät saisikaan koitua kattavien ja työtä helpottavien aluetietojärjestelmien esteeksi, Jukka Ohtonen korostaa.
