Ajan­kohtai­sta

Valtaosa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioista jatkuu ennallaan

Noin 3 500 kuntoutuspäätöksen saaneen palveluntuottaja vaihtui alkuvuonna.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Osa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajista vaihtui alkuvuonna, tiedottaa Kela. Muutos koskee noin 3 500:aa kuntoutuspäätöksen saanutta, jotka voivat valita uuden palveluntuottajan Kelan luettelosta. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioita saa yhteensä noin 30 000 ihmistä.

Kelan palveluntuottajille tehdyssä tarjouskilpailussa jätettiin yhteensä 4 238 tarjousta, joista 3 125 hyväksyttiin. Hankinnassa huomioitiin kokonaishinnan lisäksi maantieteellinen kattavuus, ruotsinkielinen palvelu ja asiakkaiden kuntokohtainen määrä.

Valinnanvapaus palveluntuottajien joukosta

Alle 18-vuotiaiden fysio- ja toimintaterapiaa saavien asiakkaiden sopimukset jatkuvat toukokuun loppuun saakka niiden palveluntuottajien kanssa, joiden sopimus oli voimassa vuoden 2018 loppuun. Kela järjestää palveluntuottajille tarjouskilpailutuksen, mutta sopimuskauden pitkittämisen avulla turvataan terapioiden jatkuminen keskeytyksettä. Uudet sopimukset tulevat voimaan kesäkuun alussa.

Lue myös

Jatkossa fysio- ja toimintaterapiaa tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla on vapaus valita palveluntuottaja kaikista Kelan sopimuskumppaneista, joilla on ollut sopimus Kelan kanssa 1.11.2018 alkaen sekä niitä, jotka saavat sopimuksen kesäkuusta alkaen.

Muut kuntoutujat voivat valita uuden palvelutuottajan Kelan toimittamasta luettelosta.

Muiden kuin Kelan sopimuskumppanien käyttäminen terapiaan on myös mahdollista, mutta Kela arvioi erikseen, onko suorahankinnalle hankintalain mukaisia edellytyksiä. Tähän mennessä suoranhankintapyyntöjä on tullut Kelaan noin 400.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030