1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Valtaosalla työterveyshuollon yksiköistä hyvät edellytykset tuottaa laatua
Ajan­kohtai­sta

Valtaosalla työterveyshuollon yksiköistä hyvät edellytykset tuottaa laatua

Laadun vaihtelu on edelleen suurta.

Valtaosalla työterveyshuollon yksiköistä hyvät edellytykset tuottaa laatua Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

60 prosentilla työterveyshuoltoyksiköistä on hyvät tai erinomaiset edellytykset tuottaa laadukasta työterveyspalvelua, tiedottaa Työterveyslaitos.

Työterveyshuollon toiminta ja laatu Suomessa 2018 -katsauksessa arvioitiin yksiköiden laatua ammattilaisten määrän ja koulutuksen pohjalta sekä itsearvioinnin perusteella. Aiempaa suurempi osa yksiköistä saavutti hyvän tai erinomaisen laatutason. Laadun vaihtelu on kuitenkin edelleen suurta.

Erinomaiset edellytykset laadukkaaseen palveluun ovat 18 prosentilla, ja hyvät edellytykset 42 prosentilla. Perusedellytykset täyttyvät 33 prosentilla yksiköistä ja niiden alle jää seitsemän prosenttia.

Suomen 442 työterveysyksiköstä kyselyyn vastasi 81 prosenttia.

Lääkärikeskuksilla päävastuu

Valtaosan työterveyshuollon palveluista tuottavat lääkärikeskukset. Niiden osuus palveluntuottajista on kasvanut 2010-luvulla, kun taas työnantajien omien ja terveyskeskusyksiköiden määrä on laskenut edelleen.

Työterveyshuollossa työskenteli noin 900 erikoislääkäriä, joista puolet päätoimisesti. Tilanne ei oleellisesti muuttunut edeltävästä kyselystä, joka tehtiin vuonna 2015.

Lue myös

Moniammatillisuus yksiköissä sen sijaan kasvoi. Työterveyshuollon erikoislääkäri ja pätevä työterveyshoitaja oli käytettävissä 80 prosentissa yksiköistä, ja lisäksi kahdessa kolmasosassa yksiköistä oli työfysioterapeutti ja pätevä työterveyspsykologi.

Etelä-Suomessa yli 90 prosenttia työllisistä oli työterveyshuollon piirissä, kun taas Pohjois-Suomessa luku oli kaksi kolmasosaa. Yksityisyrittäjistä työterveyshuoltoa sai vain alle 5 000 ihmistä.

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.