Lehti 30: Ajan­kohtai­sta 30/1996 vsk 51 s. 3143

Villi poliovirus Albaniassa

Viime keväänä Albanian maaseudulla puhjennut ja myöhemmin pääkaupunkiin Tiranaan ja muuallekin levinnyt paralyyttinen sairaus on WHO:n tutkimuksissa osoittautunut polioksi ja sen aiheuttaja villiksi poliovirukseksi. Sairastuneita oli syyskuun puoleenväliin mennessä 66 ja tautiin oli kuollut seitsemän ihmistä.

Sairastumiset yhdistettiin ensi alkuun Albaniassa huhti-toukokuussa järjestettyyn joukkorokotukseen, jossa rokotuksen sai 350 000 alle viisivuotiasta lasta. Nyt kuitenkin on vahvistettu, että rokotuskampanjan ja sairastumisten välillä ei ole yhteyttä. Itse asiassa kampanja selvästikin suojeli lapsia, toteaa WHO:n rokotusohjelman edustaja tri Harry Hull. Alle viisivuotiaita on sairastuneiden joukossa vain viisi, valtaosa on teini-ikäisiä ja aikuisia.

Lue myös

WHO ja UNICEF kaipaavat kansainvälistä tukea uudelle aikuisväestön joukkorokotuskampanjalle Albaniassa. Poliorokoteannoksia tarvittaisiin 3,2 miljoonaa.

Ennen Albanian epidemiaa poliotapauksia oli WHO:n Euroopan alueelta ilmoitettu tänä vuonna 10 Turkista ja 1 Ukrainasta. Viime vuonna tapauksia rekisteröitiin Euroopassa 206.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030