1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Harva rakastaa päivystämistä
Kommentti

Harva rakastaa päivystämistä

Inhoan valvomista, mutta sairaalan yössä on sanoinkuvaamatonta taikaa.

Harva rakastaa päivystämistä Kuva 1 / 1

Harva rakastaa päivystämistä. Vielä harvempi yöpäivystyksen jälkeistä krapulaa. Minä kuulun niihin, joiden mielestä päivystystyössä on jotain puoleensavetävää. Inhoan kyllä valvomista ja siitä koituvaa huonovointisuutta, mutta sairaalan yössä on silti sanoinkuvaamatonta taikaa. Hiljaisina tunteina muulloin hektisessä ympäristössä vallitsee rauha, vaikka kiidettäisiin leikkaussaliin ovenkarmit kaulassa. Ylimääräinen hössötys on minimissään, kaikki tietävät tehtävänsä ja toimivat yhteisen hyvän eteen. Työ palkitsee, silloinkin, kun kampeaa itsensä syvimmästä unesta ylös sängystä kohti synnytyssalia helpottaakseen tuskaisen äidin taakkaa.

Pari viikkoa sitten Lääkärilehdessä oli paljon luettu kirjoitus lääkärikunnan asenteesta päivystämiseen. Tekstissä referoitiin Lääkäriliiton ja Helsingin yliopiston tutkimusta, jossa oli selvitetty lääkärien näkemyksiä autonomiasta ja ammatillisuudesta. Raskaan päivystysalan valinneena aihe kiinnosti minuakin.

Yhä edelleen joudumme tekemään liian pitkiä työvuoroja liian kovan paineen alla.

On sanomattakin selvää, että yötyö on raskasta. Muistan elävästi muutaman vuoden takaiset sisätautipäivystykseni; loputtoman pitkät vuorokaudet vailla yhtään lepohetkeä. Aktiivityössä vuorokauden mittainen rupeama on aivan liian pitkä, sitä on turha kenenkään kyseenalaistaa. Edes kyvykkäin lääkäri ei voi olla täysissä ruumiin ja sielun voimissaan aamuyön tunteina työpäivän jatkuessa toistakymmentä tuntia.

Onneksi monia työpisteitä on pyritty viime vuosina kehittämään päivystysrasitteen helpottamiseksi. Päivystäjien määrää ja senioritukea on resurssien salliessa lisätty. Päivystysvuorojen kestoa on lyhennetty ja työnkuvaa selkeytetty. Yhä edelleen joudumme kuitenkin tekemään liian pitkiä työvuoroja liian kovan paineen alla.

En ole vuorotyön kannattaja, mutta päivystysrasite vaatisi monessa työpisteessä kohtuullistamista. Työpaikallani anestesiologit päivystävät viikonloput 12 tunnin päivystysvuoroissa siten, että kukin tekee kaksi pätkää viikonlopun aikana. Järjestely on erinomainen, ja vähentää päivystyksen kuormittavuutta merkittävästi.

Onhan toki niitäkin, jotka eivät koe päivystämistä ja valvomista raskaaksi. Muistan erään, nyt jo eläköityneen anestesialääkärikollegan, joka päivysti mielellään vielä yli kuusikymppisenä. Häntä yötyö ei ollut koskaan rasittanut. Tunnen jonkinlaista selittämätöntä kateutta tuota uransa ehtoopuolella olevaa työn sankaria kohtaan.

Varmasti moni meistä päivystää hyvän toimeentulon vuoksi tai ylipäätään toimeentulon turvaamisen välttämättömyydestä. Jossakin vaiheessa vastaan tulee kuitenkin raja, jossa vapaa-aika alkaa maksaa enemmän kuin mikään päivystyksestä saatava korvaus. Kokemuksesta tiedän, että kahden päivystävän lääkärin perheessä arjen mutkaton sujuminen tuntuu usein silkalta mahdottomuudelta. Lääkärilehden kirjoituksessa arvioitiin, että vapaa-aikaa arvostetaan nykyisin aiempaa enemmän. Varmasti totta. Uusi nuori lääkärisukupolvi ei ole valmis samanlaisiin kutsumuksellisiin uhrauksiin kuin mihin aiemmin on totuttu.

Päivystysvuorojen oikeudenmukainen jakaminen ja niistä sopiminen ovat paitsi velvollisuutemme, myös oikeutemme. Yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä ei voi kyllin korostaa. Kollegan sairastuessa ja muun päivystysesteen sattuessa pitäisi monen olla valmis tarjoamaan apuaan. Usein tilanteiden pelastaminen jää liian pienen joukon harteille.

Lue myös

Päivystyslistan laatijan pesti ei ole herkullinen. Tekipä homman miten tahansa, kovin harva on tyytyväinen. Jos päivystykset jaetaan tasan, aina löytyy niitä, jotka haluaisivat päivystää enemmän tai vähemmän. Jos päivystykset jaetaan toiveiden mukaan, riittää kateellisia toisten sekä liian vähäisistä että liiallisista päivystysmääristä. Miksi joku saa aina toivomansa tietyt arkipäivystykset ja toinen ei saa mitään haluamaansa? Entäpä ne vuorot, joita kukaan ei halua? Harvan ykkösvalinta on viettää joulunsa tai muut juhlapyhät sairaalan seinien sisäpuolella. Työmme on kuitenkin tehtävä; se on velvollisuutemme. Jokaiselle epämieluisan vuoron on osuttava kohdalle ennemmin tai myöhemmin.

Palaan synnytyssalista takaisin päivystyskämppääni. Sairaalan käytävä on autio ja hiljainen. Aurinko näyttää ikkunasta ensimmäiset säteensä. Tässä hetkessä en sadattele yksinäisyyttään aamuyöllä päivystykseen paennutta mummoa sen enempää kuin nuoruutensa innolla yön läpeensä leikkaavaa nuorta kirurgia. En uhraa ajatusta listantekijän vääryyksille tai akuutisti sairastuneelle kollegalleni, jonka vuorolla lusin sairaalassa kotona nukkumisen sijaan. En vahingossakaan riemastu pullistuvasta lompakosta. En rakasta päivystämistä, mutta tätä ihmeellistä aamuhetkeä rakastan.

Pauliina Paananen

Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.

Kirjoittajat
Pauliina Paananen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Uusia verkkouutisia on luvassa taas 29. heinäkuuta alkaen.

Tieteessä
Hoida oikein pistiäisallergiaa

Hoidon kulmakiviä ovat mahdollisen anafylaksian asianmukainen hoito sekä siedätyshoidon tarpeen arvio.

Maailmassa
Löylyä!

Sauna on Olli Savolalle paikka, jossa ihminen irtautuu materiasta.

Ajassa
Virheistä pitää puhua

Jani Monosen mielestä virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi, kun kokemus lisääntyy.

Ajassa
Väitöskirjapalkinto maailman yleisimmän maksasairauden tutkijalle

Panu ­Luukkosen ­väitöskirjan aineisto oli laadukas ja menetelmät innovatiivisia.

Ajassa
Vapaaehtoistyökin vaatii potilasvakuutuksen

Lääkäriliiton ryhmäpotilasvakuutus kattaa tietyin ehdoin myös pienimuotoisen vapaaehtoistyön.