1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Who loves him?
Kommentti

Who loves him?

Australialaisten kollegojen viljelemää ystävällistä, mutta häpeämätöntä suorasukaisuutta en ole koskaan nähnyt Suomessa.

Who loves him? Kuva 1 / 1

Viisissäkymmenissä oleva mies tuotiin teho-osastolle lonkkaleikkauksessa tapahtuneen aspiraation vuoksi. Potilaalla oli Downin syndrooma. Teho-osastolla hapetus heikkeni ja aspiraatiopneumoniaa seurasi monielinvaurio. Aamukierrolla yksi lääkäreistä kysyi: "Who loves him?" Jäin kaikessa hiljaisuudessa ihmettelemään, mitä merkitystä asialla oli. Lopetetaanko raskas tehohoito, jos kukaan ei rakasta?

Olen parhaillaan klinikkavierailulla Melbournessa. Paikallisella teho-osastolla työ ja toimintatavat vaikuttavat olevan pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin samanlaisia kuin koti-Suomessa. Suurimpia eroja olen havainnut lääkärien vuorovaikutustaidoissa, ja olenkin seurannut päivittäisiä sosiaalisia haasteita suurella mielenkiinnolla.

Tuskin kotiin palattuani edelleenkään kysyn, kuka potilastani rakastaa, mutta yritän muistaa huomioida ja kunnioittaa omaisia vaikeissa ratkaisuissa aiempaa enemmän.

Lääkärien vuorovaikutustaitojen tärkeydestä on keskusteltu viime aikoina runsaasti. Potilaat kaipaavat lääkäriltään ammatillisen osaamisen lisäksi erityisesti myötäelämisen taitoa ja empatiakykyä. Usein vuorovaikutus – tai sen epäonnistuminen – nousee jopa lääketieteellistä osaamista tärkeämpään asemaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lääkärin tärkein tehtävä on asianmukaiseen diagnoosiin pääseminen ja adekvaatin hoidon määrääminen. En kuitenkaan halua väheksyä vuorovaikutustaitojen merkitystä, ja uskon niissä kehittymisen olevan harjoittelemalla mahdollista.

Australiassa osataan kommunikoida, sen huomasin jo ensimmäisinä työpäivinäni. Kansa on läpi leikaten sosiaalisesti lahjakasta ja ystävällistä. Kadulla jutellaan ventovieraiden kanssa, ja karttaa lukevalle pöllähtäneelle turistille tarjotaan hanakasti apua. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun totesin saman välittömyyden jatkuvan sairaalassakin.

Ihminen kohdataan täällä ihmisenä; arvostettuna, vertaisena. Lähiomaiset otetaan varhaisessa vaiheessa hoitokokonaisuuteen mukaan. Paikallisten lääkärien viljelemää ystävällistä, mutta häpeämätöntä suorasukaisuutta en ole koskaan nähnyt Suomessa. Väitän, että valtaosa potilaista kotipuolessa pahoittaisi mielensä liian rehellisistä, suorastaan röyhkeistä kannanotoista epäterveistä elämäntavoista tai psyyken ongelmista. Suomessa tuntuu välillä olevan kiellettyä mainita potilaalle hänen ylipainostaan.

Pääsääntöisesti valoisuudesta ja mutkattomuudesta voisi ottaa oppia. En varauksetta sano australialaisen tavan olevan omaamme parempi, eikä se sellaisenaan sovi siirrettäväksi suomalaiseen sairaalamaailmaan. Kyse on enemmän kulttuurierosta kuin meidän sosiaalisesta lahjattomuudestamme. Potilaan kutsuminen sweetheartiksi tai ylävitoset terminaalivaiheessa olevan munuaisten vajaatoimintapotilaan kanssa kierron päätteeksi tuntuvat pidättyväisestä suomalaisesta yliampuvilta.

Lue myös

Lääkärikunnan kansainvälistyessä vuorovaikutustaitojen puutteeseen liitetään usein vajaa kielitaito. Kahlattuani kuukauden päivät englanninkielisessä suossa allekirjoitan kielivaikeudet onnistuneen vuorovaikutuksen esteeksi. Englanninkielen taitoni on mielestäni kohtuullisen hyvä, ja silti kapulakielelläni olen kykenemätön minkäänlaisiin vivahteisiin. Olen useaan kertaan mielessäni nostanut hattua niille ulkomaalaisille, jotka tyhjästä opettelevat vaikean suomen kielen ja pärjäävät sillä työelämässä. Ei mikään silmänkääntötemppu.

Äiti tuota aspiroinutta miespoloa rakasti. Asia ei liittynyt hoitolinjauksiin, vaan rakastava omainen otettiin hoidon suunnitteluun mukaan. Hänen kanssaan käytiin useita keskusteluja hoidon mielekkyydestä, intensiteetin lisäämisestä ja hoidon rajauksesta. Sain olla mukana seuraamassa ammattitaitoista vuorovaikutusta, jossa haastava omainen kohdattiin vilpittömästi kunnioittaen, toistuvasti. Huomionarvoista kokonaisuudessa oli, että päätöksiä ei yritetty runnoa läpi yhdessä ainoassa istunnossa, vaan asiaan palattiin useaan kertaan.

Tuskin kotiin palattuani edelleenkään kysyn, kuka potilastani rakastaa, mutta yritän muistaa huomioida ja kunnioittaa omaisia vaikeissa ratkaisuissa aiempaa enemmän. Yritän kehittyä lapsenkengissä olevissa kommunikaatiotaidoissani. Pitkä matka toisenlaiseen maailmaan voi antaa paljon yllättävillä ammattitaidon osa-alueilla.

Pauliina Paananen

Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.

Kirjoittajat
Pauliina Paananen

Etusivulla juuri nyt

Työssä
Kun aika on – näin lopetat vastaanoton

Lääkäri ei voi lopettaa vastaanottoaan noin vaan.

Tieteessä
Lääkkeiden riskinjakosopimuksille on selvä tarve

Sairaaloiden ja lääkeyritysten sopimukset ovat yleistyneet Suomessakin.

Ajassa
Mihin yleislääkäripäivystäjää tarvitaan yöllä?

Ei pidä lähteä lääkärin ammattiin, jos ajattelee, että tehdään virkamiestyötä virka-aikana päiväsaikaan, sanoo lääkintöneuvos Timo Keistinen.

Liitossa
Laatupalkinnosta kilpailee kolme finalistia

Yksi finalisteista on Heinola, jossa on kehitetty vanhuspalveluiden lääkäritoimintaa – kuvassa ovat johtava ylilääkäri Kirsi Timonen sekä geriatrian erikoislääkärit Pirjo Peltomäki ja Markus Peltonen.

Tiedepääkirjoitus
Parkinsonin tauti – uraatistako apua?

Uraattitason nostaminen farmakologisesti voisi hidastaa sekä motoristen että kognitiivisten oireiden etenemistä, kirjoittaa Tua Annanmäki.

Ajassa
Mukana porukassa

– Johtoryhmässä on päässyt tutustumaan työyhteisöön laajemmin, kertoo erikoistuva lääkäri Joel Holmen.