Huippututkijoiden eliitti, nobelistit, ovat aina kiinnostaneet tieteestä viehättyneitä. Nämä raskaan sarjan tieteentekijät ovat ansainneet sädekehänsä paitsi tutkimuksella, jonka validiteetti on todennettu Nobelilla, usein myös tulevien nobelistien oppimestareina. Tässä artikkelissa perehdytään tarkemmin siihen, miten nämä eliittitutkijat itse mieltävät tieteellisen tutkimusprosessin, hyvän tutkijan ominaisuudet ja huippututkijan tavan ajatella. Käytännön syistä artikkelissa tarkastellaan lähinnä vain rajattua tieteentekijöiden joukkoa, lääketieteen nobelisteja. Kirjoittaja kiinnostui aiheesta tutkittuaan tieteellisen ajattelun kehitystä ja tieteellisen tutkimustyön ohjausta.