Täysiaikaisten perätilaraskauksien ja -synnytysten hoito
Perätilaraskauksien hoitovalintoihin on olemassa vähän yksiselitteisiä kriteereitä. Hoitava lääkäri päättää ulkokäännösyrityksistä ja synnytystavasta suurelta osin oman harkintansa mukaan äidin mielipidettä kuunnellen. Alatiesynnytysten osuus on yleisesti pienentynyt, osittain myös siksi, että äidit usein toivovat näissä tilanteissa keisarileikkausta. Jorvin sairaalassa myös ulkokäännösyrityksiä on tehty suhteellisen vähän. Kahden vuoden aikana hoidetuissa 416 yksisikiöisessä perätilaraskaudessa niitä oli tehty puolelle äideistä. Yrityksistä onnistui vajaa kolmasosa (ensisynnyttäjillä 13 %, uudelleensynnyttäjillä 43 %), mutta takaraivotarjonta säilyi lähes aina onnistuneen käännöksen jälkeen. Keisarileikkausten osuus oli näissä tapauksissa sama kuin sairaalan kaikissa synnytyksissä vastaavana aikana. Ulkokäännösyrityksiin liittyi vähän komplikaatioita, mutta yksi toimenpide ilmeisesti aiheutti sikiökuoleman. Keisarileikkauksesta aiheutuneet komplikaatiot olivat vähäisiä.
Perätilassa olevan sikiön synnyttämisestä pääsääntöisesti alateitse on luovuttu sikiölle koituvien haittojen vuoksi (1,2). Nykyisin alatiesynnytys valitaan vain tarkoin harkituissa tapauksissa. Myös kaikkien perätilasynnytysten hoitamista keisarileikkauksella on ehdotettu, mutta tällöin ongelmana…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



