in memoriam: Risto Tuimala 15.3.1944–2021 Risto Tuimala syntyi Tampereella ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta. Risto opiskeli lääkäriksi Oulussa, jossa hän myös teki väitöskirjansa lapsiveden LS-suhteesta ja valmistui naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi. Kirsi Kuismanen, Kari Nieminen, Outi Palomäki, Jukka Uotila Ja Eija Tomás Lehti 11: In memoriam 11/2021 Kommentteja
in memoriam: Rolf Nordman 21.4.1928–26.2.2021 Lastenlääkäri, LKT Rolf Nordman menehtyi lyhyeen infektiosairauteen 92 vuoden iässä. Hän oli syntynyt Ruotsinpyhtäällä, jossa perhe asui muutaman vuoden ennen muuttoa Poriin. Leena Nordman, Pekka Louhiala Lehti 11: In memoriam 11/2021 Kommentteja
in memoriam: Seija Ojanen 24.9.1950–26.10.2020 Seija oli kotoisin luonnonkauniilta maaseudulta Pohjois-Savon Säyneisistä. Hän opiskeli ensin sairaanhoitajaksi, jatkoi opintoja kätilöksi ja työskenteli kätilönä vielä ensimmäisinä lääketieteen opiskeluvuosinaan. Seija suhtautui lääketieteen opintoihin ja lääkärin työhön syvältä kumpuavalla innostuksella. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1994, toimi aluksi yksityislääkärinä ja pätevöityi perhelääkäriksi vuonna 2000, mutta hakeutui sen jälkeen työterveyshuollon tehtäviin ja suoritti työterveyshuollon erikoislääkärin tutkinnon vuonna 2008. Ulla Heikkilä, Satu Rautajoki Lehti 11: In memoriam 11/2021 Kommentteja
in memoriam: Teuvo Hämäläinen 1.6.1940–14.1.2021 Sisätautien erikoislääkäri Teuvo Tapio Hämäläinen kuoli Lappeenrannassa lyhyen sairaalassaolon jälkeen. Hän oli syntynyt 1.6.1940 Valkealassa. Teuvo tottui pienestä pitäen kovaan työntekoon ja lääkärin työtä hän teki poikkeuksellisella tarmolla aivan loppuun asti. Ylioppilaaksi Teuvo valmistui Kouvolan poikalyseosta ja suoritti sitten varusmiespalvelun edeten lopulta reservin yliluutnantiksi. Lääketieteen opinnot alkoivat Helsingin Yliopistossa. Vastavalmistuneena lisensiaattina 1968 Teuvo aloitti työt Lappeenrannassa Etelä-Saimaan keskussairaalan sisätautiklinikassa apulaislääkärin virassa. Leo Strid, Tarmo Koivisto Lehti 11: In memoriam 11/2021 Kommentteja
Keski-ikäisen miehen vatsavaivat – tapauksen ratkaisu Keski-ikäinen mies hakeutui työterveyslääkärille arvioon sitkeiden vatsavaivojen vuoksi. Sanna-Kaisa Eloranta, Nina Kaseva Lehti 11: Miten sinä hoitaisit 11/2021 Kommentteja
Kansallinen seulontojen ohjaus on tarpeen Seulontojen yhdenmukaiseksi toteutumiseksi pitää määritellä kansallinen seulontaohjelmarakenne, toteaa kirjoittajaryhmä Lääkärilehdessä. Minna Kaila, Ilona Autti-Rämö, Matti Korppi, Marja-Leena Lähdeaho, Marjukka Mäkelä, Suvi Mäklin, Arja Ruponen, Terhi Tapiainen, Mervi Taskinen, Matti Salo Lehti 11: Työssä 11/2021 Kommentteja
Iho tietää, milloin on aamu ja milloin ilta Kun ihotauteihin ja allergologiaan erikoistuva LL Veera Nikkola aloitti väitöstutkimuksensa, hänen piti ensimmäiseksi rekrytoida tutkimushenkilöitä, joille sai antaa ultravioletti B -säteilyä ja ottaa koepaloja pakaran iholta. Anne Seppänen Lehti 11: Väitös 11/2021 Kommentteja
Koronan opetuksia – hajautettu keskittäminen Koronatestaus alleviivaa tarpeen organisoida funktioita hajautetusti sen sijaan, että totalitaarisesti keskitetään. Epidemian alussa koronatestauksesta tuli nopeasti pullonkaula. Ensin ongelmia oli testauskapasiteetissa ja sitten jäljelle jäi testitulosten viipyminen. Todellisuudessa keskitetyt analysaattorit eivät teoreettisestikaan pääse nopeaan tulosten toimittamiseen. Testaus itsessään vie aikaa, ja jos testaus vaatii tietyn määrän näytteitä, niin ne kerätään ensin ryhmiin ja sitten analysointi käynnistyy ryhmittäin. Suurin ongelma Suomen testauksessa ovat olleet matkat ja näytelogistiikka. Näyte pitää fyysisesti kuljettaa ensin testauspaikkaan ja vasta sitten se asetetaan testausjonoon. Tämä on vahvasti näkynyt testauksessa: nopeimmin vastaus on ollut mahdollista saada puolessatoista päivässä, useimmiten 2–3 päivässä. Liian usein siihen on mennyt 4 päivää tai enemmänkin. Antti Jekunen, Heidi Andersen, Heidi Bengts, Jatta Saarenheimo Lehti 11: Keskustelua 11/2021 Kommentteja
Testaus tuottaa epidemian hallinnan kannalta merkityksellistä informaatiota Aaltosen vastaus (1) Ripatin ja Korhosen kirjoitukseen (2) piirtää vaillinaisen kuvan testauksen merkityksestä koronaepidemian hallinnassa. Thomas Brand Lehti 11: Keskustelua 11/2021 Kommentteja
Koulujen sulkemisen plussat ja miinukset Vanhempien mukaan koulujen etäopetukseen siirtymisellä oli yhtä paljon positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia lapsiin. Sen sijaan vaikutukset itseensä vanhemmat arvioivat voittopuolisesti negatiivisiksi. Hannu Westerinen Lehti 11: Lääketieteen maailmasta 11/2021 Kommentteja
Kuka päättää hoitoon pääsystä? Terveydenhuolto Kuka päättää hoitoon pääsystä? Transihmisten terveydenhuollosta käydyssä keskustelussa kohtaavat etiikka, tiede ja politiikka. Mitä lääkärin tulisi tietää? Avoin artikkeli
Älä oleta potilaan sukupuolta Terveydenhuolto Älä oleta potilaan sukupuolta Asiantuntijat kertovat, kuinka sukupuolivähemmistöön kuuluva potilas kannattaa kohdata vastaanotolla: lähtökohtana on ottaa ihmisen kokemus vakavasti. Avoin artikkeli
Tieteen ja toivon rajalla Pääkirjoitus Tieteen ja toivon rajalla Tiede on ajattelun eliksiiriä, vastamyrkkyä populismille. Tiede tai sen soveltaminen ei kuitenkaan ole arvovapaata, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Tiede Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Lasten ja nuorten diagnostiikka on nyt tasalaatuista ja yhdenvertaista.
Agility on tapa nollata aivot Suosittelen Agility on tapa nollata aivot – Parasta on hauskanpito yhdessä rakkaan nelijalkaisen kanssa, kertoo Noora Kauranen.
Väitös: Kukin sektori on omassa kuplassaan Terveydenhuolto Väitös: Kukin sektori on omassa kuplassaan – Julkisen, yksityisen, kolmannen sektorin, työterveyshuollon ja sairauskuluvakuuttajien yhteistyössä riittäisi rakentamista, havaitsi Marina Kinnunen. Avoin artikkeli