Traneksaamihappo parantaa aivovammapotilaan ennustetta Neurokirurgit ja tehohoidon lääkärit ovat liian usein aseettomia vakavan aivovamman hoidossa, sillä jopa puolet monivammapotilaista kuolee aivovamman aiheuttaman verenvuodon ja aivopaineen nousun takia. Aiemmin minkään lääkeaineen tai potilaan jäähdyttämisen ei ole osoitettu parantavan ennustetta, mutta nyt laaja monikeskustutkimus osoittaa traneksaamihapon hyödylliseksi lievissä ja keskivaikeissa aivovammoissa. Hannu Paajanen Lehti 3: Lääketieteen maailmasta 3/2020 Kommentteja
Syväoppimisen algoritmi tunnistaa tarkemmin leikkauksenjälkeisen kuolemanriskin Syväoppimisen algoritmin avulla voidaan perustietojen ja mittausten trendien pohjalta tunnistaa leikkauspotilaat, joilla on lisääntynyt kuoleman riski 30 vuorokauden kuluessa leikkauksesta. Algoritmi on aiemmin luotuja ennustemenetelmiä tarkempi. Ritva Jokela Lehti 3: Lääketieteen maailmasta 3/2020 Kommentteja
Erikoislääkäriksi pienemmällä hiilijalanjäljellä Moni lääkäri on tehnyt yksityiselämässään ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta myös työssä tehtyjä ratkaisuja olisi syytä arvioida. Lääkärit esimerkiksi lentävät paljon osallistuessaan täydennyskoulutuksiin tai tieteellisiin kongresseihin ja kokouksiin, joita järjestetään eri puolilla maailmaa. Taina Autti Lehti 3: Keskustelua 3/2020 Kommentteja
Keskittämisen käytännön vaikutuksia ei ole arvioitu Keskittämis- ja päivystysasetusten voimaantulosta on kohta kulunut kaksi vuotta. Olisiko jo aika arvioida, mitä hyötyjä ja haittoja asetuksista on ollut potilaiden laadukkaalle hoidolle? Riikka-Leena Leskelä, Marina Kinnunen, Ermo Haavisto Lehti 3: Näkökulma 3/2020 Kommentteja
Siirrä myös hoidosuhde yksityisvastaanoton loppuessa Lääkäriliiton lakimies Kati Lehtonen käsitteli yksityisvastaanoton lopettamiseen liittyviä tehtäviä Lääkärilehdessä 49/2019 (1). Raimo K. R. Salokangas Lehti 3: Keskustelua 3/2020 Kommentteja
Ehtiikö terveyskeskuslääkäri tutkia? Myyrmäen terveysasemalla työskentelevä Tuire Saloranta tekee myös tutkimusta. Minna Pihlava Lehti 3: Ajankohtaista 3/2020 Kommentteja
Väitökset 3 Karsinogeenistä asetaldehydiä on syljessä välittömästi alkoholijuomien nauttimisen jälkeen Lehti 3: Väitös 3/2020 Kommentteja
Edelleen vahva vaikuttaja Yhteiskunnan kiihtyvä muutosvauhti siivittää Lääkäriliiton toimintaa tänäkin vuonna, kirjoittaa puheenjohtaja Tuula Rajaniemi. Tuula Rajaniemi Lehti 3: Pääkirjoitukset 3/2020 Kommentteja
Alltjämt en inflytelserik aktör Grundandet av Läkarförbundet 1910 kan ses som ett led i den samhälleliga förvandling som industrialiseringen och urbaniseringen i början av seklet förde med sig. Samhällets allt snabbare förändring är även idag en drivande kraft i vår verksamhet. Tuula Rajaniemi Lehti 3: Ledare 3/2020 Kommentteja
Kuka päättää hoitoon pääsystä? Terveydenhuolto Kuka päättää hoitoon pääsystä? Transihmisten terveydenhuollosta käydyssä keskustelussa kohtaavat etiikka, tiede ja politiikka. Mitä lääkärin tulisi tietää? Avoin artikkeli
Älä oleta potilaan sukupuolta Terveydenhuolto Älä oleta potilaan sukupuolta Asiantuntijat kertovat, kuinka sukupuolivähemmistöön kuuluva potilas kannattaa kohdata vastaanotolla: lähtökohtana on ottaa ihmisen kokemus vakavasti. Avoin artikkeli
Tieteen ja toivon rajalla Pääkirjoitus Tieteen ja toivon rajalla Tiede on ajattelun eliksiiriä, vastamyrkkyä populismille. Tiede tai sen soveltaminen ei kuitenkaan ole arvovapaata, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Terveydenhuolto Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Lääkäriliiton erityisasiantuntijan mukaan hallituksen esityksessä on yhä ongelmia: ”Tässä ajatellaan hoidon tarpeen arvion olevan yksinkertainen asia, joka voidaan automatisoida.” Avoin artikkeli
Agility on tapa nollata aivot Suosittelen Agility on tapa nollata aivot – Parasta on hauskanpito yhdessä rakkaan nelijalkaisen kanssa, kertoo Noora Kauranen.
Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Tiede Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Lasten ja nuorten diagnostiikka on nyt tasalaatuista ja yhdenvertaista.