Väitökset 11/2019 Hermovälittäjäaineiden toiminta eroaa eri toiminnallisissa riippuvuuksissa Lehti 11: Väitös 11/2019 Kommentteja
Mount Everest Roope Sarvilinna kirjoittaa kolumnissaan muureista ja Mount Everestistä, kiipeämisestä ja koettelemuksista. Roope Sarvilinna Lehti 11: Kolumni 11/2019 Kommentteja
Ahmintahäiriö näkyy aivokemiassa, peliriippuvuus ei Kaikki toiminnalliset riippuvuudet eivät ole aivokemialtaan samanlaisia, havaitsi neurologiaan erikoistuva lääkäri Joonas Majuri väitöstutkimuksessaan. Anne Seppänen Lehti 11: Väitös 11/2019 Kommentteja
Aukeni aivan uusi maailma Leena Junttila ei suunnitellut muuttavansa lääkäriksi Pohjois-Norjaan, mutta sitten hän näki Tromssan rannikon maisemat. Hannu Ollikainen Lehti 11: Ajankohtaista 11/2019 Kommentteja
Sote kaatui, työt jatkuvat Vaikka sote kaatui, uudistuksen tarpeesta ollaan yksimielisiä. Anne Seppänen, Heli Väyrynen, Minna Pihlava Lehti 11: Ajankohtaista 11/2019 Kommentteja
Soten siirtyminen saa tuen Oulusta Yleisin viesti kollegoilta on se, että sote-uudistuksen oli syytäkin kaatua, koska perusterveydenhuollon vahvistaminen unohtui, kertoo Janne Liimatainen. Heli Väyrynen Lehti 11: Ajankohtaista 11/2019 Kommentteja
Rokotetutkimus etenee kiivaasti Tuotteita on luvassa muun muassa ebolan, RSV:n, meningokokin ja antibioottiripulin torjuntaan. Tuomas Keränen Lehti 11: Ajankohtaista 11/2019 Kommentteja
Lakritsi nostaa verenpainetta monella mekanismilla Verenpaineen nousu vastasi suuruudeltaan verenpaineen laskua, joka keskimäärin saavutetaan yhden verenpainelääkkeen tavanomaisella annoksella. Minna Pihlava Ajankohtaista 14.3.2019 Kommentteja
Työelämäprofessori linkittää keskussairaalan arjen yliopistomaailmaan Helsingin yliopiston tehtävään nimitettiin dosentti Pasi Pöllänen Kymsotesta. Minna Pihlava Ajankohtaista 14.3.2019 Kommentteja
Eduskunta hyväksyi lain sote-tietojen toissijaisesta käytöstä Eri rekistereissä olevia sosiaali- ja terveydenhuollon tietoja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää aiempaa sujuvammin. Minna Pihlava Ajankohtaista 13.3.2019 Kommentteja
”Tärkeintä on estää lisävahinkojen syntyminen” Terveydenhuolto ”Tärkeintä on estää lisävahinkojen syntyminen” Akuuttilääkäri poliisin toiminnasta mopomiitissä: – Korkeaenergisissä onnettomuuksissa on yleensä turvallisinta hälyttää ensihoito paikalle. Avoin artikkeli
Sikarutto on työllistänyt myös lääkäreitä Terveydenhuolto Sikarutto on työllistänyt myös lääkäreitä Ensihoidon ylilääkäri: – Oleellista on, ettei lähdetä keulimaan tässä asiassa. Avoin artikkeli
Vauvana lievän vesirokon sairastaneille suositellaan rokotetta Terveydenhuolto Vauvana lievän vesirokon sairastaneille suositellaan rokotetta Aikuisten vesirokkorokotukset ovat nyt osa kansallista rokotusohjelmaa. Avoin artikkeli
Koulutusmäärät puhuttivat pohjoismaisia lääkäriliittoja Jäsen Koulutusmäärät puhuttivat pohjoismaisia lääkäriliittoja Aloituspaikat ja erikoislääkäritarve ovat tapetilla myös Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Avoin artikkeli
Keuhkoahtaumatautiin tulossa uusi kaksoisestäjä Lääketieteen maailmasta Keuhkoahtaumatautiin tulossa uusi kaksoisestäjä Ensifentriini vähensi keskivaikeita ja vaikeita pahenemisvaiheita.
WHO päivitti kognitiivisen heikentymisen ja dementian ehkäisyn suosituksia Tiede WHO päivitti kognitiivisen heikentymisen ja dementian ehkäisyn suosituksia Uutta ovat muun muassa suositukset ilmansaasteille altistumisen vähentämisestä.