76987 osumaa

Lääkärin Suomi 100/20. Ammatti­kunta valvoo pätevyyt­tään

Kun lääkärimäärä kasvoi ja lääketiede kehittyi, etenkin suurissa kaupungeissa alkoi olla entistä enemmän tietylle alalle erikoistuneita lääkäreitä. 1910-luvulla alkoi ilmetä tarvetta valvoa spesialistiksi itsensä ilmoittavien pätevyyttä. Lääkäriliitto päätti vuonna 1917, että liiton jäsenen oli perehdyttävä perusteellisin erikoisopinnoin siihen alaan, jonka spesialistina hän halusi työskennellä. Ensin paikalliset lääkäriyhdistykset valvoivat erikoispätevyyksiä.

Sari Aalto

Olemme surkeita (oman) työn johtajia

– Me lääkärit olemme aivan toivottoman huonoja suunnittelemaan töitämme. Velvollisuudentunto, taipumus perfektionismiin ja halu hoitaa potilaita parhaalla mahdollisella tavalla johtavat usein siihen, että työpäivämme alkavat sovittua aiemmin, päättyvät myöhemmin ja koostuvat loputtomien keskeytysten, puhelinsoittojen ja katkeavien ajatusten suosta. Konsultoimme, olemme konsultoitavana, lähdemme katsomaan sitä yhtä mummoa huoneessa kuusi ja siinä matkalla juttelemme "pari sanaa" – eli oikeasti vartin – kasihuoneen omaisen kanssa.

Ylilääkäri Petja Orre

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030