78288 osumaa

Väki vanhenee, pidot huononee

Vuonna 2014 Suomessa oli 5 462 000 asukasta. Työvoimaa väestöstä oli 49 %, työssä työvoimasta oli 91,3 % ja työttöminä 8,7 %. Tilanne oli aika lailla sama kuin Nokian suuruuden vuosina 2000-2005, jolloin työttömyys oli 9,8-8,4 %. Ero vuosituhannen vaihteeseen näkyi työvoiman ulkopuolella olevan väestön määrässä: kun vuonna 2000 heitä oli 1 151 000 (23 %), oli määrä vuonna 2014 jo 1 416 000 (25,9 %).

Mikko Lehtovirta

Uusia hoitomahdollisuuksia kehitettiin koeolosuhteissa aivojen sisäiseen verenvuotoon

Dekompressiivinen kraniektomia toimi tehokkaana menetelmänä kuolleisuuden vähentämisessä ja neurologisten statuslöydösten parantamisessa kaikissa hoitoryhmissä. Dekompressiivisen kraniektomian vaikutus oli voimakkainta yhden tunnin kraniektomiaryhmässä. Väitöstyössä myös kehitettiin uusi yhdistetty aivojen sisäisen ja aivokammioiden sisäisen vuodon kokeellinen verenvuotomalli rotilla. Tämä malli osoittautui varsin luotettavaksi.

Ivan Marinkovic

Metformiinihoito ei lisännyt sikiön liiallisen kasvun riskiä insuliinihoitoon verrattuna

Metformiinihoito ei lisännyt sikiön liiallisen kasvun eikä muidenkaan välittömien komplikaatioiden riskiä insuliinihoitoon verrattuna. Metformiinilla hoidetuista naisista 32 % tarvitsi lisäksi insuliinihoitoa glukoositasapainon saavuttamiseksi. Lisäinsuliinin tarvetta ennustivat naisen lihavuus, varhainen lääkehoidon tarve ja kohollaan olevat glukoosin paastoarvot. Metformiinille kohdussa altistuneet lapset olivat pidempiä ja painavampia 18 kuukauden iässä kuin insuliinille altistuneet lapset, mutta heidän motorisessa, kielellisessä tai sosiaalisessa kehityksessään ei ollut eroja.

Hilkka Ijäs

Uusia menetelmiä hyvänlaatuisten sappitieahtaumien endoskooppiseen tutkimiseen ja hoitoon

Endoskooppisen retrogradisen kolangio-pankreatografian (ERCP) aiheet ja komplikaatioluvut ovat hyväksyttävällä tasolla suomalaisessa keskussairaalassa. Endoskooppinen kolangioskopia on käyttökelpoinen, täydentävä diagnostinen menetelmä myös sklerosoivassa kolangiitissa. Pitkäaikaiseen haimatulehdukseen liittyviä ahtaumia kannattaa hoitaa päällystetyillä metallistenteillä. Proteiinien ilmeneminen muuttuu sappitieahtauman muodostuessa ja kudosreaktio voi olla suotuisampi biohajoavilla kuin metallistenteillä. Ensimmäiset käytännön kokemukset biohajoavien sappitiestenttien endoskooppisesta potilaskäytöstä ovat lupaavia.

Antti Siiki

Lääkevalmistekomitea hyväksyi dabigatraanille vasta-aineen

Euroopan lääkevalmistekomitea Lontoossa (CHMP) esitti hyväksyttäväksi antikoagulantti dabigatraanin (Pradaxa) vasta-aineen idarusitsumabin (Praxbind, Boehringer Ingelheim). Aine on monoklonaalisen vasta-aineen fragmentti, joka sitoutuu dabigatraaniin ja sen metaboliitteihin neutraloiden antikoagulanttivaikutuksen 5 minuutissa. Vaikutus kestää riittävän pitkään mahdollistaakseen ensiaputoimenpiteen tai leikkauksen. Käyttöön on liittynyt lieviä hypersensitiivisyysreaktioita, mutta niiden yhteyttä idarusitsumabiin ei ole voitu varmistaa. Valmiste on hyväksytty vain sairaalakäyttöön injektiona tai infuusiona. Lääkkeen käyttöönotto edellyttää vielä Euroopan komission käsittelyä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Uudet kolesterolilääkkeet hyväksyttiin

Euroopan komissio on hyväksynyt Euroopan lääkekomitean ehdottamat myyntiluvat evolokumabille (Repatha, Amgen) ja alirokumabille (Praluent, Sanofi ja Regeneron). Aineet ovat nk. PCSK9:n estäjiä, joiden vaikutuksesta LDL-kolesterolin poistuminen seerumista lisääntyy munuaisissa (SLL 2015;70:2018, 2267 ja 2537). Lääkkeet annostellaan injektioina, ja niitä voi käyttää yksin ja rinnan statiinien kanssa tai kun statiinit eivät sovi potilaalle.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat