78088 osumaa

Professio, autonomia ja kollegiaalisuus

Lääkäriprofessiolla on oma tehtävänsä yhteiskunnassa. Tähän tehtävään liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Professiolla on yhteiskunnan antamia oikeuksia ammatilliseen autonomiaan ja itsesäätelyyn. Lääkärillä on oikeus diagnoosin asettamiseen ja hoidon määräämiseen. Myös vastuu sairaanhoidollisesta toiminnasta on osoitettu laissa lääkärille. Pidämme näitä oikeuksia suuressa arvossa. Ammatillinen autonomia ja kollegiaalisuus ovat myös edellytys lääkärin työhyvinvoinnille ja onnistuneelle lääkärin työn tekemiselle.

Raija Niemelä

Haun ja Waun matka

Hau ja Wau ovat koirapariskunta, joilla on kevättä rinnassa. Pienellä seikkailullaan Hau ja Wau seuraavat luonnon heräämistä ja monien lintujen kevätpuuhia. Tarina on kirjoitettu runomuotoon, ja osa riimeistä onkin varsin veikeitä. Itse ihmettelin paikoin keinotekoisen tuntuisesti pois jätettyjä sanojen päätteitä. Jostain syystä tämä vaihteleva poljento ei oikein uponnut myöskään testiryhmän lapsiin, vaikka he ovatkin pitäneet mm. Elsa Beskowin runosaduista. En myöskään löytänyt perustelua satunnaisille tekstirivien erikoismuotoiluille.

Silja Kosola

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat