78096 osumaa

Edellisen johdosta

Pekka Satomaan huomiot ovat mielestämme pääosin oikeansuuntaisia. Uskomme, että sitä paremmat tulokset saadaan, mitä aikaisemmassa vaiheessa potilaat saadaan pois kirurgian osastolta. Toisaalta seuraavassa kuntoutuspisteessä tulee olla hyvät valmiudet hoitaa aneemista, kuivaa, sekavaa ja kivuliasta potilasta. Sitten tarvitaan osaava ja kuntouttava moniammatillinen henkilökunta. Sekin on varmasti totta, että jälkifysioterapia kotona rohkaisi meitä kotiuttamaan nopeammin. Mikä on sitten interventiota ja mikä taas hoitojärjestelmää, on kuin veteen piirretty viiva. Yleensäkin lienee hyvin vaikeaa sanoa, mikä intervention osa auttaa eniten. Valitettavasti toista käsikirjoitusta, jossa kuvattiin geriatrian yksikön sisällä tapahtunutta intervention osaa, ei hyväksytty julkaistavaksi samassa lehdessä. Yli vuoden kestäneen seurannan tuloksia meillä ei ole käytettävissä.

Tiina Huusko, Pertti Karppi

Hallituksen kokous 8.11.2001: Hallitus keskusteli lääkärisopimuksen tulkintaerimielisyyksistä

Liiton hallitus sai kuulla selonteon niistä tulkintaerimielisyyksistä ja ongelmista, joita on syntynyt KT:n lääkärisopimuksesta antamien ohjeiden takia. Asia koskee mm. kokemuslisäjärjestelmän poistumista ja siihen liittyvää henkilökohtaisen palkanlisän vuosisidonnaisen osan laskemista. Toinen ongelma koskee henkilökohtaisen lisän harkinnanvaraisen osan ja vuosisidonnaisen osan erillisyyttä.

Mika Vehkasaari

Styrelsenytt den 8 november: Tolkningstvist om läkaravtalet

Styrelsen fick en redogörelse för de tolkningstvister och problem som uppstått med anledning av Kommunala arbetsmarknadsverkets tillämpningsdirektiv om avtalet. Problemen ansluter sig bl.a. till avvecklingen av systemet med erfarenhetstillägg och hur det personliga lönetilläggets årsrelaterade del ska räknas ut samt till skillnaden mellan den årsrelaterade och den prövningsbaserade delen.

Lääkärisopimuksen soveltamisesta syntyi riita

Lääkärisopimuksen palkkausjärjestelmän uudistamiseen liittyvissä kysymyksissä on syntynyt syvä erimielisyys KT:n ja Lääkäriliiton välille. Kuntatyönantaja -lehdessä 4/2001 KT on antanut ohjeet lääkärisopimuksen täytäntöönpanosta 1.9.2001 lukien. Keskeisiltä osiltaan ohjeet ovat ristiriidassa lakon aikana käytyjen sovitteluneuvottelujen ja tehtyjen kustannuslaskelmien kanssa. Tulkinnoillaan KT pyrkii mitätöimään lääkärisopimuksen ja käydyn työtaistelun vaikutuksia.

Matti Koivistoinen

Lääkäriliitto selvitti maamme kaikkien terveyskeskusten lääkäritilanteen Lääkärivaje edelleen kasvussa - viroista hoitamatta 9,3 prosenttia

Suomen Lääkäriliiton vastikään valmistuneen selvityksen mukaan lääkärivaje on yhä kasvussa maamme terveyskeskuksissa. Laillistetun lääkärin viroista tai toimista on hoitamatta 9,3 prosenttia, kun viime vuonna vajaus oli 6,8 prosenttia. Vuonna 1999 viroista oli hoitamatta 5,0 prosenttia. Tänä vuonna terveyskeskuksissa työskentelee kuitenkin 87 lääkäriä enemmän kuin vuonna 1999.

Mika Vehkasaari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat