20914 osumaa

Sappikivut voivat jatkua kolekystektomian jälkeen

Oireisen sappikivitaudin hoito on useimmiten sappirakon poisto. Suomessa tehdäänkin vuosittain noin 8 000 kolekystektomiaa, niistä nykyisin 70-80 % tähystyksessä. Kun potilas valittaa ylävatsakipuja erityisesti ruokailuun liittyen, pitäisi oppikirjan mukaan ensin tehdä gastroskopia. Jos se on normaali, täydentävänä tutkimuksena tehdään ylävatsan kaikukuvaus. Silloin jopa 10-30 %:lta potilaista löytyy sappikivet. Suoraviivainen kirurgi leikkaa sappikivet pois ja luulee näin auttavansa potilasta, mutta auttaako se?

Hannu Paajanen

Leukemiaa epäiltäessä ei kannata tuhlata aikaa leukafereesiin

Akuutti myelooinen leukemia (AML) diagnosoidaan harvoin huomattavan korkeiden (> 100) valkosoluarvojen kera. Onneksi näin, sillä se ennustaa varhaista hoitokuolemaa ja siksipä hyvät neuvot ovat kalliit. Ennen varsinaisen paranemiseen tähtäävän hoidon aloittamista leukeemisten blastien määrää on ollut mahdollisuus vähentää leukafereesilla tai lääkkeellisesti hydroksiurealla. Kanadalainen kahden aikakauden tutkimus tekee 1970-luvun ideoista entisiä.

Marko Vesanen

Tutkimusten aiheet ja tarve eivät kohtaa

Rikkaita maita koskettavista taudeista julkaistaan seitsemän kertaa enemmän tutkimuksia kuin köyhien maiden taudeista, kun tutkimusten lukumäärä suhteutetaan globaaliin tautitaakkaan. Rikkaissa maissa tehtyjen tutkimusten aiheet korreloivat kohtalaisesti niiden tautitaakkaan, mutta köyhissä maissa tutkimusaiheiden korrelaatio näiden maiden terveysongelmiin on heikko. Köyhissä maissa tehdyn lääketieteellisen tutkimuksen aiheet ovat kaikkein huonoiten linjassa paikallisen väestön tarpeiden kanssa.

Pertti Saloheimo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030