Kirjauutuuksia

Lippincott Williams & Wilkins 1999. 9. painos. ISBN 0-683-30769-X. Sidottu, 1 951 sivua. 810 mk.

Tuberkuloosi tekee tuhoja Karjalan vankiloissa

Tuberkuloosista tiedetään kehkeytyneen erittäin vaikea ongelma Venäjällä. Aktiivista tuberkuloosia sairastavia on arvioitu olevan koko maassa noin 2,5 miljoonaa. Näistä potilaista ehkä heikoimmassa asemassa ovat vangit.

Koproterapia

Koproterapia tarkoittaa ulosteilla parantamista (kreik. kopros, ulostus; therapeia, parantaminen). Nykyaikana käytetty ulosteensiirto terveeltä ihmiseltä Clostridium difficilen aiheuttaman antibioottiripulin hoidoksi ei ole kuitenkaan otsikon tarkoittamaa hoitoa, vaan paksusuolen uudelleen kolonisoimista normaalilla bakteerikannalla.

Arno Forsius

Täydennyskoulutukseen voimavaroja ja suunnitelmallisuutta

Elinikäinen oppiminen on lääkärikunnan keskuudessa ollut itsestäänselvyys jo kauan ennen kuin tästä on alettu yleisemmin puhua. Lääkäri on pisimmän aikaa ammatillisella urallaan täydennyskoulutuksen piirissä. Lääkärin peruskoulutus kestää reilut 6 vuotta ja liiton selvitysten mukaan aika perustutkinnosta erikoislääkärin oikeuksien saamiseen on keskimäärin 10 vuotta. Näin ollen täydennyskoulutusvaihe kestää keskimäärin 25 vuotta. Täydennyskoulutus eli CME (Continuing Medical Education) on periaatteeltaan eri tyyppistä kuin perus- ja jatkokoulutus. Kyseessä on ammatissa toimivien aikuisten oppijalähtöinen oppiminen, jonka lähtökohdat ovat toiset ja joka edellyttää uusia menetelmiä.

Hannu Halila Jaakko Halonen

Kompletteringsutbildning med resurser och systematik

Behovet av livslångt kunskapsinhämtande har inom läkarkåren varit en självklarhet redan långt innan detta mer allmänt började diskuteras. En läkare tillbringar under sin yrkeskarriär den längsta tiden inom ramen för kompletterings-utbildning. Grundutbildningen omfattar drygt sex år och enligt utredningar på förbundets försorg är tiden från avslutad grundutbildning tills specialistkompetens erhålls genomsnittligt tio år. Den kompetenshöjande utbildningen tar följaktligen genomsnittligt 25 år i anspråk. Kompletteringsutbildning, så kallad CME (Continuing Medical Education) kan principiellt inte jämställas med grundutbildning och fortsättningskurser. Det handlar om utbildning för yrkesverksamma vuxna individer utifrån vederbörandes kompetensnivå där utgångspunkten är given och nya metoder behövs.

Heikentyykö sairaalahenkilöstön hyvinvointi? Sairauspoissaolojen seurantatutkimus 1996-1998

Sairaalaympäristössä on tehokkuusvaatimus muuttanut työskentelytapoja rajusti kuluvalla vuosikymmenellä. Kuormituksen lisääntymisestä ovat kärsineet varsinkin ikääntyvät työntekijät, jotka ovat joutuneet yhä useammin pitkille sairauslomille. Kahdessa sairaanhoitopiirissä tehdyssä tutkimuksessa seurattiin rekisteritietojen avulla sairaalahenkilöstön sairauspoissaoloja kolmen vuoden ajalta. Yli kolmen päivän sairauspoissaolot lisääntyivät selvästi kaikissa tutkituissa ammattiryhmissä. Lääkäreiden sairauspoissaoloissa tapahtui suhteellisesti suurin lisäys, vaikka eniten poissaoloja oli edelleen sairaala-apulaisilla. Sairaalahenkilöstön hyvinvoinnissa näyttäisi viime vuosina tapahtuneen kielteisiä muutoksia, joita ei voida selittää yksinomaan ikääntymisellä.

Mika Kivimäki, Tiina Kalliomäki-Levanto, Jussi Vahtera, Juha Kinnunen, Marko Elovainio

Astman ja astmalääkityksen vaikutus autonomisen hermoston toimintaan

Autonominen hermosto vaikuttaa astman patogeneesiin monin tavoin. Erityisesti parasympaattisen tonuksen voimistumisen on katsottu liittyvän astman pahenemisvaiheisiin. Hyvässä hoitotasapainossa olevassa lasten astmassa ei kuitenkaan ole todettu lisääntynyttä parasympaattisen hermoston reaktiivisuutta. Sen sijaan aikuisilla todettu lisääntynyt parasympaattinen reaktiivisuus saattaa liittyä pidemmälle edenneeseen tautiin. Pitkäaikaisenkaan beeta2-agonistilääkityksen aikana lääkkeen hengitysteitä laajentavalle vaikutukselle ei kehity toleranssia, mutta jo lyhytaikaisen hoidon on todettu lisäävän hengitysteiden reaktiivisuutta monille ärsykkeille. Käsitykset beeta2-agonistihoidon yhteydestä astmakuolemiin ovat ristiriitaisia. Parempi hoitotasapaino saavutetaan astmassa, kun tarvittaessa otettavaan beeta2-agonistilääkitykseen yhdistetään pitkäaikainen inhaloitu glukokortikoidihoito. Tässä katsauksessa käsitellään autonomisen hermoston osuutta astman patogeneesissä. Lisäksi pohditaan beeta2-agonisti-, antikolinergi- ja glukokortikoidilääkityksien sekä hengitysteissä kytevän tulehduksen vaikutuksia autonomisen hermoston säätelyyn.

Tuomas Jartti

Lapset lääkkeiden käyttäjinä

Lasten lääkkeiden käyttö on yleistynyt Suomessa nopeasti. Joka päivä noin 170 000 alle 15-vuotiasta suomalaislasta ottaa jotain lääkärin määräämää lääkettä. Yleisimmin lapsille määrätään mikrobi-, astma- ja allergialääkkeitä. Lisäksi vanhemmat lääkitsevät itse lapsiaan vitamiineilla, kipu- ja kuume- ja yskänlääkkeillä sekä paikallisesti käytettävillä allergialääkkeillä. Suomalaisissa lapsiperheissä lääkkeet eivät ole niin merkittävässä asemassa lasten pienten ja tilapäisten vaivojen hoidossa kuin amerikkalaisissa ja eteläeurooppalaisissa perheissä. Käytännön ongelmat lasten lääkityksessä kotona ovat yleisiä ja liittyvät usein lääkkeen makuun, lääkemuotoon, annosteluaikatauluun, mahdollisiin haittavaikutuksiin sekä vanhempien asenteisiin lääkehoitoa kohtaan.

Riitta Ahonen, Kati Sepponen

Leikkauksen aikana annettujen tulehduskipulääkkeiden haitat lapsilla

Tulehduskipulääkkeitä käytetään lapsilla leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa alkuun ennakoivasti ja säännöllisesti. Ensimmäinen annos kipulääkettä annetaan jo ennen leikkausta. Terveille lapsille tulehduskipulääkkeet eivät lyhytaikaisessa käytössä aiheuta haittavaikutuksia tai muita ongelmia. Niiden vuotoaikaa pidentävä vaikutus on kuitenkin muistettava. Mikäli lapsella on viitettä veren hyytymisjärjestelmän häiriöstä tai mikäli leikkauksen luonteen vuoksi on odotettavissa runsasta vuotoa, on parasta olla antamatta tulehduskipulääkkeitä ennakoivasti. Koska tulehduskipulääkkeet vähentävät munuaisten verenkiertoa esimerkiksi hypovolemiassa, leikatun, ripuloivan tai kuumeilevan lapsen riittävästä nesteytyksestä on huolehdittava ennen lääkkeen antoa.

Elina Nikanne, Hannu Kokki

Osteoporoosin diagnostiikka

Osteoporoosin diagnostiikka perustuu luuntiheysmittauksiin, joille WHO:n asiantuntijaryhmä on määritellyt raja-arvot. Mittaukseen on syytä ryhtyä kliinisen epäilyn tai erityisten riskitekijöiden perusteella. Sen sijaan suuntaamattomia seulontatutkimuksia ei pidetä järkevinä. Uudet luun ultraäänitutkimusmenetelmät eivät toistaiseksi sovellu diagnoosin pohjaksi, mutta joissain tapauksissa ultraäänitutkimustulos voi antaa aiheen luuntiheysmittauksiin. Hoitopäätösten tulee aina perustua tiheysmittauksin varmistettuun diagnoosiin. On kuitenkin punnittava myös potilaan ikä, sairaudet ja muut riskitekijät, ennen kuin kalliiseen lääkehoitoon ryhdytään.

Heikki Kröger