78178 osumaa

Säteily- ja muu saastevalvonta nykyajan tasolle

Turvallisuutemme on uusien haasteiden edessä. Sen todisti Sosnovyi Borin pienehkö ydinvoimalaonnettomuus. Se, että tiedotus oli kiinnijuuttuneen telefaxin varassa, oli todella surkuhupaisaa. Tämä luulisi herättävän julkisen vallan lisäksi turvallisuus- ja maanpuolustuspiirit. Kuinka voidaan luottaa itärajan takana yli 70 vuotta toimineen autoritäärisen yhteiskunnan tiedottamiseen, joka on kulkenut lähinnä suusta suuhun muistuttaen parhaimmillaankin vääristelyä tai huhua. Meidän on saatava automaattinen ja tarpeeksi tiheä valvontaverkko, joka tulostuu säteily- ja saastekarttana.

Virustutkimuksen alkuvaiheita

Latinankielinen sana virus tarkoittaa alunperin myrkkyä. Sitä käytettiin jo antiikin aikana usein kuvaamaan salaperäistä taudin aiheuttajaa. Siten esim. Aulus Cornelius Celsus (n. 30 eKr.-n. 50 jKr.) kertoi, että eläinten syljessä oleva virus eli myrkky aiheutti rabieksen (raivotaudin eli vesikauhun) ilmaantumisen. Tiettyjen taudinaiheuttajien nimenä virus vakiintui lopullisesti 1880-luvulla, jolloin ranskalainen Louis Pasteur (1822-1895) käytti tuota sanaa kuvatessaan tutkimuksensa yhteydessä juuri raivotaudin aiheuttajaa.

Arno Forsius

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat