Porrastreeni täyttää syksyn
Kesä on ollut uutisten täyttämä, kunnollista kesäseisausta ei tullutkaan. Suomen hallituksen tuskaisat ensiaskelet, Etelä-Euroopan kuumuusongelmat metsäpaloineen ja Ukrainan sodan tuhotyöt tunkivat lomatajuntaan liki ahdistukseen asti. Korkeasaaren Pedro-boa karkasi ihan turhaan eikä Berliinin leijonaakaan tarvittu tänä suvena mediaa hengissä pitämään. Kesän isojen tapahtumien varjoon jäi myös lääkärien palkkausjärjestelmän uudistus. On aika palata sen ääreen.
Lääkärisopimusta (LS) muutettiin poikkeuksellisesti sopimuskauden aikana. Siihen kirjattiin uuden palkkauksen raamit ja minimiuraporraspalkat, jotka tulivat voimaan kesäkuun 1. päivänä hyvinvointialueilla, hyvinvointiyhtymissä ja Helsingin kaupungissa. Järjestelmä ei ole vielä valmis, korkeintaan hyvin raamitettu; varsinainen käyttöönotto tapahtuu paikallisesti neuvotellen. Uudistuksen toteuttamiseen käytetään järjestelyeriä. Vaikeuskerrointa alueelliseen soveltamiseen tuovat useat käytössä olevat paikalliset palkkaohjeet ja sopimukset: miten ne nivotaan sujuvasti uuteen järjestelmään?
Lähtölaukaus paikallisille neuvotteluille on elokuussa ilmestyvä KT:n yleiskirje, jossa annetaan lisäohjeita LS:n soveltamiseen. Aikaa porrastreenille on syksy. Uudet uraportaikkoon perustuvat palkat pitää saada maksuun viimeistään joulukuussa ja tuolloin takautuvasti 1.6.2023 lähtien. Palkkausjärjestelmän uudistuksessa kenenkään lääkärin palkka ei laske. Toisaalta kaikkien palkka ei nousekaan.
Palkkausjärjestelmän uudistus koskee nykyistä tehtäväkohtaista palkkaa, jonka korvaa jatkossa uraporraspalkka. Laillistetun lääkärin palkkauraan tulee kaikkiaan 9 porrasta. Näistä 3 on erikoistumattomien/erikoistuvien lääkärien, 3 erikoislääkärien ja 3 johtamistehtävissä olevien lääkärien portaita. Yksinkertaisimmillaan uudistuksen voi ajatella siten, että LS:n nykyisten palkkatasojen päälle tulee laillistetuille lääkäreille 1 uusi porras, erikoislääkäreille 1 uusi porras ja ylilääkäreille 1-2 uutta porrasta.
Uusille portaille siirtymisen kriteerit ja portaiden euromäärät neuvotellaan paikallisesti. Kriteerien pitäisi olla riittävän yksityiskohtaiset, jotta palkkaportaille sijoittuminen on yhdenvertaista ja läpinäkyvää. Niiden perusteella lääkärin tulee tietää, mitä tehden pystyy palkkauransa kehittymistä edistämään. Positiivinen palkkakehitysnäkymä lisää sitoutumista julkiseen työnantajaan.
Pieni henkinen hiki nousee pintaan, kun vain ajattelenkin perusterveydenhuollon lääkärien uraportaikon tekemistä. Hyvinvointialueilla on käytössä useita niin erilaisia terveyskeskusten palkkajärjestelmiä, että eivät taida uudet portaat helposti taipua heidän palkkojensa pohjaksi. Onneksi käytettävissä on mahdollisuus olla uraporrasjärjestelmän ulkopuolinen tai muodostaa lisäportaita. Palkkajärjestelmään kuuluvista tehtävälisistäkin voi olla apua. Erikoissairaanhoidon lääkärien palkkaportaikon työstäminen tuntuu näin etukäteen arvellen helpommalta, joskin senkin yksityiskohtiin mentäessä paljastunee kosolti mietittävää.
Paikallistason työnantajien ja työntekijöiden yhteistyön syvyys sekä luovuus testataan syksyn porrastreenissä kaikilla alueilla. Mikäli palkkausjärjestelmään halutaan tehdä onnistunut ja vaikuttava uudistus, tulee se tehdä todellisesti yhdessä. Iso urakka, mutta se on tehtävissä.
Jouluna paljastuu, millaisia portaikkoja alueille on rakennettu. Odotan näkeväni sekä huojuvia tikapuita että jämäköitä betoniportaita – erilaiset rakennelmat hyväksytään, kunhan niitä pitkin pystyy sujuvasti kapuamaan ylöspäin uran edetessä.