Laivalla ei ollut helikopterikenttää, joten ainoa keino päästä sinne oli laskeutua vinssillä kuivapuvut päällä.

Janne Reitala: "Helsinki-Vantaan lääkärihelikopteripäivystykseen soitti aamuyöllä risteilylaivalta sairaanhoitaja: nuorella pojalla oli vinkuva uloshengitys ja hakkaava yskä ilman astmataustaa. Ohjeistin inhaloitavia avaavia astmalääkkeitä. Niistä oli kuitenkin vain hetkellistä apua. Ajattelin, että ongelma taitaa olla ylempänä hengitysteissä. Ohjeistin lisää avaavia lääkkeitä ja höyryä, mutta tilanne ei lähtenyt laukeamaan.

Ajattelin, että olisi pakko lähteä laivalle. Se tulisi satamaan vasta parin-kolmen tunnin kuluttua.

Kahdeksalta nuorempi kollega tuli päivystämään aamuvuoroon. Kerroin tilanteen. Se oli tietysti painajaismainen alku työvuorolle: pitäisi heittää kuivapuvut päälle ja lähteä saman tien marraskuiselle merelle. Pahimmillaan voisi joutua intuboimaan potilaan tai jopa tekemään kirurgisen ilmatien ilman avustavaa miehistöä. Lupasin lähteä mukaan.

Laivalla ei ollut helikopterikenttää, joten ainoa keino päästä sinne oli laskeutua helikopterista vinssillä. Kun olimme laskeutumassa laivalle kuivapuvut päällä ja isot reput tavaraa mukanamme, ilmeni, että kansi oli peilijäässä. Helikopteri aiheutti valtavan roottorivirran. Totesimme, että emme pysy pystyssä. Oli pakko päästää irti. Lähdimme tavaroinemme liukumaan laivan kantta pitkin. Onneksi mitään ei päätynyt mereen.

Sairashytissä meitä odotti raskaasti hengittävä, voimakkaasti yskivä poika, joka oli kuitenkin vielä hyvän värinen. Oireet lähtivät laukeamaan raseemisella hengitettävällä adrenaliinilla. Satamassa poika vietiin ambulanssilla sairaalaan. Hänellä todettiin trakeiitti, henkitorven tulehdus. Hän toipui hyvin.

Pohdimme, miten itse pääsisimme laivasta pois. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittyä matkustajavirtaan. Meillä oli päällä kumiset, kirkkaan oranssin väriset kuivapuvut ja hirvittävä määrä tavaraa. Laivan henkilökunnalta olimme myös saaneet kiitokseksi suklaarasian.

Ihmiset tuijottivat, kun taapersimme väkijoukossa kömpelösti kuin kaksi oranssinväristä lumiukkoa. He varmasti ajattelivat, että siinäpä vasta polttariporukka. Tuijotus jatkui taksijonossa.

Taksikuski katsoi epäilevästi peräpeiliin, kun astuimme kyytiin ja halusimme satamasta suoraan lentoasemalle. Epäilyksiä ei hälventänyt, kun piina vaihtui helpotukseksi ja räjähdimme kollegan kanssa hervottomaan nauruun.

Ensi- ja tehohoidossa törmää väistämättä suruun ja traagisiin tilanteisiin, jotka jäävät muistiin. Työssä jaksamista auttaa se, että tunnistaa tragikomiikan, joka uhkaaviinkin tilanteisiin usein liittyy. Huumori auttaa, joskus mustakin."

Lue lisää: Lapsen leikkausta piti perustella

Lääkäri kertoo tällä palstalla mieleen jääneestä potilastapauksesta: mistä oli kyse ja millaisia pohdintoja syntyi? Samalla hän voi haastaa kollegansa mukaan palstalle.