Lääkäriliitto: Vanhusstrategian laatiminen on aloitettava

Suomen Lääkäriliitto on antanut lausuntonsa vanhustyön ja geriatrisen hoidon kehittämistä koskevasta selvitysraportista. Lääkäriliiton mukaan sosiaali- ja terveysministeriön raportti antaa mainion perustan kansallisen vanhusstrategian jatkoselvityksille. Noiden selvitysten tuloksia on alettava hyödyntää väestörakenteen muutoksen vaatimalla aikataululla eli hyvissä ajoin ennen 2020-lukua.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 44/2006 Kommentteja

Lääkäriliitto lähtee eduskuntavaalikiertueelle

Lääkäriliiton hallitus päätti 26. lokakuuta pitämässään kokouksessa, että liitto järjestää ennen kevään 2007 eduskuntavaaleja avoimia yleisötilaisuuksia eri vaalipiireissä. Liitto isännöi helmikuussa 2007 terveyspolitiikkaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia kaikissa niissä vaalipiireissä, joissa kansanedustajaksi on ehdolla lääkäreitä. Tavoitteena on saattaa liiton edustajat, kansanedustajaehdokkaat ja äänestäjät tapaamaan toisiaan ja jakamaan ajatuksiaan terveydenhuollon järjestämisestä tulevaisuudessa. Tähän mennessä puolueet ovat nimenneet kansanedustajaehdokkaiksi 34 lääkäriä.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 44/2006 Kommentteja

Helsingin Sanomien Marjut Lindberg: Lääkäri pelkää kollegiaalista tuomiota

Moni lääkäri tuntee Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Marjut Lindbergin nimen. Valtakunnan päämediassa kirjoitettuja, terveydenhuoltoa koskevia juttuja luetaan useilla työpaikoilla suurennuslasin kanssa. - Yllätyn kuitenkin joka kerran, kun kuulen jonkun pelkäävän minua. Mutta olen minäkin joskus pelännyt lääkäreitä, Lindberg tunnustaa.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 43/2006 Kommentteja

Potilastietojen luovutusta koskevassa kiistassa pientä edistystä

Potilastietojen luovuttamista koskevan kiistan käsittelyä jatkettiin viime viikolla. Vakuutusalan edunvalvontajärjestöjen, Lääkäriliiton ja tietosuojavaltuutetun toimiston edustajat käsittelivät kuluvan vuoden aikana potilastietojen luovutuksessa syntynyttä uutta tilannetta sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Lähinnä keskustelun kohteena oli lakisääteisen tapaturmavakuutuksen potilaita koskevien tietojen luovutus täyskustannusvastuuperiaatteen käyttöönoton jälkeen.

Markku Kojo

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 43/2006 Kommentteja

Kuka sulkisi lääkärin korkin?

Oman alkoholiongelman tunnustaminen on muita hoitamaan tottuneelle lääkärille kova paikka. Tieto betasalpaajista, unilääkkeistä tai ihmisen fysiologiasta ei helpota työtä, joka pitää tehdä itse. Toipumiseen on kuitenkin tarjolla juuri lääkäreille räätälöityä vertaistukea. - Samasta pisteestä ovat löytäneet itsensä niin monet muutkin. Tämä on sairaus, josta voi toipua vain toisten tuella, sanoo kollegojen rinnalla kulkeva lääkäri.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 42/2006 Kommentteja

Totta ja tarua reseptinkirjoitusoikeudesta

Suomessa on viimeisen vuoden aikana saarnattu siitä, miten työnjaon nimissä myös sairaanhoitajille pitäisi antaa oikeus lääkkeiden määräämiseen. STM:n kutsuma, asiaa pohtinut työryhmä esittää, että yksi malli voisi olla se, että hoitajat saisivat kirjoittaa reseptivapaita lääkkeitä. Tätä mallia on vaikea vastustaa, mutta tietysti voidaan kysyä, miten tämä parantaisi potilaiden lääkehuoltoa. Jo nyt kansalaisilla on mahdollisuus saada melko laajasti lääkkeitä ilman reseptiä ja tätä mahdollisuutta suomalaiset varmaan osaavat jatkossakin käyttää ilman, että sairaanhoitaja erityisesti määräisi heille näitä valmisteita.

Harri Hyppölä

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 41/2006 Kommentteja

Tavoitteenamme on tuottaa terveyttä

Lääkäriammattikunnalla on yhteiskunnassa erityinen asema. Kansalaiset ja poliittiset johtajat ovat halunneet kehittää terveydenhuoltoa ja kouluttaa maahan osaavan lääkärikunnan. Toiveena on ollut, että sairaus ja vajaakuntoisuus vähenisivät. Elämän pituuden toivotaan lisääntyvän. Päämääränä on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Nykypäivänä terveys koetaan myös tärkeäksi voimavaraksi yhteiskuntien välisessä kilpailussa.

Pekka Anttila

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 40/2006 Kommentteja

Ajankohtaista tietoa lääkärien palkoista Palkka ja ansiot 2006 -kyselytutkimus valmistunut

Tehokas lääkärien palkkaedunvalvonta perustuu ajankohtaisiin ja mahdollisimman yksityiskohtaisiin tietoihin eri lääkäriryhmien palkkatasosta, palkkarakenteesta ja ansioiden kehittymisestä. Lääkäriliitto seuraa jäsenkunnan palkkauksen kehitystä mm. jäsenistölle kohdistetun kyselytutkimuksen sekä Tilastokeskuksen kokoamien palkka-aineistojen avulla. Palkka ja ansiot -tutkimuksen avulla liitto saa tietoa myös kuntasektorin ulkopuolella työskentelevien lääkärien palkoista. Tilastokeskuksen aineistojen avulla voidaan arvioida, kuinka lääkärien palkat ovat kehittyneet yleiseen palkkakehitykseen verrattuna. Tämä artikkeli perustuu pääosin liiton palkkakyselyyn.

Jukka Vänskä

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 40/2006 Kommentteja

Palkkatohtorin tiedot päivitetty - nyt myös työterveyshuollon lääkärit mukana!

Liitto hyödyntää palkkakyselyn tuloksia monipuolisesti omassa toiminnassaan. Palkkakyselyn tiedoista on apua sekä yksittäisten jäsenten palkkaneuvonnassa että virkaehtosopimusneuvottelujen taustamateriaalina. Pari vuotta sitten liiton internetsivujen jäsenalueelle avattiin uusi jäsenpalvelu, Palkkatohtori, jonka avulla saa tietoja eri tehtävissä toimivien lääkärien keskipalkoista ja palkanjakaumista. Palkkatohtorin pääasiallisena tarkoituksena on tukea lääkärien henkilökohtaisia palkkaneuvotteluja, ja se soveltuu käytettäväksi aina kun lääkäri neuvottelee omasta palkastaan. Tällainen tilanne voi olla joko palkan tarkistaminen nykyisessä työsuhteessa, työtehtäväkentän laajeneminen tai uuden työpaikan vastaanottaminen.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 40/2006 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030