Tarjoutuva osa: valinnanvapaus

Osaavampien kollegojen lomaillessa on tullut harjoitetuksi kansanterveystyötä, tarkemmin sanottuna terveysneuvontaa äitiysneuvolassa. Edelliskerrasta olikin ehtinyt kulua jo muutama vuosi, mutta raskaus näyttää edelleen kulkevan entiseen tahtiin. Äidit näyttivät muuttuneen niin nuoriksi, että muistelin väännelleeni tämän vuosikerran odottavia äitejä aikoinaan vauvoina lonkkaluksaatioita etsien. Äidit ovat kovasti muuttuneet. Nyt työskentelen alueella, jolla asuu varmaan sataan eri kansallisuuteen kuuluvia ihmisiä. On eri kieliä, kulttuureita ja tapoja. Kaikkien kanssa asioiden pitäisi hoitua hyvin ja yhteisymmärryksessä tulevan lapsen ja perheen parasta ajatellen. Usein joudumme turvautumaan tulkkiapuun. Teemme näin tarkoituksellisesti, jotta äidin kanssa päästään mahdollisimman aitoon kontaktiin, vaikka yhteinen kieli puuttuukin. Usein äidit elävät eristyksissä kotona, eikä heillä ole mahdollisuutta oppia suomea niin hyvin, että he tulisivat sillä esimerkiksi terveydenhoitoasioissa luotettavasti toimeen. Vaihtoehtona tulkin käytölle olisi useimmiten se, että äitiysneuvolaan tulisi tulkiksi joku (miespuolinen) perheenjäsen, eikä odottavalla äidillä tällöin olisi mahdollisuutta kertoa terveydentilastaan vapaasti tai kysyä neuvoa. Tällaisella positiivisella diskriminaatiolla saanemme myös nämä naiset aikanaan itsenäisesti palvelujemme piiriin.

Mikko Valkonen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 32/2006 Kommentteja

Suomen Lääkäriliitto: Päihdeongelmien hoito haastaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toimivuuden

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatimassa ohjetta päihtyneen potilaan akuuttihoidosta. STM:lle osoittamassaan lausunnossa Lääkäriliitto katsoo, että päihdehuoltolain mukaista, terveysvaarasta johtuvaa tahdosta riippumatonta hoitoa tulisi käyttää nykyistä enemmän. Päihdehuoltolaitosten ammattihenkilöstön resurssipula ja enintään viiden vuorokauden mittainen hoito rajoittavat kuitenkin lain toteutumista käytännössä.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 32/2006 Kommentteja

Professori Leena Palotie kannustaa nuoria tutkijoita Bisnesajattelu vaarantaa lääketieteen tulevaisuuden

Professori Leena Palotie on huolissaan siitä, että lääketieteellistä tutkimusta tekevät yhä useammin muut kuin lääkärit. Hänen mielestään kliinikoiden mahdollisuutta tutkimuksen tekemiseen pitäisi tukea ponnekkaammin. - Aivovienti pois lääketieteestä ja pois Suomesta kasvaa, jos lääkäritutkijoiden olosuhteet eivät muutu, Palotie muistutti Nordiska Läkarrådetissa Savonlinnassa.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 26/2006 Kommentteja

Lääkäriliiton hallitus hyväksyi uudet ohjeet lääkärinpalvelujen markkinointiin

Savonlinnassa 12. kesäkuuta kokoontunut Lääkäriliiton hallitus hyväksyi lääkäreitä ja lääkärinpalveluja koskevat uudistetut markkinointiohjeet. Ohjeet päivitettiin, sillä lääkärinpalvelujen markkinointi on laajentunut viime vuosina huomattavasti. Markkinointiohjeet löytyvät osoitteesta: http://www.laakariliitto.fi/etiikka/ liiton_ohjeet/ilmoitteluohjeet.html

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 26/2006 Kommentteja

Vapaan potilaan uhka

Suomella on monia ennätyksiä terveydenhuollossa. Yksi niistä on potilaan valinnanvapauden vähyys. Vaatimuksia potilaan vapauttamiseksi ei kuulu poliittiselta eikä potilasjärjestökentältäkään. Päinvastoin: erikoismaksuluokan lakkautus heikensi vapautta sairaaloissa, ja SV-korvausten näivetys tuntuu yksityispuolella. Tämä on yleensä julkilausumattomaksi jäävä puoli suomalaisesta oikeudenmukaisuuskäsityksestä: tasa-arvoa tavoiteltiin heikentämällä maksukykyisten potilaiden asemaa sen sijaan, että olisi yritetty parantaa köyhempien tilannetta. Sosiaali- ja terveyssektori on jäänyt mottiin, jossa sen odotetaan korjaavan kaikki talouspolitiikan aiheuttaman eriarvoistumisen seuraukset.

Samuli Saarni

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24/2006 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030