Lääkäriliitto on lääkärien edunvalvoja

Edunvalvonta on se palvelu, jota useimmat jäsenet pitävät tärkeimpänä asiana Lääkäriliittoon kuulumisessa. Liitto neuvottelee keskitetysti kuntien palveluksessa olevien lääkärien palkkauksesta ja työajoista sekä valvoo, että työnantajapuoli noudattaa sopimuksia. Liiton tavoitteena parhaillaan käytävissä virkaehtosopimusneuvotteluissa on tuntuvan tasokorotuksen saaminen lääkärien palkkaukseen.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 40/2000 Kommentteja

Vaalisyksyä

Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalien äänestys on käynnistynyt. Myös syksyn kunnallisvaalien ennakkoäänestys on käynnissä, eikä varsinaiseen vaalipäivään ole kuin reilu viikko. Molemmissa vaaleissa haetaan luottamusmiehiä päättämään lääkärienkin kannalta tärkeistä asioista. Itse asiassa, lääkärien kannalta samat teemat ovat keskeisiä molemmissa vaaleissa. Kun siis teet päätöstäsi, mieti seuraavia seikkoja, esitä ne ehdokkaallesi, vaadi häntä vastaamaan!

Heikki Pärnänen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 39/2000 Kommentteja

Kenen asia ja mitkä edut ajettavina?

Syyskuun puolivälissä pitämässään suunnittelukokouksessa Lääkäriliiton hallitus jatkoi keskustelua valtuuskunnan keväisestä linjauksesta, jonka mukaan tulevalla neuvottelukierroksella tavoitteiden painopiste on päiväaikaisten ansioitten korottamisessa. Palkkauksen rakennetta pyritään muuttamaan sellaiseen suuntaan, missä lääkärin henkilökohtainen pätevyys, taito, työpanos ja vastuu otetaan aiempaa paremmin huomioon. Erityishuomiota kiinnitettiin lisäksi työsuojelullisiin näkökohtiin ja työssä jaksamiseen.

Hanna Salmenpohja

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 38/2000 Kommentteja

NLY! Sanele ehdot -vaalirengas

Lääkärikuntaa kiusaa joukko kipeitä epäkohtia, kuten päiväaikaisten ansioiden ja erityisesti peruspalkan pienuus, suuri työsidonnaisuus, palkkauksen heikko kehitys erityisosaamisen lisääntymisen myötä ja päivystysten kasvava kuormittavuus - vain muutamia mainitaksemme. Näiden korjaaminen ei viimeksi käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa ole onnistunut, vaikka joitakin askeleita oikeaan suuntaan onkin otettu. Julkista työnantajaa ei toiminnan todellinen kehittäminen tunnu kiinnostavan, vaan ainoana ohjenuorana tuntuvat olevan tehokkuus ja säästöt, potilaiden ja henkilöstön hyvinvoinnista piittaamatta.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 38/2000 Kommentteja

Lääkärijärjestöjen yhteistyöelin 10 vuoden ikään Lääkärikartellin voimana yhtenäisyys

Eläinlääkäriliiton, Hammaslääkäriliiton ja Lääkäriliiton muodostama yhteistyöelin Lääkärikartelli täyttää 9. päivänä lokakuuta 10 vuotta. Kysyimme eri liitoilta, miten ne näkevät Lääkärikartellin merkityksen ja roolin. Miten Lääkärikartellin toiminta on vuosien saatossa kehittynyt ja mitkä ovat olleet suurimmat saavutukset?

Mika Vehkasaari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 38/2000 Kommentteja

Petroskoin lastensairaala Lääkäriliiton 90-vuotisjuhlavuoden keräyskohteena: Lapsen Aika -hyväntekeväisyys- konserteilla apua Karjalan pikkupotilaille

Tampere-talossa ja Oulun Madetoja-salissa järjestettiin syyskuun lopulla kaksi tasokasta ja vaikuttavaa viihdekonserttia, joiden tuotto käytetään Karjalan tasavallan lapsipotilaiden hyväksi. Tarkoituksena on uusia Petroskoissa sijaitsevan sairaalan leikkaussalien perusvarustusta. Esimerkiksi leikkauspöydät ja -lamput ovat olleet käytössä yli 20 vuotta.

Mika Vehkasaari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 38/2000 Kommentteja

Työpaikkakiusaamista

Rauhallinen koti-ilta ja ykkösen pääuutislähetys: TYS anestesiologit irtisanoutuneet. Tämä oli kieltämättä uutinen, mutta viimeisen kymmenen vuoden turkulaisraporttien perusteella ei kuitenkaan täysi yllätys. Irtisanoutuminen on rankka toimenpide, johon ei julkisen viran haltija helposti ryhdy, lääkäri varsinkaan. Toisaalta moni lääkäri saa viran vasta neljänkympin paremmalla puolella, ja jos on koko ammattiuransa notkunut pätkätöiden ja tiputellen annettujen määräyskirjojen varassa, ei irtisanoutuminen horjuttane työntekijän perusturvallisuutta laisinkaan.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja

Tasapuolisesti - yhdessä

Neuvottelut kunnallisesta lääkärivirkaehtosopimuksesta seuraavalle kaudelle ovat jälleen käynnistymässä. Lääkäriliiton tehtävä on viimeistään nyt kristallisoida tavoitteensa. Lääkäriliiton valiokunnissa, työryhmissä ja hallituksessa on tehty asian eteen töitä vuoden mittaan. Lääkäriliiton valtuuskunta on jo asettanut tavoitteeksi, että virkaehtosopimuksessa tulee tavoitella peruspalkkapainotteista ratkaisua. Tavoiteasettelun pitäisi siis olla yksinkertaista.

Jaakko Halonen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja

Kunnallisvaalit ovat terveysvaalit! Lääkäriliiton kymmenen askelta parempaan terveydenhuoltoon

Kunnallisvaalit ovat terveydenhuollon kannalta tärkeämmät kuin mitkään muut vaalit. Ne ovat terveysvaalit. Terveydenhuollon järjestämisestä päätetään kunnissa. Kunnallisesta päätöksenteosta riippuu, halutaanko rahaa suunnata terveydenhuoltoon vai muualle. Kuntaliiton selvityksen mukaan terveydenhoito kiinnostaa kansalaisia kaikkein eniten kuntien talousarviossa. Vaalien ennakkoäänestys pidetään 11.-17. lokakuuta ja varsinainen äänestyspäivä on 22. lokakuuta. Lääkäriliiton rahoituskokeilutyöryhmä ja terveyspoliittinen valiokunta ovat valmistelleet liiton toimiston kanssa kunnallisvaalikeskusteluja varten Lääkäriliiton 10 askelta parempaan terveydenhuoltoon, jotka on jaettu neljään pääryhmään.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030