in memoriam: Lauha Airas
7.7.1914-21.8.2014

Lääninlääkäri, ruustinna Lauha Airas (o.s. Parvela) kuoli 21. elokuuta Oulun kaupunginsairaalassa kunnioitetut 100 vuotta täytettyään ja elämästä kylliksi saaneena. Airaksen 100- vuotissyntymäpäiviä juhlittiin 7.7.2014 Oulun tuomiokirkossa järjestetyssä juhlakonsertissa 200 kutsuvieraan voimin. Näinkin korkean iän saavuttamisen oli mahdollistanut Lauhaa vuosikymmeniä hoitanut ja tätini viimeiset elinvuodet hänen omaishoitajanaan ympärivuorokautisesti ja suurella antaumuksella toiminut hoitaja Esa Harju.

Outi Kotaviita

in memoriam: Veikko Tommila
25.11.1921-26.8.2014

Helsingin yliopiston silmätautiopin dosentti, LKT Veikko Johannes Tommila kuoli Kauniaisissa 26.8.2014 lyhyen aikaa sairastettuaan. Hän oli 92-vuotias, syntynyt maanviljelijän poikana Merikarvialla 25.11.1921. Perheeseen syntyi 12 lasta, joista Veikko oli nuorin. Yksi heistä peri talon, muut koulutettiin opintielle. Kuitenkin joka kesä palattiin kotitilalle auttamaan maataloustöissä.

Petri Tommila, Ahti Tarkkanen

EVO-rahan pitäisi seurata erikoistuvaa lääkäriä

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt elokuun lopussa lausuntokierrokselle luonnoksen uudeksi laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Sote-järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan alkuvuodesta 2015 ja uudet sosiaali- ja terveysalueet aloittaisivat toimintansa viimeistään vuonna 2017. Luonnoksen mukaan valtion maksamat EVO-korvaukset säilyisivät suurelta osin ennallaan. Erikoislääkärikoulutuksen ohjauksen siirtyessä vuoden alussa opetus- ja kulttuuriministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön koulutuksen tutkintomuotoisuus poistuu. Koulutuksen yliopistollisuus on kuitenkin säilytettävä ja yliopiston roolia koulutuksen suunnittelijana ja laadun varmistajana on vahvistettava.

Eveliina Ronkainen

in memoriam: Pirkko Kotilainen
2.1.1949-27.7.2014

Infektiotautiopin professori Pirkko Kotilainen kuoli 65-vuotiaana kolme vuotta aiemmin todettuun suolistosyöpään. Hän syntyi Oulussa 1949 kauppiasperheeseen ja varttui siellä nuoremman veljensä kanssa. Perhe muutti Turkuun, jossa Pirkko suoritti ylioppilastutkinnon Puolalan yhteislyseossa 1967. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistossa 1974, ja työskenteli alkuun terveyskeskuslääkärinä Lieksassa yhdessä puolisonsa Esan kanssa. Sieltä he siirtyivät Pohjois-Karjalan keskussairaalaan, jossa aloittivat erikoistumiskoulutuksensa. Sisätautien erikoislääkärin oikeudet Kotilainen sai 1983 ja infektiotautien erikoislääkärin oikeudet 1988 Turun yliopistossa, jossa hän myös väitteli 1991. Sisätautiopin dosentiksi hänet nimitettiin 1996.

Ulla Hohenthal, Jarmo Oksi, Auli Toivanen

Terveydenhuollon musta laatikko

Jokaisella terveydenhuollossa toimivalla työntekijällä on muistissaan liuta asioita, joissa potilaan hoidossa kaikki ei mennytkään aivan niin kuin piti. Osa niistä on läheltä piti -tilanteita, osa todellisia haittatapahtumia, joista potilaalle on tullut merkittävät seuraukset. Ongelmat johtuvat joskus yksittäisten työntekijöiden tekemistä virheistä, mutta tarkemmin katsottaessa paljastuu lähes aina ongelmia toimintakulttuurissa tai organisaatiossa. Nämä ongelmat aiheuttavat potilaille haittaa ja kärsimystä, mutta ne myös maksavat selvää rahaa pidentyneinä hoitojaksoina, heikentyneenä työkykynä ja komplikaatioiden jälkihoitona.

Juuso Tamminen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030