Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä: Erikoislääkärimäärä vastaa nykyistä palvelutarvetta - useilla aloilla tulossa ylituotantoa

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä erikoislääkärien tarpeesta. Työryhmän mukaan kaikilla erikoisaloilla työikäisten erikoislääkärien määrä ylittää vuoteen 2010 mennessä tason, jonka voidaan katsoa vastaavan nykyistä palvelujen tarvetta. Koska työpaikkojen ei voida odottaa lisääntyvän ainakaan tällä vuosikymmenellä, useilla aloilla erikoislääkäreitä valmistuu liikaa. Työryhmä esittääkin, että koulutusmäärien mitoitukseen kiinnitetään huomiota ja kapasiteettia ohjataan täydennyskoulutukseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä III jätti huhtikuussa 1993 ensimmäisen osamietintönsä, jossa arvioitiin lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen tarvetta. Siinä työryhmä katsoi yksimielisesti, että uusien opiskelijoiden määrä tulisi olla 350 vuodessa vuoteen 1999 saakka. Työryhmä on sen jälkeen jatkanut työskentelyään selvittäen erikoislääkäritarvetta vuoteen 2010 saakka. Siihen liittyvä toinen osamietintö luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Jorma Huuhtaselle 26.1.1994.

Työryhmän puheenjohtajana on toiminut ylijohtaja Eero Hokkanen STM:stä ja sihteerinä Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Hannu Halila. Lääkäriliittoa työryhmässä on edustanut apulaisneuvottelupäällikkö Mikko Kangas, sen lisäksi työryhmässä ovat olleet edustettuina Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, opetusministeriö, Kunnallinen työmarkkinalaitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö.

Erityishuomio aikaisempiin pula-aloihin

Työryhmän toimeksiannossa todettiin, että työryhmän tulisi erikoislääkärien alakohtaisten määräennusteiden pohjalta tehdä arviot koulutustarpeesta erityisesti kiinnittäen huomiota niihin erikoisaloihin, joilla tarve on vaikeinta tyydyttää. Toimeksiannossa heijastuu vielä 1980-luvulla vallinnut tilanne, jossa monilla aloilla vallitsi maassamme erikoislääkäripulaa (esimerkiksi anestesiologia, fysiatria, patologia, psykiatria ja radiologia). Useilla aloilla erikoislääkärikoulutusta laajennettiin laajalti yliopistosairaaloiden ulkopuolelle (ns. satelliittikoulutus), minkä seurauksena erikoislääkäritarve on pääsääntöisesti saatu tyydytettyä.

Nykyinen erikoislääkärimäärä vastaa palvelutarvetta

Työryhmän tekemien selvitysten mukaan aiempi erikoislääkärivajaus on pääosin poistunut. Vuoden 1993 aikana tiedusteltiin kahteen otteeseen sairaanhoitopiirien alueella esiintyvää avointen tai epäpätevien hoitamien erikoislääkärin virkojen määriä. Tätä verrattiin uusien erikoislääkärin oikeuksien määrään vuodessa. Vain kahdella alalla (lastenpsykiatria ja patologia) vajaus oli suurempi kuin yhden vuoden spesialistituotanto.

Suomessa oli vuoden 1993 alussa 15 299 lääkäriä, heistä työikäisiä 14 104. Työikäisistä lääkäreistä erikoislääkärin oikeudet oli 7 473 lääkärillä. Siten työikäisistä lääkäreistä 53 % oli erikoislääkäreitä. Suppeilla erikoisaloilla oli oikeuksia yhteensä 1 611, joista 1 306 työikäisillä. Suurimmat erikoisalat olivat yleislääketiede (1 370 työikäistä erikoislääkäriä), sisätaudit (916), kirurgia (822), psykiatria (628), naistentaudit ja synnytykset (499), lastentaudit (478), anestesiologia (450), radiologia (444) ja työterveyshuolto (417).

Erikoislääkärin oikeuksien määrä on lähes tuhat suurempi kuin erikoislääkärien määrä kaksoisspesialiteettien vuoksi. Oikeuksia pääerikoisaloilla oli vuoden 1993 alussa 9 387. Erikoislääkärin oikeuksien määrä työikäisillä lääkäreillä on 56 % koko työikäisten lääkärien määrästä. Vuoteen 2010 mennessä tämä osuus kasvaa reilusti, mikäli nykyisen laajuinen erikoislääkärikoulutus jatkuu. Työikäisten erikoislääkärien oikeuksien kokonaismäärän suhteellinen osuus lääkärien kokonaismäärästä kasvaa 66-76 %:iin vuoteen 2010 mennessä riippuen tulevista sisäänottomääristä.

Erikoislääkärimäärä kansainvälistä tasoa

Suomessa on 150 työikäistä erikoislääkäriä 100 000 asukasta kohden. Tämä edustaa eurooppalaista keskitasoa, muissa Pohjoismaissa vastaava luku on 107-160. Kansainvälisesti sen enempää kuin meilläkään ei kuitenkaan ole olemassa mitään päätöksiä optimaalisesta erikoislääkäritiheydestä yleisesti tai alakohtaisesti. Kansainväliset vertailut erikoisalojen kesken ovat usein vaikeita, sillä erikoisalojen valikoima ja siten myös erikoislääkärien toimenkuva eri maissa on kovin erilainen. Terveydenhuoltojärjestelmien samankaltaisuuden vuoksi vertailu onnistuu Pohjoismaiden välillä kohtalaisen hyvin useilla erikoisaloilla.

Työtilaisuuksien ei odoteta lisääntyvän tällä vuosikymmenellä

Työryhmän käsityksen mukaan ainakaan julkisen sektorin työtilaisuudet eivät tällä vuosikymmenellä lisäänny. Myös yksityissektorilla erikoislääkärien palvelujen kysyntä on ollut vähenemässä. Erikoislääkärien määrän jatkuva nettolisäys eräillä erikoisaloilla johtaa tilanteeseen, jossa työvoiman tarjonta ylittää työvoiman kysynnän selvästi. Eläkepoistuma huomioon ottaen erikoisalakohtainen nettolisäys kasvattaa erikoislääkärien määrää kaikilla aloilla, vuoteen 2010 mennessä muutamasta prosentista jopa kolminkertaiseksi vuoden 1993 tasoon verrattuna. Työryhmän tekemien selvitysten mukaan eräillä aloilla (iho- ja sukupuolitaudit, lastentaudit, patologia, sisätaudit ja työterveyshuolto) erikoislääkärien määrä alkaa vuoden 2000 tai 2005 jälkeen hieman vähentyä. Vuoteen 2010 mennessä kuitenkin kaikilla aloilla työikäisten erikoislääkärien määrä ylittää vuoden 1993 tason, jonka voidaan katsoa tyydyttävän nykyisen palvelutarpeen.

Työryhmän näkemyksen mukaan hyvin sairaalasidonnaisilla ja runsaasti huipputekniikkaa vaativilla aloilla koulutusmäärien oi-keaan mitoittamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Koulutusylituotantoa voitaisiin ajoittain alakohtaisesti ohjata täydennyskoulutukseen, muiden läheisten alojen koulutuksen monipuolistamiseen sekä perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen. Keskitetyn hallintojärjestelmän muuttumisen myötä Suomessa ei tätä nykyä ole enää mitään viranomaistahoa, joka päättäisi koulutusviroista. Näin ollen koulutuskapasiteetin säätely tapahtuu pitkälti paikallisilla työnantajien tekemillä koulutusvirkoja koskevilla päätöksillä sekä yliopistokouluttajien suhtautumisella yliopistoklinikoiden ulkopuolisen koulutuksen määrään.

Laskentatyöryhmän kannanotoissa todetaan, että erikoislääkärikoulutuksen määrää ja laatua tulisi jatkuvasti seurata. Tämäntyyppisen tehtävän tulisi kuulua lääkärintoimen ja hammaslääkärintoimen neuvottelukunnan tehtäviin ja siten neuvottelukunnan asema tulisi myös jatkossa turvata. Asia liittyy parhaillaan käsiteltävänä olevaan lakiehdotukseen terveydenhuollon ammatinharjoittajista, jonka viimeisimmässä luonnoksessa ei ole mainintaan neuvottelukunnasta. Lääkäriliiton lausunnossa on myös korostettu sen merkitystä.

Suppeiden alojen määrää ehdotetaan supistettavaksi

Joulukuun lopussa annetun uuden asetuksen mukaan Suomessa ei virallisesti ole enää suppeita erikoisaloja. Asetuksessa on lueteltu 92 lääketieteen erikoisalaa, joista 32 (entiset pääerikoisalat) on 6 vuoden koulutusohjelmia ja 60 (entiset suppeat erikoisalat) 8-vuotisia, edellisille pohjautuvia koulutusohjelmia. Työryhmän näkemyksen mukaan erikoisalojen määrä Suomessa on terveydenhuollon palvelujärjestelmän tarpeisiin nähden ja kansainvälisesti katsoen suuri. Uusien alojen perustamiseen tulisi suhtautua pidättyvästi ja tässä seurata Euroopan Liiton piirissä tapahtuvaa kehitystä. Työryhmän näkemyksen mukaan sellaisia suppeita erikoisaloja, joiden työikäisiä erikoislääkäreitä on hyvin vähän ei voida pitää terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimivuuden kannalta välttämättöminä. Näin ollen työryhmä esittääkin lopetettavaksi erillisinä yliopistollisina koulutusohjelmina seuraavia erikoisaloja (vastaava pääala ensin mainittuna): (foniatria) audiologia, (iho- ja sukupuolitaudit) ammatti-ihotaudit, (kliininen fysiologia) lasten fysiologia, (kliininen kemia) endokrinologiset, hematologiset, lääkeaineiden, proteiinikemialliset ja teollisuustoksikologiset laboratoriotutkimukset, (kliininen mikrobiologia) bakteriologia, immunologia, virologia, (lastentaudit) lasten gastroenterologia, lasten nefrologia, (naistentaudit ja synnytykset) gynekologinen endoskopia, (neurologia) geriatria, (patologia) neuropatologia, pediatrinen patologia, (radiologia) isotooppitutkimukset, (silmätaudit) neuro-oftalmologia, (sisätaudit) allergologia, (terveydenhuolto) ympäristöterveydenhuolto.

Geriatrian alalla on ollut jo lähes kymmenen vuotta oma itsenäinen erikoisala, ja sen vuoksi ehdotetaan lopetettavaksi geriatrian suppea erikoisala neurologiasta, psykiatriasta ja sisätaudeista. Kirurgian alalla on käsiteltävänä aloite kaikkien aikaisempien suppeiden alojen muuttamiseksi itsenäisiksi erikoisaloiksi. Tähän ehdotukseen samoin kuin eräisiin muihin käynnissä oleviin erikoisalojen muutosehdotuksiin työryhmä ei tässä vaiheessa ota kantaa. Lopetettavaksi ehdotettavien suppeiden alojen lääkärien oikeudet säilyisivät niiden haltijoilla edelleen. Jatkossakin tiettyjä erityisosaamisia voidaan muodollisesti tunnustaa jonkun muun kuin yliopistollisiin tutkintoihin perustuvan järjestelmän kautta (esimerkiksi Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmä tai yliopistojen myöntämät todistukset).

Kaikkien perusterveydenhuollon lääkärien ei edellytetä jatkossa olevan yleislääketieteen erikoislääkäreitä

Perusterveydenhuollossa vakituisesti toimivista lääkäreistä on tällä hetkellä yleislääketieteen erikoislääkäreitä noin 25 %. Tämä osuus lisääntyy edelleen nopeasti nykyisellä koulutustuotoksella. Työryhmän näkemyksen mukaan ei ole kuitenkaan perusteltua edellyttää sitä, että kaikilla perusterveydenhuollossa vakituisesti toimivilla lääkäreillä tarvitsisi olla yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto. Mikäli vuoden 1995 alussa käynnistyvä ETA-sopimuksen edellyttämä perusterveydenhuollon lisäkoulutus pitenee jatkossa 2 vuodesta 3 vuoteen, tulee työryhmän mielestä selvittää sen suhde nykyiseen yleislääketieteen erikoislääkärin tutkintoon.

Täydennyskoulutus puutteellisesti järjestettyä

Erikoislääkärien täydennyskoulutus on meillä systemaattisesti puutteellisesti järjestetty. Lääketieteen uudistuessa täydennyskoulutuksen merkitys jatkossa korostuu. Erityisesti siihen tulisi kiinnittää huomiota aloilla, joilla työvoimavajauksen aikana koulutusta jouduttiin lisäämään koulutussisältöä väljentämällä. Työryhmän näkemyksen mukaan lääkärien perus-, jatko- ja täydennyskoulutus tulisi nähdä yhtenä kokonaisuutena. Peruskoulutettavien määrän vähentyessä tulisi entistä enemmän kehittää lääkärien täydennyskoulutusta.

Jatkokäsittely

Laskentatyöryhmän erikoislääkäritarvetta käsittelevä muistio on laaja tietovarasto nykyisestä erikoislääkäritilanteesta ja sen ennusteista vuoteen 2010 saakka. Varsin yksityiskohtaisesti siinä käydään läpi kaikki 32 lääketieteen pääerikoisalaa ja osin myös suppeiden alojen näkymiä. Ministeri Huuhtanen totesi tyytyväisenä mietintöä vastaanottaessaan takavuosien kroonisen eräiden erikoisalojen lääkäripulan poistuneen ja meillä olevan korkeatasoinen erikoislääkärikunta. Hänen mukaansa työryhmä on tehnyt vaikeasti arvioitavissa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa arvokkaan ennusteen tulevasta erikoislääkärityövoimasta, jota tulisi toteuttaa yhteistyössä koulutuksesta vastaavien tiedekuntien kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee muistiosta lausuntokierroksen, jossa kartoitetaan myös eri alojen erikoislääkärien näkemyksiä ennusteista.