Lääketieteen aineistokoe laajentaa valintakokeessa mitattavia taitoja ja valmiuksia

Aineistokoe on uudentyyppinen koe, joka on kehitetty Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan aloitteesta. Sen suunnittelun lähtökohtana oli vähentää valmennustoiminnan vaikutusta lisäämällä valintakokeeseen koe, johon ei voi valmentautua. Tällä parannetaan pyrkijöiden alueellista ja taloudellista tasa-arvoisuutta. Aineistokoe ei ole soveltuvuustesti, mutta sen tarkoituksena on mitata sellaisia valmiuksia, joita lääkärintyössä tarvitaan. Kokeen suunnittelu aloitettiin pohtimalla, mitkä ovat tärkeimmät valmiudet, joita lääkäri tarvitsee opiskelussaan ja työssään. Tällaisina pidettiin kykyä omaksua nopeasti uutta tietoa, stressitilanteen hallintaa, tiedon soveltamiskykyä sekä selkeää ilmaisua erityisesti potilaan kanssa kommunikoitaessa.

Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan valintakokeen uudistaminen käynnistyi syksyllä 1987, jolloin alettiin opetusministeriön rahoituksen turvin suunnitella aineistopohjaista koetta. Vaadittavaa kykyprofiilia haluttiin laajentaa kehittämällä koe, joka vaatisi erilaisia tiedon käytön tapoja kuin biologian, kemian ja fysiikan kokeet. Valintakoetta monipuolistamalla lääketieteen laajalle alueelle toivottiin saatavan eri tavoin lahjakkaita opiskelijoita.

Aineistokoetta kokeiltiin Helsingin tiedekunnan valinnoissa vuonna 1988. Vuonna 1989 se oli osa Helsingin lääketieteen linjan valintaa. Vuodesta 1990 aineistokoe on ollut valtakunnallinen lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen valintojen osakoe. Oulun lääketieteellinen tiedekunta luopui siitä vuonna 1993.

MILLAINEN ON AINEISTOKOE?

Aineistokokeeseen ei voi etukäteen valmistautua, eikä koe siis lisää pyrkijöiden lukutaakkaa. Kokeessa luettava teksti jaetaan pyrkijöille kokeen alussa. Sen ehtii lukea korkeintaan kahdesti; pyrkijän on ulkoa opettelemisen sijasta keskityttävä tekstin ymmärtämiseen ja kokonaisuuksien hahmottamiseen. Pyrkijät saavat tekstiä lukiessaan tehdä merkintöjä ja alleviivauksia tekstiin sekä muistiinpanoja lisälehdelle. Tunnin lukuajan jälkeen teksti ja muistiinpanot kerätään pois ja pyrkijöille jaetaan tehtäväpaperi, jonka essee-tyyppisiin kysymyksiin vastaamiseen on tunti aikaa (1,2).

Aineistokokeen muoto on hyvin joustava. Koe laaditaan sisällöltään ja rakenteeltaan yllätykselliseksi vaihtelemalla tehtävä- ja tekstityyppejä vuosittain. Siksi siihen ei voi valmentautua valmennuskursseilla. Toisaalta koe, jonka sisällöstä tai tehtävätyypeistä ei tiedetä etukäteen, mittaa pyrkijöiden kykyä hallita stressiä. Tekstin aihe käsittelee yleensä jotain ajankohtaista ongelmaa (1,3); on suotavaa, että lääkärit seuraavat monipuolisesti aikaansa.

Tehtävät mittaavat sekä tekstin antaman tiedon omaksumista että kykyä sen kriittiseen arviointiin ja tulkintaan; ne vaativat kykyä johtopäätösten tekoon, kykyä ymmärtää tekstiä sekä opitun tiedon soveltamista (2).

Aineistokoe vaatii huolellisen valmistelun ja sen arvostelu on vaativa tehtävä. 250:tä pyrkijää kohti on välttämättä oltava vähintään yksi tarkastaja, ja yhden heistä tulisi jokaisessa koulutusyksikössä olla lääkäri.

Arvostelun subjektiivisuus on ilmeinen vaara, mutta se on suunnittelulla pitkälle eliminoitu. Kokeen valtakunnalliseen työryhmään kuuluvat kaikkien koetta käyttävien koulutusyksikköjen korjaajat ja valtakunnallisen valintatoimikunnan puheenjohtaja. Valtakunnallinen työryhmä valitsee tekstin jäsentensä esittämistä vaihtoehdoista. Tehtävien asettamista seuraa mallivastausten laadinta ja pisteytyssuunnitelman teko pienemmässä valmisteluryhmässä, ja esitys saa toisen monituntisen kriittisen käsittelynsä koko työryhmän kokouksessa. Arvostelun yhdenmukaisuus varmistetaan korjaajien jatkuvalla yhteistyöllä tarkastuksen aikana. Aineistokokeen arvostelusta on tullut oikaisupyyntöjä ehkä hieman enemmän kuin muista osakokeista; pyrkijät ehkä kuvittelevat, että aineistokokeen arvostelu olisi vähemmän ennalta suunniteltua kuin muiden kokeiden. Korjaajat ovat yhdessä tehneet oikaisupyyntöjen perusteella uuden arvostelun, mutta tämä ei ole ainakaan Helsingissä johtanut oikaisuun sen useammin kuin muissakaan osakokeissa.

Aineistokoe vaatii jatkuvaa kehittely- ja tutkimuspanosta. Se on perinteisiä valintakokeita mielekkäämpi. Vaikka perinteiset kokeet ovat helppoja korjata ja näennäisesti objektiivisia, ne eivät välttämättä lainkaan mittaa sellaisia taitoja ja valmiuksia, joita opiskelijalta myöhemmissä opinnoissa ja ammattiin valmistumisen jälkeen vaaditaan. Ne mittaavat pääasiassa valintakoekirjoista opitun tiedon määrää. Aineistokokeella taas pystytään mittaamaan lisäksi opiskelutaitoja ja tiedon käsittelyn valmiuksia (2).

AINEISTOKOKEEN TEOREETTINEN PERUSTA

Aineistokokeen suunnittelu on alusta alkaen perustunut kognitiivisen psykologian tutkimustuloksiin, mm. van Dijkin ja Kintschin tekstistä oppimisen teoriaan. Van Dijkin ja Kintschin (4) mukaan tekstiä luettaessa muistiin voidaan muodostaa kolmenlaista tiedon edustusta. Tiedon edustus, joka on keskeinen käsite kognitiivisen psykologian tutkimuksessa ja tekoälytutkimuksessa, tarkoittaa sitä, miten tiedot ja asiat ovat edustettuina ihmisen muistissa (5): 1) pintamuisti soveltuu sanojen ja lauseiden muistamiseen, 2) tekstipohjan avulla muodostetaan tekstistä yhtenäinen muistiedustus ja 3) tilannemallin avulla muistiedustus integroidaan laajempiin asiayhteyksiin. Tekstipohjan muodostaminen on lähinnä synteesin muodostamista koko tekstistä. Tilannemallin avulla lukija oppii pikemminkin ilmiöstä, jota tekstissä kuvaillaan, kuin muistamaan itse tekstiä. Tilannemallin tyyppinen muistiedustus antaa valmiuksia tiedon soveltamiseen ja ongelmanratkaisuun (6,7,8).

Aineistokokeessa halutaan mitata kaikkia edellä mainittuja muistamisen tapoja: yksityiskohtien muistamista, kykyä pidättäytyä tekstissä (tekstipohja) sekä kykyä arvioida ja soveltaa tietoa (tilannemalli). Yksityiskohtien muistaminen on teoreettisesti yhteydessä hyvään tekstipohjaan; yleensä kokonaisuuden hahmottaminen auttaa myös yksityiskohtien muistamista. Tehtävät pyritään laatimaan monipuolisiksi, sillä lääkärin ammatissa on tärkeää, että kyetään muodostamaan rikkaita ja monipuolisia muistiedustuksia opittavista asioista (8,9).

Toinen mitattava aspekti aineistokokeessa on kyky esittää tietoa siten, että teksti on selkeää, johdonmukaista ja olennaisissa asioissa pitäytyvää. Tällöin kirjoittajan on myös otettava lukija huomioon. Aineistokokeessa on tämän vuoksi ollut tehtäviä, joissa vaikea käsite tulee selittää ymmärrettävästi asiantuntemattomalle lukijalle. Tätä pidetään tärkeänä, koska lääkärin on kyettävä esim. tiedottamaan työstään kansantajuisesti ja kommunikoimaan sekä potilaan että muita ammattiryhmiä työyhteisössä edustavien henkilöiden kanssa. Kommunikaatiotaidot ovat tärkeitä myös tutkijan työssä (9).

Esimerkkinä aineistokokeen tehtävätyypeistä, jotka perustuvat van Dijkin ja Kintschin tekstistä oppimisen teoriaan esitämme vuoden 1988 tehtävät. Tekstinä oli viimeinen luku, "Matkalla", Georg Henrik von Wrightin kirjasta Tiede ja ihmisjärki.

Tehtävä 1. Kirjoita vastauksesi siten, kuin selostaisit seuraavat asiat 50-vuotiaalle, pelkästään kansakoulun käyneelle lukijalle. a) Mikä on von Wrightin mukaan tarpeiden ja toiveiden välinen ero? (Tehtävässä piti muistaa yksi tekstin keskeisistä kokonaisuuksista ja selostaa se yksinkertaisesti kohdehenkilölle.)

b) Mitä von Wright tarkoittaa "kaksinkertaisella vieraantumisella"? (Tehtävässä piti muistaa vaikea yksityiskohta ja osata selostaa se kohdehenkilölle.)

Tehtävä 2. Mitä tekstin otsikko "Matkalla" tarkoittaa? (Tehtävä vaati tekstipohjan muodostamista ja kykyä olennaisten asioiden kokoamiseen tekstistä.)

Tehtävät 3a ja b. Monia tekstin näkemyksiä on kritisoitu. Millaista kritiikkiä voitaisiin esittää seuraavista kohdista? Pyrkijöille annettiin kaksi kappaletta tekstistä. (Tehtävä vaati tilannemallin muodostamista. Vastaus ei löytynyt tekstistä vaan se piti itse päätellä.)

SEURANTATUTKIMUKSEN TULOKSIA

Vuoden 1988 aineistokoetta on tutkittu eniten. Tuolloin vaadittiin ainoastaan kokeen hyväksytty suoritus, ja siksi tiedekuntaan hyväksyttyjen hakijoiden aineistokokeesta saamien pisteiden hajonta oli suurempi kuin myöhemmin. Hyväksytyksi tuli siis hakijoita, jotka olisi myöhempinä vuosina hylätty aineistokokeessa epäonnistumisen vuoksi. Lääketieteen linjan valinnassa hylätään jokaisessa neljässä osakokeessa noin 20 % hakijoista. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää hyväksyttyä arvosanaa jokaisesta kokeesta. Hakijajoukon korkean tason vuoksi valintakokeiden tulosten hajonta on pieni. Tästä syystä muita kokeita, myöskään myöhempiä aineistokokeita, ei ole tutkittu niin tarkkaan kuin vuoden 1988 aineistokoetta.

Seuraavassa luetellaan, millaisia tietoja vuonna 1988 hyväksytyistä opiskelijoista on kerätty. 1) Valintakoemenestys: aineistokokeen yhteispisteet ja tehtäväkohtaiset pisteet, fysiikan kokeen yhteispisteet, kemian kokeen yhteispisteet sekä biologian kokeen yhteispisteet, 2) ylioppilastutkintotodistus, aikaisemmat opiskelut, valmennuskursseille osallistuminen ja aineistokokeen tekstin opiskeluun käytetyt strategiat (nämä tiedot on saatu hakulomakkeesta ja aineistokokeen yhteydessä jaetusta kyselystä), 3) ensimmäinen kysely 2 vuoden opiskelun jälkeen: opiskelijaa kiinnostavat lääketieteen osa-alueet ja lääkärin tehtävät, tiedekunnan opetuksen hyvät ja huonot puolet, opiskeluun liittyvät odotukset ja niiden toteutuminen, 4) toinen kysely 5 vuoden opiskelun jälkeen: opiskelutavat, opiskelukäsitykset, kiinnostavat lääketieteen osa-alueet ja lääkärin tehtävät sekä opetuksen hyvät ja huonot puolet, 5) haastattelu 5 vuoden opiskelun jälkeen: opiskelussa käytetyt strategiat, niiden automaattisuus, käyttö ja kehittyminen, neljän tarkemmin tutkitun tutkintoaineen vaatimat opiskelustrategiat, helpot ja vaikeat aineet ja 6) opiskelumenestys: suoritettujen tutkintoaineiden arvosanat.

Aineistokokeen tutkimuksessa on erityisesti keskitytty tutkimaan käytettyjä opiskelustrategioita ja näiden yhteyttä eri tehtävissä menestymiseen (7,10,11). Seurantatutkimuksessa on selvitetty opiskelustrategioita (niiden tehokkuutta ja pysyvyyttä ja yhteyttä opiskelumenestykseen), opiskeluorientaatioita sekä sitä, miten aineistokokeessa menestyminen ennustaa opintomenestystä (8,9).

Tutkimustulokset osoittavat, että aineistokoe toimii hyvin lääketieteen valintakokeessa mitattavien valmiuksien laajentajana. Menestyminen yhdessä aineistokokeen tehtävässä ei takaa menestymistä toisessa (taulukko 1). Aineistokokeessa menestyminen ei ole yhteydessä ylioppilastutkintotodistuksesta saatuihin pisteisiin eikä menestymiseen muissa valinnan osakokeissa. Sen sijaan valinnan muiden osakokeiden tulokset korreloivat voimakkaasti keskenään (taulukko 2). Näin aineistokoe näyttää täyttävän yhden sille asetetun kriteerin eli opiskelija-aineksen monipuolistamisen.

Regressioanalyysien avulla selvitettiin, miten valintakokeen neljässä osakokeessa menestyminen ennusti alkuvaiheen opintomenestystä (kuvio 1). Analyysit tehtiin anatomiasta, fysiologiasta, lääketieteellisestä kemiasta ja farmakologiasta; kaikki opiskelijat olivat ehtineet ne suorittaa. Selitettävänä muuttujana oli vuorotellen jokainen näistä tutkintoaineista ja selittävinä muuttujina aineistokokeen viisi tehtävää sekä biologian, fysiikan ja kemian kokeet. Koska neljän tutkintoaineen opintomenestykset korreloivat voimakkaasti keskenään, niitä ei otettu selittäviksi muuttujiksi. Alkuvaiheen opintomenestystä yritettiin myös selittää muilla muuttujilla, kuten ylioppilastutkintotodistuksella, iällä ja sukupuolella, mutta ne eivät ennustaneet opintomenestystä.

Aineistokokeen osalta vain tekstipohjan muodostamista mittaava tehtävä 2 ennusti opintomenestystä anatomiassa. Yksityiskohtien muistamista mittaava tehtävä 1 ja tiedon sovellusta mittaava tehtävä 3 eivät ennustaneet lainkaan opintomenestystä tutkituissa oppiaineissa. Tehtävä 1 oli negatiivisesti yhteydessä menestymiseen lääketieteellisessä kemiassa. Mikään valintakoe ei ennustanut menestymistä farmakologiassa.

Viiden vuoden opiskelun jälkeen tehdyssä haastattelussa kysyttiin, minkälaista opiskelustrategiaa kukin neljästä tutkintoaineesta vaati. Erityisesti anatomian osalta tulos oli mielenkiintoinen, sillä opiskelijoiden käsitys anatomian vaatimasta opiskelustrategiasta ja regressioanalyysin tulos anatomian kurssilla menestymiseen vaikuttavista tekijöistä olivat ristiriidassa keskenään. Suurin osa opiskelijoista totesi anatomian vaativan eniten ulkoaopettelua ja yksityiskohtien muistamista. Yksityiskohtien muistamista mittaava aineistokokeen tehtävä ei kuitenkaan ollut yhteydessä menestymiseen anatomiassa. Sen sijaan anatomiassa menestymiseen oli yhteydessä tehtävä, joka mittasi kykyä tehdä synteesiä tekstistä. Tulosta selittää todennäköisesti se, että hyvä tekstipohja tukee yksityiskohtien muistamista.

Kyky laatia synteesiä tekstistä (ns. tekstipohjan muodostaminen) aineistokokeessa ennusti alkuvaiheen opintomenestystä. Tämä on ymmärrettävää sikäli, että opinnot vaativat juuri ensimmäisten vuosien aikana tiukkaa tekstissä pitäytymistä. Sen sijaan ne aineistokokeen tehtävät, jotka mittasivat yksityiskohtien muistamista, eivät ennustaneet opintomenestystä edes alkuvaiheessa, koska opinnot ilmeisesti vaativat nimenomaan kykyä hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ja kykyä yhdistellä asioita eri lähteistä. Tiedon arviointia ja sovellusta mittaavat tehtävät eivät ennustaneet alkuvaiheen opintomenestystä. On mahdollista, että sovelluskyvyt tulevat esiin vasta opintojen loppuvaiheessa.

Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella aineistokokeen voidaan siis todeta toimineen hyvin valintakokeessa mitattavien valmiuksien laajentajana.

Aineistokokeen käytöstä saatuja kokemuksia ja laajoja tutkimustuloksia hyödynnetään parhaillaan useissa tiedekunnissa lääketieteen opetusta uudistettaessa. Lääketiede on monihaarainen tieteenala, jonka erilaiset kurssit vaativat erilaista opiskeluorientaatio-ta ja erilaisia valmiuksia sekä opiskelustrategioita. Kun saadaan tietoa siitä, mitkä seikat ovat yhteydessä lääketieteen eri osa-alueissa menestymiseen, voidaan paremmin tukea näiden valmiuksien kehittämistä opetuksessa.

KIRJALLISUUTTA