Kun aloitin yöpäivystystyön Ruotsissa, yksi asia tehtiin selväksi: Älä epäröi konsultoida. Alussa suositeltiin soittamaan jokaisesta potilaasta ja herättämään takapäivystäjä oli kello mitä tahansa. Tämä oli toki työyhteisön psykologisen turvallisuuden kannalta erinomainen asia. Kyseinen toimintatapa suojaa niin potilasta, tuoretta erikoistuvaa sekä takapäivystäjänä toimivaa senioria. Win-win-win.

Ruotsissa monissa sairaaloissa on kaikkeen toimintaan rutiner, joista pidetään tiukasti kiinni. Omassa tapauksessani ei ollut kyseessä vain ulkomailta uutena taloon tulleen erikoistuvan kohdalla sovellettava rutiini, vaan näin toimittiin jokaisen erikoistuvan kanssa. Tarkoitus oli tehdä kaikki mahdollinen cowboy-käytös mahdottomaksi ja ennen kaikkea tarpeettomaksi.

Annanko takurin nukkua

Olin ennen yöpäivystämistä ehtinyt tehdä virka-aikaista päivystystyötä, jossa vastataan kymmeniin konsultaatioihin päivässä talon sisältä ja lääninsairaaloista. Siinä olin jo oppinut perusperiaatteet tyypillisimpien eri patologioiden dynamiikoista, huomioon otettavista statuksen ja anamneesin oleellisista asioista sekä erityisesti kiireellisyysluokittelusta. Konsultaatiossa se, mitä pitää tehdä on vähintään yhtä tärkeä asia kuin miten pian pitää tehdä.

Vaikka seniorit täällä ovat helposti lähestyttäviä ja konsultaatiokulttuuri kynnyksetön, halusin mahdollisimman nopeasti alkaa varjella heidän untaan.

Ehkä osin vanhasta Suomessa opitusta tottumuksesta?

Sovin takapäivystäjieni kanssa yövuorojen alussa, että en soita yhdentoista jälkeen sellaisista asioista, jotka osaan omasta mielestäni tähänastisella kokemuksellani hoitaa itsenäisesti ja/tai jotka voivat odottaa aamuun.

Tämä sopi heille, mutta he painottivat, että ovat töissä ja saatavana, jos minulla on vähäisinkin kysymys: “Tveka inte att ringa, jag jobbar ju.” Kun soitin, mietin etukäteen ytimekkään ISBAR-muotoilun kysymykselleni, josta unesta heräävän takurin on helppo saada kiinni.

Win-win-win versus lose-lose-lose?

Väitän, että vaikka kaikesta konsultoiminen ja juniorin hoitopäätösten hyväksyttäminen seniorilla on pitkälti potilas- tai työturvallisuutta edistävä toimintamalli, on olemassa piste, jonka jälkeen win-win-win muuttuu jonkun osalta – potilaan, erikoistuvan tai takurin – loseksi. Ehkä jopa lose-lose-lose-piste on ainakin teoriassa olemassa.

Kiireellisyysluokittelun tai asian päivystyksellisyysluonteen arvion unohtaminen konsultoidessa voivat aiheuttaa yöpäivystäjälle ylimääräistä kuormaa ja olla pois niiltä potilailta, jotka päivystysresurssia oikeasti tarvitsevat. Näin ollen “kaikesta soittaminen” voi myös heikentää potilasturvallisuutta.

Mutta mistä tietää, missä menee raja?

Alanvalintakysymyksiä

On etu- ja takapäivystäjän työ olla saatavana, mutta pieni kivi ilmestynee lähes kenen tahansa kenkään, jos soittoja tulee mistä aiheesta tahansa ja milloin tahansa. Kivi muuttuu kivuliaaksi, jos tällaisia soittoja tulee tiheästi läpi yön. Kengät alkavat täyttyä kivistä siinä kohtaa, kun poikkeuksesta tulee sääntö ja näin käy nattjourveckan, yöpäivystysviikon, useampana yönä.

Se, että päivystäjälle voi soittaa kellon ympäri kuuluu ilman muuta työnkuvaan. Mutta entä sitten, jos useita puheluita tulee koko yön ja aamuyön läpi meneillään olevaa toimintaa keskeyttäen tai vähäisintäkin unta estäen asioista, jotka eivät olisi edellyttäneet kannanottoa keskellä yötä tai jotka olisivat hyvin voineet odottaa aamuun?

“Alanvalintakysymyksiä”, sanotaan. Jos olet etupäivystäjä, pääset kuitenkin aamulla päivystysvapaalle nukkumaan. Jos olet tykyttelevä ja 0,X-promilleja vastaavassa hypomaniamaisessa tilassa, sehän on vain cool. Et ole mikään pullamössö. Tai no, aiemman polven lääkärit eivät muuten mitään päivystysvapaita tarvinneet! Mutta hei, yötyössä kehityt eksponentiaalisesti ammattilaisena, kun pääset tekemään paljon ja saat hyvin ännää, ja kaiken kukkuraksi tienaat kertoimellista palkkaa.

Yöpäivystäminen on haastavuudessaankin merkityksellistä, stimuloivaa ja palkitsevaa, ja tuo ammatillista tyydytystä päästä vastaamaan oman erikoisalan kysymyksiin ja hoitamaan potilaita kollegojen kanssa yhteistyössä.

Olen täysin sitä mieltä, että työkulttuurimme tulee olla sellainen, jossa voi aina kynnyksettä soittaa ja konsultoida, kun on tarve. Yhtäkään puhelua ei koskaan saa säädä soittamatta terveydenhuollossa siksi, että ei haluttu tai uskallettu häiritä päivystäjää. Tämä on potilasturvallisuuden peruspilari.

Lääkärin hyvinvoinnin arvo

Toisaalta se, että lääkärit pärjäävät, ei tarkoita, että työoloissa ei olisi kehitettävää. Missä määrin etu- ja takapäivystäjän työkykyä tulisi suojella yöaikana? Entä molempien pitkäaikaistyökykyä?

Vai olemmeko hyväksyneet oletuksen, että työsuojelusta ei ole lääkärin ammatissa tarpeen keskustella, koska olemme sitoutuneet palvelemaan potilaita terveydenhuollon laitoksissa ehdoitta ja pyyteettä? Potilasturvallisuus on yksi tärkeimmistä arvoistamme.

Mutta mikä on lääkärin työturvallisuuden sekä oman ja kollegan terveyden ja hyvinvoinnin arvo?

Konsultoinnin taito

Terveydenhuollon työntekijöiden pitää voida öisinkin hoitaa potilaansa parhaansa mukaan ja turvata oma selustansa tekemällä hoitopäätökset tarvittaessa konsultaation kautta. Mutta kuinka hyvin konsultoijan voidaan olettaa osaavan arvioida asian kiireellisyys ja puhelun sopiva ajankohta?

On huomionarvoista, että onnistuneen ja oikea-aikaisen konsultaatiosoiton määritelmä on varsin subjektiivinen, sillä erikoislääkärit ja kokeneet erikoistuvat hallitsevat oman alansa asiat tasolla, jota ei voida odottaa muiden alojen lääkäreiltä, vasta-aloittaneilta päivystäjiltä tai sairaanhoitajilta.

Lopulta siinä, miten päivystysresurssiin suhtaudutaan ja miten yksilöt sitä käyttävät, on kyse systeemin normeista, yöaikaisen päivystystyön toteutuksen kokonaisuudesta ja siitä, miten päivystämistä ja konsultaatioiden kiireellisyysluokittelua opetetaan terveydenhuollon koulutusjärjestelmissä.

On syytä korostaa, että erot eri yksilöiden, yksiköiden ja erikoisalojen välillä ovat varmasti merkittäviä, ja monen mielestä tai monessa paikassa nämä esittämäni näkökulmat eivät välttämättä resonoi.

Työhyvinvointi tukee potilasturvallisuutta

Mitkä ovat oikeasti alavalintakysymyksiä, ja mikä on sitä, että muutoksia työn organisoinnissa ei tehdä, koska terveydenhuollon ammatin valinneilta odotetaan edelleen jopa uhrautuvaa palvelualtista yli-ihmisyyttä? Ollaan kuin fysiologian lait tai inhimilliset tarpeet eivät pätisi meihin.

Osaamme ammattimme puolesta tunnistaa ja ehkäistä potilaiden terveysriskejä, mutta koko terveydenhuollon ala on yhä varsin sokea itselleen ja niille rakenteellisille riskeille, joita systeemi aiheuttaa työntekijöilleen. Vaikka tekisimme työtämme ilolla, intohimoisesti ja kutsumuksesta, uusin tutkimustieto viittaa siihen, että yöpäivystysten aiheuttamasta tykytyksestä maksetaan viimeistään elämän ehtoopuolella hinta.

Ajatus, että potilasturvallisuus ja yöpäivystävän resurssin harkittu käyttö ovat toistensa kanssa automaattisesti vastakkaisia, on virheellinen.

Vaikka kaikesta saa soittaa, kaikesta ei tarvitse eikä ehkä aina kannatakaan soittaa keskellä yötä. Potilasturvallisuus ja yöpäivystäjän toimintakyvyn suojeleminen eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita, vaan saman asian kaksi puolta.

Vähänkin epävarmassa tilanteessa perusperiaate kuitenkin säilyy: “Tveka inte att ringa, jag jobbar ju.”

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti, väitöskirjatutkija ja entinen Helsingin yliopiston lääketieteellisen koulutusohjelman kohtaamisen ja vuorovaikutustaitojen kliininen opettaja.