Kuulin äskettäin uutisen, joka pysäytti hetkeksi. Husin pitkän linjan johtajaylilääkäri jää eläkkeelle. Kun tällainen instituutio poistuu näyttämöltä, alkaa miettiä kahta asiaa: kuka tulee tilalle – ja miksi kukaan ylipäätään haluaisi?

Myönnän, että ajatus käväisi häivähdyksenomaisesti mielessäni. Entä jos hakisinkin johtajaylilääkäriksi? Hyvinvointialuejohtaja (wannabe) on kunnianhimoinen mutta epävarma ammatti. Johtajaylilääkäri kuulostaa vakaammalta.

Tosin päättelin jo aiemmassa kolumnissani että jyllistäminen ei ole kovin houkuttelevaa. Lopullinen niitti tuli hakuilmoituksen sanasta professiojohtaminen.

Termi professiojohtaminen on ihailemieni hyvinvointialuejohtajien suosikki. HVA-johtamiseen sopien se kuulostaa viisaalta, mutta on oikeasti väärinkäsitys. Johtajaylilääkäri ei johda lääkäriprofessiota. Lääkärit johtavat itseään aivan riittävästi ilman apuakin. Johtajaylilääkärin tehtävä on johtaa terveydenhuollon toimintaa. Hoitoon pääsyä, laatua, potilasturvallisuutta, vaikuttavuutta ja mitä näitä nyt onkaan. Ja voihan sitä yrittää kertoa johdolle, miten toiminta kannattaisi organisoida näiden saavuttamiseksi.

Ongelma on, että tämmöinen meininki aiheuttaa harmeja. Hyvät säästöprojektit kariutuvat ja tunnelma muutenkin latistuu. Siksi ainakin meillä on otettu lääkärit pois lääketieteellisestä johtamisesta. Tai tarkennan: vastuu on toki yhä lääkäreillä, mutta valta onnistuttiin kätkemään hallinnollisiin rakenteisiin.

Esimieheni ajatus on, että terveyspalvelut paranevat ja rahaa säästyy, kun lääketieteellinen näkökulma pidetään turvallisen välimatkan päässä päätöksenteosta. Tilanne on vähän sama kuin vastuu lentokoneen toiminnasta ja turvallisuudesta olisi edelleen kapteenilla, mutta koneen ohjaimet on annettu pääkonttorin matriisiorganisaatiolle.

Ajatus siis on, että lennon turvallisuudesta vastaava kapteeni on haitaksi yhtiölle, koska hän nostaa kustannuksia. Kummallinen ajatus, mutta terveydenhuollossa arkipäivää. Kansainvälisesti melko ainutlaatuista. Onneksi me Suomessa osaamme sote-asiat muita paremmin.

Toisaalta jokainen hyvinvointialue on ratkaissut asian eri tavalla. Jossakin johtajaylilääkäri kuuluu johtoryhmään, jossakin ei. Eräässä hän johtaa oikeasti lääketieteellistä toimintaa, toisessa toimii lähinnä kommentaattorina ja rituaalimestarina.

Kukaan ei oikein tiedä, mikä roolin pitäisi olla.

Olisi varmaan viimein aika lainsäätäjän puuttua asiaan. Lääketieteellinen johtaminen ei kuulu alueellisen demokratian piiriin – sehän on koko terveydenhuollon peruslogiikka. STM lupasi korjata soten keskeneräisyydet tällä hallituskaudella, mutta ei ole saanut mitään aikaan.

Herätys siellä Meritullinkadulla! Voisitteko lopettaa meidän työmme häiritsemisen kampaviineriohjauksella ja hoitaa oikean työnne: säätäkää kunnollisia lakeja.

Vanhan järjestelmän aikaan johtajaylilääkäriksi hakemisessa olisi ollut järkeä. Lääketieteellinen johtaminen oli osa organisaation ydintä ja perustehtävää.

Nyt huomaan aika ajoin pohtivani outoa kysymystä: jos kukaan ei johda lääketiedettä, mitä täällä hallinnossa sitten oikeastaan tehdään?

Sitten tulen järkiini. Täällähän johdetaan palveluiden järjestämistä. Miellyttävää, abstraktia, turvallista ja siististi excelöityvää järjestämistä. Toimintaa, josta sairaat ihmiset ja riittämättömyyttä kokevat hoitajat ovat miellyttävän kaukana.

Pysyn siis alkuperäisessä suunnitelmassa. Director regionis aut nihil. Hyvinvointialuejohtaja – tai ei mitään.