WHO: Koleratapaukset enemmän kuin tuplaantuneet
Seitsemässä maassa yli 10 000 sairastunutta.
Maailman terveysjärjestö WHO:lle ilmoitettujen koleratapausten määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2021 vuoteen 2022. Tapauksista on ilmoittanut 44 maata. Vertailuvuonna 2021 maita oli 35.
Seitsemän maata on ilmoittanut yli 10 000 koleratapausta. Nämä valtiot ovat Afganistan, Kamerun, Kongon demokraattinen tasavalta, Malawi, Nigeria, Somalia ja Syyria. Vibrio cholerae-bakteerin aiheuttama tauti leviää ulosteen saastuttaman ruoan ja veden välityksellä.
Puhtaan veden puute ja heikko hygieniataso edesauttavat koleran leviämistä. Köyhyyden ja konfliktitilanteiden lisäksi ilmastonmuutoksella on osansa koleran esiintyvyyden kasvussa. Esimerkiksi tulvat, kuivuus ja hirmumyrskyt voivat laukaista epidemioita.
WHO:n tietojen mukaan kolera jatkaa päänsä nostamista. Jo 24 maata on raportoinut tautipauksista vuonna 2023. Akutisoituneen tilanteen vuoksi on muun muassa jouduttu keskeyttämään kahden annoksen rokotusohjelmia ja siirrytty käyttämään kerta-annosmenetelmää.