Mielialalääke vähentää myös terveiden negatiivisia tunteita
Serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjät ovat yleisesti käytettyjä masennus- ja ahdistuslääkkeitä. Niitä on kutsuttu myös onnellisuuspillereiksi, eli ne voisivat lisätä perusteetonta onnellisuuden tunnetta. Masennusta voidaan tuloksellisesti hoitaa myös kognitiivisella psykoterapialla, jossa ei-farmakologisin keinoin pyritään korjaamaan negatiivisesti vääristynyttä informaatiota. Negatiiviset ajatukset ja emootiot ovatkin molempien hoitomenetelmien kohteena. Kiintoisa kysymys onkin, voidaanko mielialalääkkeen vaikutus negatiivisiin emootioihin todeta myös terveillä henkilöillä. Englantilaiset tutkijat antoivat terveille koehenkilöille viikon ajan kaksoissokeasti sitalopraamia 20 mg, reboksetiinia 8 mg päivässä ja lumelääkettä. Tämän jälkeen arvioitiin koehenkilöiden raportteja kasvojen ilmeistä ja emotionaalisesti ladattua pelästysreaktiota. Lääkityt raportoivat negatiivisista kasvojen ilmeistä vähemmän vihaa ja pelkoa ja palauttivat mieleen enemmän positiivista materiaalia. Sitalopraami vähensi lisäksi emotionaalisesti negatiivista pelästymisreaktiota. Tämän tutkimuksen perusteella on pääteltävissä, että sekä serotoniinin että noradrenaliinin takaisinoton estoon vaikuttavat mielialalääkkeet vähentävät terveillä henkilöillä negatiivisten emootioiden prosessointia suhteessa positiivisiin emootioihin. Niiden vaikutus ahdistuneisuus- ja masennushäiriöiden hoidossa näyttääkin välittyvän pitkälti samalla tavalla kuin kognitiivisessa psykoterapiassa: Mielialalääkkeet vähentävät negatiivisia emootioita, jolloin positiiviset emootiot saavat paremman otteen ja voivat ohjata ajattelua kokonaisuudessaan optimistiseen suuntaan. Tarkkaan ottaen kyse ei siis olisi onnellisuuden lisäämisestä, vaan sen vastakohdan vähentämisestä.