Kolesterolimittauksissa käynti Suomessa 1972-1992

Suuri seerumin kolesterolipitoisuus on yksi merkittävimmistä sepelvaltimotaudin riskitekijöistä (1,2,3,4). Kolesteroliarvoja pienentämällä voidaan vähentää sydän- ja verisuonitauteihin sairastuvuutta ja kuolleisuutta (5). Suomalaisten kolesterolipitoisuus on edelleenkin korkea kansainvälisissä vertailuissa huolimatta jo runsaat 20 vuotta kestäneestä suotuisasta kehityksestä (6,7). Huippuarvo 7,0 mmol/l saavutettiin 1960-luvun lopulla ja siitä keskiarvo on vähitellen laskenut noin 5,7 mmol/l:n tasolle (7,8).

Tieto omasta kolesterolitasosta ja sen merkityksestä sepelvaltimotaudin riskitekijänä luo pohjan ruokavalion muuttamiselle suotuisaan suuntaan. Suomessa on pitkän aikavälin tavoitteena, että kaikilta aikuisilta määritettäisiin seerumin kolesterolipitoisuus terveystarkastuksen yhteydessä (9). Pohjois-Karjalan kolesteroliprojekti osoitti, että tämä olisi saavutettavissa muutamassa vuodessa olemassa olevilla voimavaroilla (10).

Vuonna 1988 julkaistiin Suomen Sisätautilääkärien Yhdistyksen ja Suomen Kardiologisen Seuran työryhmän suositus hyperkolesterolemian ja muiden hyperlipidemioiden diagnostiikasta ja hoidosta aikuisilla (9). Suositus noudatteli kansainvälisiä hoito- ja tavoiterajoja. Ohjeistoa ajanmukaistettiin vuonna 1992 mm. korostamalla toimenpiteiden kohdistamista työikäiseen väestöön sekä tarkistamalla kolesterolirajoja (11).

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme sekä tämänhetkistä tilannetta että mittausaktiivisuuden, tietoisuuden, ravitsemusneuvonnan ja lääkehoidon muutoksia eri alueilla käyttäen hyväksi FINRISKI 92 -kyselytutkimuksen aineistoa.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Vuosina 1972 ja 1977 tehtiin Pohjois-Karjala-projektin toisistaan riippumattomat poikkileikkaustutkimukset. Tutkimuksiin kuului sekä kysely että laboratoriokokeita (12). Vuosina 1972 ja 1977 otos oli 6,6 % vuosina 1913-47 syntyneistä henkilöistä. Seuraavissa FINMONICA-projektina jatkuneissa tutkimuksissa (1982, 1987, 1992) otokset ovat edustaneet 25-64-vuotiasta väestöä siten, että jokaisessa sukupuoli- ja kymmenvuotisikäryhmässä on ollut yhtä monta tutkittavaa. Tutkimuksissa yhteinen ryhmä ovat olleet 30-59-vuotiaat, joten tässä tarkastellaan vain niitä vastaajia, jotka kuuluivat tähän ikäryhmään.

Vuonna 1982 tutkittiin 12 000 henkilön satunnaisotos ja vuonna 1987 yhteensä 8 000 henkilön otos Pohjois-Karjalan, Kuopion ja Lounais-Suomen alueilta. Pohjois-Karjalan osuus otoksesta oli puolet. Keväällä 1992 tutkimus muuttui FINRISKI 92 -tutkimukseksi. Tällöin mukaan tuli neljänneksi alueeksi Helsinki ja Vantaa. Otos oli kullakin alueella 2 000 henkilöä. Osallistumisprosentit näissä selvityksissä olivat 1970-luvulla jopa yli 90 %, myöhemmissä tutkimuksissa ne laskivat 80 %:n paikkeille, ja vuonna 1992 tutkimukseen osallistui 73 % miehistä ja 81 % naisista (12). Suurten otosten, aktiivisen osallistumisen ja maantieteellisen hajonnan ansiosta tuloksia voidaan käyttää Suomen koko väestön tilanteen arviointiin. Useat selvitykset osoittavat tutkimuksista pois jääneiden riskitekijätilanteen olevan yleensä huonompi kuin tutkimuksiin osallistuneilla (13). Tässä käsiteltävissä tutkimuksissa tämän pois jäävän ryhmän osuus on ollut 10-20 %.

Terveyskäyttäytymiskyselyissä kysyttiin tuoreimman kolesterolimittauksen ajankohtaa ja onko seerumin kolesterolipitoisuus todettu kohonneeksi. Vuonna 1992 vastaajilta kysyttiin lisäksi, onko kolesterolimittauksen yhteydessä annettu ruokavalio-ohjeita, tietääkö vastaaja viimeisimmän kolesteroliarvonsa sekä käyttääkö vastaaja lääkärin määräämiä lääkkeitä veren kolesterolipitoisuuden alentamiseksi. Mikäli vastaaja ilmoitti, että häneltä ei ollut koskaan mitattu kolesteroliarvoa tai hän ei tiennyt, oliko häneltä mitattu sitä, hänen tuli jättää vastaamatta kaikkiin muihin kolesterolia koskeviin kysymyksiin.

Kolesterolimittauksissa pitoisuudet määriteltiin tuoreista näytteistä käyttäen entsymaattista menetelmää (CHOD-PAP, Boehringer-Mannheim, monotest). Menetelmä on ollut sama vuodesta 1982 lähtien (14). Vuosina 1972 ja 1977 käytettiin Abellin kehittämää Liebermann-Burchard-menetelmän sovellutusta. Vanha menetelmä antaa noin 2 % korkeampia arvoja kuin nykyinen entsymaattinen määritys (15).

TULOKSET

Seerumin kolesterolimittauksissa olleiden osuus vastaajista kasvoi huomattavasti viisivuotiskautena 1987-92 kaikilla alueilla ja kaikissa ikäryhmissä (taulukko 1). Miehillä kasvu oli runsaat 20 prosenttiyksikköä ja naisilla noin 30, Pohjois-Karjalassa jopa 40 prosenttiyksikköä. Samankaltainen hyppäys tapahtui vuosien 1972 ja 1977 välillä. Sen jälkeen tilanne välillä tasaantui, osittain huonontuikin.

Kolesterolimittaukset yleistyivät eniten nuorimmassa, 30-39-vuotiaiden ikäryhmässä. Tosin kolesteroliarvonsa joskus mittauttaneitten osuudet olivat edelleenkin nuorimmassa ikäryhmässä selvästi pienempiä kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Kolesterolimittauksissa käynti yleistyi iän mukana, sen sijaan kouluvuosien määrällä ei ollut siihen yhteyttä.

Nuoremmilla alueellinen vaihtelu oli suurempaa kuin vanhemmilla. Kokonaisuudessaan paras tilanne oli Pohjois-Karjalassa ja siellä erityisesti naisilla, sillä heistä kolesterolinsa joskus mittauttaneitten osuus oli 86 %:n luokkaa, miehistä 82 %. Huonoin tilanne oli Helsingin ja Vantaan sekä Lounais-Suomen alueiden 30-39-vuotiaalla väestöllä: heistä alle puolet ilmoitti koskaan käyneensä kolesterolimittauksessa. Miesten ja naisten välillä ei ollut juurikaan eroa kolesterolimittauksissa käynneissä. Kaikista vastanneista saatiin kolesterolinsa joskus mittauttaneitten osuudeksi 70 % vuonna 1992 (taulukko 2).

Niiden määrässä, joilla oman ilmoituksensa mukaan oli todettu suuri tai suurentunut veren kolesterolipitoisuus, havaittiin selvä nousu viisivuotiskautena 1987-92 (taulukko 3). Muutos on tapahtunut jokaisella alueella kaikissa ikäryhmissä. Suhteellisesti nousu oli suurinta 30-39-vuotiailla.

Tutkimukseen osallistuneilla miehillä itse ilmoitetun hyperkolesterolemian esiintyvyys oli 39 % ja naisilla 31 % (taulukko 2). Eniten hyperkolesterolemiaa esiintyi Pohjois-Karjalassa, jossa miehistä lähes puolet ja naisista noin kolmannes ilmoitti, että heillä oli todettu suurentunut veren kolesterolipitoisuus. Vähiten hyperkolesterolemiaa tutkittavien oman ilmoituksen mukaan esiintyi Lounais-Suomessa, miehistä 31 %:lla ja naisista 27 %:lla. Vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä yhä useampi ilmoitti todetusta hyperkolesterolemiasta (taulukko 3). Vuonna 1992, samoin kuin koko tarkasteluaikana, vähemmän koulua käyneet ilmoittivat useammin todetusta hyperkolesterolemiasta kuin korkeammin koulutetut.

Niistä, joilla seerumin kolesterolipitoisuus oli selvästi suurentunut (yli 6,5 mmol/l), keskimäärin kolme neljästä tiesi tilastaan (taulukko 4), lounaissuomalaisista, kuopiolaisista sekä helsinkiläisistä ja vantaalaisista miehistä kuitenkin harvemmat. Muualla kuin Helsingissä ja Vantaalla miesten ja naisten tiedoissa ei ollut juurikaan eroa. Muutos prosenttiyksiköissä vuosina 1987-92 oli suurinta tässä selvästi hyperkolesteroleemisten ryhmässä, ja suurentuneesta kolesteroliarvostaan tietävien määrä oli kasvanut yli kaksinkertaiseksi tänä aikana. Kouluvuosien määrä ei ollut yhteydessä kolesteroliarvosta tietämiseen.

Myös niiden vastanneiden ryhmässä, joilla oli lievästi kohonnut veren kolesterolipitoisuus (5-6,5 mmol/l), asiasta tietävien osuus oli kasvanut 3-5-kertaiseksi viisivuotiskautena 1987-92. Suhteellinen kasvu oli suurin Pohjois-Karjalan läänissä. Lievästä hyperkolesterolemiastaan tiesi miehistä 25-44 % ja naisista 27-40 %; osuudet olivat suurimmat Pohjois-Karjalassa ja pienimmät Lounais-Suomessa. Paradoksaalista kyllä, myös niiden vastaajien osuus, joiden seerumin kolesterolipitoisuus oli normaali (alle 5 mmol/l) mutta jotka ilmoittivat kolesteroliarvonsa todetun korkeaksi tai kohonneeksi, oli niin ikään kasvanut. Näiden vastaajien osuus oli vuonna 1992 noin 10 %, eli yhä varsin pieni.

Seerumin kolesterolipitoisuuden keskiarvot niillä, joilla oman ilmoituksensa mukaan oli todettu suuri tai suurentunut veren kolesteroliarvo, olivat laskeneet vuosien 1972 ja 1992 välillä (taulukko 5). Välillä keskiarvojen kehitys tosin tasaantui ja paikoin jopa kääntyi nousuun. Yleensä suurin muutos on tapahtunut vuosien 1987 ja 1992 välillä, ja lasku oli tällöin suurempaa kuin koko edeltävänä ajanjaksona 1972-87.

Kolesterolimittauksen yhteydessä oli annettu ruokavalio-ohjeita myös vaihtelevasti; käytäntö vaihteli sekä alueittain ja iän mukaan (taulukko 6). Pohjois-Karjalassa neuvoja oli annettu useammille kuin muualla, miehistä noin puolelle ja naisista runsaalle kolmannekselle. Miehistä vähiten ruokavalio-ohjeita olivat saaneet lounaissuomalaiset ja naisista helsinkiläiset ja vantaalaiset. Tutkimusaineiston miehistä oli ravitsemusneuvoja saanut 39 % ja naisista 32 % (taulukko 2). Ruokavalio-ohjeita oli annettu vanhemmille ikäryhmille selvästi enemmän kuin nuoremmille.

Ruokavalio-ohjeita annettiin enemmän, kun kolesterolipitoisuus oli suurentunut (taulukko 7). Ohjeita annettiin niille, joilla oli mitattu selvästi suurentunut veren kolesterolipitoisuus (yli 6,5 mmol/l), 3-6 kertaa useammin kuin niille, joiden kolesteroli oli suositusten mukainen. Selvästi hyperkolesteroleemisista vastaajista ruokavalio-ohjeita oli saanut lähes kaksi kolmesta, vähiten Lounais-Suomessa. Sukupuolten välillä ei ollut mainittavaa eroa. Normaalikolesteroleemisista vastaajista ravitsemusneuvontaa oli annettu 11-20 %:lle.

Kolesterolipitoisuutta pienentävää lääkitystä käyttävien osuus kasvoi myös kolesterolitason noustessa (taulukko 7). Tosin korkeimmankin kolesterolitason ryhmässä lääkkeitä käyttävien osuus oli vain 3-7 %. Helsingin ja Vantaan otokseen ei sattunut yhtään kolesterolilääkitystä sillä hetkellä käyttävää naista. Kaikista tutkimukseen vastanneista miehistä lääkitystä käytti 3 % ja naisista 1 % (taulukko 2).

POHDINTA

Kolesterolimittauksessa joskus käyneiden ihmisten osuus on huomattavasti kasvanut viisivuotiskautena 1987-92. Sitä edeltäneiden kymmenen vuoden aikana kolesteroliarvonsa mittauttaneiden osuudessa ei tapahtunut kasvua.

Tässä tutkimuksessa todettiin kolesterolimittauksissa joskus käyneiden osuudeksi noin 70 % koko tutkimusaineistossa kaikki neljä aluetta yhdistettynä vuonna 1992. Vastaavassa vuonna 1993 Kansanterveyslaitoksen tekemässä kyselyssä (Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen) saatiin pienemmät arvot, mutta myös siinä oli todettavissa kasvua vuoteen 1989 verrattuna (16). Eroa näiden tutkimusten välillä selittänee osittain pohjoiskarjalaisten suurempi osuus tarkastelemassamme FINRISKI 92 -kyselyssä. Pohjois-Karjalassa mittauksia on tehty aktiivisemmin kuin muualla. Lisäksi tarkasteltavat ikäryhmät olivat tutkimuksissa erilaiset. Kansanterveyslaitoksen kyselyssä alaikärajana oli 15 vuotta eli selvästi matalampi kuin FINRISKI-aineiston 30 vuotta.

Mittausten yleistymistä selittänee vuonna 1988 annettu kolesterolisuositus ja sen pohjalta virinnyt julkinen keskustelu. Myös Yhdysvalloissa oli samana vuonna julkaistu uusi suositus ja siellä kolesterolimittausaktiivisuudessa tapahtui samankaltainen nousu (17,18).

Viisivuotiskautena 1987-92 myös niiden henkilöiden osuus, jotka ilmoittivat seeruminsa kolesterolipitoisuuden todetun suureksi tai suurentuneeksi, kasvoi selvästi. Samaan aikaan hyperkolesterolemian esiintyvyys on kuitenkin pienentynyt (14), eniten viisivuotiskautena 1987-92. Näin ollen vastausten ja hyperkolesterolemian prevalenssin kehityksen välillä näyttää olevan ristiriita.

Yksi selitys voisi olla se, että ne, joilla on suuri seerumin kolesterolipitoisuus, olisivat käyneet muuta väestöä ahkerammin kolesterolimittauksissa viisivuotiskautena 1987-92. Tämä hypoteesi ei kuitenkaan saa vahvistusta, sillä tutkimuksessamme todettiin kolesterolimittausten yleistyneen selvästi kaikissa kolesterolitasoryhmissä.

Toinen mahdollisuus on se, että hyperkolesterolemia saatetaan diagnosoida nykyisin herkemmin eli käytännössä alemmilla arvoilla kuin aikaisemmin. Tämä olettamus saa vahvistusta suomalaiselle lääkärikunnalle tehdystä tutkimuksesta, jossa todettiin lääkärien pitävän aikaisempaa pienempiä arvoja ihanteellisena kolesterolipitoisuutena vuosien 1988 ja 1989-90 välisessä tarkastelussa (19). Vuoden 1988 kolesterolisuositus lienee vaikuttanut tähän muutokseen. Lisäksi niillä, joilla on oman ilmoituksensa mukaan todettu suuri kolesterolipitoisuus, seerumin kolesterolikeskiarvot ovat laskeneet erityisesti viisivuotiskauden 1987-92 aikana. Tätä selittää paitsi se, että keskikolesterolitasot ovat olleet laskussa, myös se, että diagnoosiperusteena ovat nykyisin aiempaa pienemmät kolesteroliarvot.

Hyperkolesterolemiastaan (S-Kol yli 6,5 mmol/l) tietävien ihmisten osuus on kasvanut huimasti viisivuotiskauden 1987-92 aikana. Myös niistä, joiden seerumin kolesterolipitoisuus on 5-6,5 mmol/l, selvästi suurempi osuus ilmoitti, että heillä on kerrottu olevan suuri tai suurentunut kolesteroliarvo. Selitys tähän on luultavasti diagnoosikynnyksen madaltuminen. Myös niistä, joiden seerumin kolesterolipitoisuus tutkimushetkellä oli suositusten mukainen, yhä useampi tiesi kolesteroliarvonsa. Todennäköisesti näillä aikaisemmin todettu hyperkolesterolemia on asianmukaisen hoidon avulla korjautunut. Koska hyperkolesterolemiaa on diagnosoitu nykyisin pienempien arvojen perusteella kuin aikaisemmin, normokolesterolemia on saavutettavissa helpommin, koska tarvittava lasku on pienempi.

Ruokavalio-ohjeita oli saanut noin kolmasosa kolesterolimittauksissa käyneistä vastaajista. Tulos vastaa Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa saatuja arvoja vuodelta 1993 (16); pienen eron selittänee tutkimuksiin osallistuneiden ikäryhmien erilaisuus. Koska ruokavalio-ohjeiden saantia kysyttiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1992, muutosta ajan suhteen ei tässä tutkimuksessa voida tarkastella. Suomen Sydäntautiliiton ja Kansanterveyslaitoksen tekemässä tutkimuksessa on kuitenkin todettu lääkärien suhtautumisen ruokavaliohoitoon muuttuneen aktiivisemmaksi 1988 ja 1989-90 välillä (19). Sama suhtautumistavan muutos on todettu myös Yhdysvalloissa (18).

Ruokavalio-ohjeita annetaan herkemmin vanhemmille ikäryhmille. Ilmeisesti vanhemmat ihmiset ovat käyneet enemmän lääkärissä ja kolesterolimittauksissa kuin nuoremmat. Lisäksi seerumin kolesterolipitoisuus kasvaa iän myötä, mikä lisää hyperkolesterolemian esiintyvyyttä vanhemmissa ikäryhmissä.

Ruokavalio-ohjeiden antaminen on hyperkolesterolemian hoidon ja ehkäisyn perusta. Ravitsemusneuvonta saa onnistuessaan aikaan ravitsemusmuutoksia, jotka heijastuvat merkittäviin kolesterolin ja painon vähennyksiin (20). Jatkoseurannassa olisi kuitenkin otettava huomioon, että pitkän ajan hoitomyöntyvyyden on havaittu olevan ongelma etenkin tyydyttyneiden rasvojen käytön vähentämisessä (21). Vain kerran annetut ruokavalio-ohjeet eivät välttämättä riitä, ja potilaita tulisikin useammin rohkaista ylläpitämään myönteisiä ruokavaliomuutoksia.

Ne, joilla seerumin kolesterolitaso on suositusten mukainen, saivat selvästi vähemmän ravitsemusneuvontaa kuin hyperkolesteroleemikot. Eroa ei selitä mittausaktiivisuus, sillä kaikissa kolesterolitasoryhmissä käytiin mittauksissa suurin piirtein saman verran. Kaikki lääkärit eivät ilmeisesti katso tarpeelliseksi antaa ruokavalio-ohjeita, jos potilaan seerumin kolesterolitaso on suositusten mukainen. Uusien kolesterolisuositusten mukaan ravitsemusneuvontaa tulisi kuitenkin aina antaa kolesterolimittausten yhteydessä, vaikka arvot olisivat normaalitasolla.

Tämän tutkimuksen mukaan kolesterolilääkityksen käyttö oli varsin vähäistä. Lääkärin määräämää lääkitystä käytti vastaajista vain 2 % vuonna 1992. Niistä, joiden seerumin kolesterolitasoksi mitattiin yli 6,5 mmol/l, kolesterolilääkkeitä käytti noin 5 %. Vuonna 1992 kolesterolilääkityksen oli saanut myös muutama sellainen vastaaja, jolla seerumin kolesterolipitoisuus oli normaali. Luultavasti heillä lääkehoito on laskenut aiemmin kohonneeksi diagnosoitua seerumin kolesterolitasoa ja lääkehoito jatkui edelleen.

Muutosta kolesterolilääkkeiden käytössä ajan suhteen ei voida tässä tarkastella, koska asiaa on kysytty vain vuonna 1992. Suomessa on todettu lääkärien suhtautumisessa lääkehoitoon muutos aktiivisempaan suuntaan vuosien 1988 ja 1989-90 välillä, eli käytännössä lääkitys aloitetaan aiempaa pienemmän kolesteroliarvon perusteella (19). Yhdysvalloissa on myös raportoitu lääkehoidon kynnyksen laskeneen 1980-luvun loppupuoliskolla (18,22).

Pohjois-Karjalassa kolesterolimittaukset, vastaajien ilmoittama hyperkolesterolemia ja ruokavalio-ohjeiden saaminen olivat yleisempiä kuin muualla. Samanlainen ero on havaittu aiemminkin, ja tärkein syy eroon on Pohjois-Karjala-projekti. Tilanne ei näytä mainittavasti tasoittuneen viimeisen tarkastelujakson aikana. Samaan aikaan kolesterolitasojen alueelliset erot ovat kaventuneet (7).

Tämän kyselyn perusteella Kuopion läänissä käytetään kolesterolilääkkeitä hieman enemmän kuin muualla. Lääkehoidon vähäisyyden ja otoskoon vuoksi tarkkoja päätelmiä asiasta ei voi tehdä.

Miehet kävivät aikaisemmin selvästi useammin kolesterolimittauksissa kuin naiset. Erot ovat kuitenkin tasoittuneet vuosien 1987 ja 1992 välillä. Miehiltä oli silti edelleenkin tutkittu seerumin kolesterolia enemmän kyselyä edeltäneen vuoden kuluessa. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa Pohjois-Karjalassa ei todettu eroja sukupuolten suhteen, sen sijaan koko maassa miehiltä oli kolesteroli mitattu useammin (10).

Miehet ilmoittivat vuonna 1992 naisia useammin, että heiltä on todettu suurentunut tai suuri veren kolesterolipitoisuus. Tässä ei ole tapahtunut muutosta ajanjaksolla 1972-92. Vuosittain tehdyn terveyskäyttäytymiskyselyn tulosten perusteella voidaan päätyä samankaltaiseen päätelmään (16). Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa taas todettiin, että sukupuolten välillä ei ole eroja todetun suurentuneen kolesterolipitoisuuden suhteen (23). Suomessa havaittu ero selittynee sillä, että miehillä on selvästi enemmän hyperkolesterolemiaa kuin naisilla.

Vuonna 1992 miehet ilmoittivat useammin kuin naiset saaneensa kolesterolitutkimuksen yhteydessä ruokavalio-ohjeita. Myös edellä mainitussa Kansanterveyslaitoksen kyselytutkimuksessa (16) miehet hieman naisia useammin vastasivat saaneensa ravitsemusneuvontaa. Nyt käsiteltävänä olevassa kyselyssä kolesterolipitoisuutta pienentävän lääkehoidon käytössä havaittiin samanlainen ero sukupuolten välillä. Tulokset selittänee edellä mainittu hyperkolesterolemian suurempi esiintyvyys miehillä.

Ikä vaikuttaa kaikissa tutkimuksessa esitetyissä kysymyksissä. Iän karttuessa käydään useammin kolesterolimittauksissa, todetaan enemmän hyperkolesterolemiaa, saadaan useammin ruokavalio-ohjeita ja käytetään enemmän kolesterolia vähentävää lääkehoitoa. Tämä on luonnollista, sillä vanhemmilla ihmisillä sairastavuus on suurempaa, he käyvät enemmän lääkärissä ja heillä on enemmän hyperkolesterolemiaa kuin nuoremmilla. Sekä Suomessa että ulkomailla tehdyt tutkimukset tukevat edellä mainittua tulosta (16,17,23,24). Tulevaisuudessa tulisi kolesterolimittauksia ja ravitsemusneuvontaa kuitenkin suunnata enemmän nuorempiin ikäluokkiin, koska heiltä kolesterolia on mitattu suhteellisen vähän. Nuoremmat ikäryhmät ovat sydän- ja verisuonitautien ehkäisyä ajatellen tärkeä ryhmä. Nuorena opituilla elämäntavoilla on taipumus säilyä koko eliniän; sanoohan vanha kansanviisauskin, että "minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa". Valistusta voitaisiin antaa enemmän jo peruskoulussa, unohtamatta lasten vanhempia, sillä heillä on ratkaiseva merkitys jälkeläistensä elintapojen muotoutumisessa.

Kolesterolimittausten yleisyydessä ei tässä tutkimuksessa todettu eroa enemmän ja vähemmän koulutusta saaneiden välillä. Sen sijaan Yhdysvalloissa on todettu korkeammin koulutettujen käyneen enemmän kolesterolimittauksissa kuin vähemmän koulutusta saaneiden (17,23,24). Tähän vaikuttavat todennäköisimmin terveydenhuoltojärjestelmän erot.

Vähemmän koulutetut ilmoittivat seerumina kolesterolipitoisuuden todetun suureksi useammin kuin korkeammin koulutetut. Myös hyperkolesterolemian esiintyvyys on heillä suurempi. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa todettiin samanlainen ero. Sen sijaan yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa vastaavaa ilmiötä ei havaittu (23).

Vuoden 1992 tutkimusta edeltävällä viisivuotiskaudella kolesterolimittauksissa käynti yleistyi ja ihmisten tietämys omasta kolesterolitasostaan lisääntyi. Vuosia kestänyt ajanjakso, jolloin tilanne pysyi samana ja osittain huononikin, näyttää päättyneen. Suotuisan kehityksen toivoisi jatkuvan.

KIRJALLISUUTTA