Lehti 10: Alkuperäis­tutkimus 10/1999 vsk 54 s. 1207 - 1211

Räätälöity liikuntaohjelma työterveyshuollon välineeksi työkyvyn ylläpitoon

Työkykyä ylläpitävä toiminta on yleistynyt, mutta toiminnan kriteereistä ja vaikuttavuudesta on vähän kokemuksia. Suomen Postissa työnantajan ja työterveyshuollon yhdessä järjestämä yhdeksän kuukauden liikuntapainotteinen ja omatoimisuuteen ohjaava TYKY-toiminta vähensi kaksi kiloa painoa, paransi verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa naisilla 13 % ja miehillä 16 % sekä lisäsi HDL-kolesterolin pitoisuutta naisilla 7 % ja miehillä 16 %. Lisäksi sairauspoissaolot vähenivät. Tulokset osoittavat, että myös liikuntapainotteinen TYKY-toiminta voi johtaa mitattaviin muutoksiin terveyttä ja työkykyä kuvaavissa muuttujissa.

Tommi VasankariAntti JahkolaAnneli FahlerPentti KokkoMatti HeikkiläTuomo Järvinen

Kiinnostus työkykyä ylläpitävään ja parantavaan toimintaan on lisääntynyt viime vuosina. Toisaalta on esitetty myös arvioita, että kuntoutuslain tiukka tulkinta voi johtaa kuntoutuksen liian myöhäiseen käynnistymiseen (1). Joissakin yrityksissä työterveyshuolto ja työnantaja ovatkin kehittäneet erilaisia varhaisia TYKY-toiminnan muotoja, joita voitaisiin suunnata joustavasti ja nopeasti, ja jotka olisivat ensisijaisesti omatoimisuuteen ohjaavia. Liikuntaa ja fyysisen kunnon parantamista voidaan myös pitää tällaisena varhaisen TYKY-toiminnan muotona, vaikka fyysisen kunnon suoraa yhteyttä työkykyyn ei aina ole pystytty osoittamaan (2,3).

Vuonna 1995 Suomen Posti aloitti yhteistyössä Suomen Urheiluopiston lääkäriaseman ja Medivireen (työterveyshuolto) kanssa liikuntapainotteisen TYKY-toiminnan, jonka tarkoituksena oli parantaa työkykyä ja yksilön terveyttä. Kohderyhmäksi valittiin ei vielä laitoskuntoutuksen kriteerejä täyttäviä työntekijöitä myöhemmin esitettyjen kriteerien mukaisesti. Ohjelman tarkoitus oli ohjata osallistujia omatoimiseen kunnon hoitamiseen. Työnantajan ja työterveyshuollon järjestämien omatoimisuuteen ohjaavien, kohdennettujen liikuntapainotteisten TYKY-toimintojen tuloksellisuudesta on varsin vähän tietoa, vaikka tämänkaltaista toimintaa järjestetään yhä enemmän. Seuraavassa esitetään 9 kuukauden liikuntaohjelman vaikutus 231 postilaisen fyysiseen kuntoon, sokeri- ja rasva-arvoihin sekä sairauspoissaoloihin (104 henkilön alaryhmältä).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Postin työterveyshuollon ikäkausitarkastuksissa löytyi henkilöitä, joilla fyysinen kunto oli työkykyä rajoittava tekijä. Näiden henkilöiden erottaminen muusta työväestöstä oli ennen kaikkea työterveyshuollon ammattilaisten silmän varassa, mutta ratkaisuja helpottamaan otettiin seuraavat valintaa puoltavat kriteerit: heikentynyt työkykyindeksi (kaksi alinta luokkaa), heikentynyt kunto kävelytestin mukaan (indeksi alle 80), säännöllinen liikuntaharrastus kahden viime vuoden aikana alle 2 kertaa viikossa, ylipaino (painoindeksi yli 26), epäedulliset veren lipidiarvot (kolesteroli-, LDL-kolesteroli- ja triglyseridiarvot suurentuneet tai pieni HDL-kolesteroliarvo), kohonnut verenpaine ja runsaat sairauspoissaolot. Toisaalta, henkilöillä ei saanut olla liikunnan harrastamisen vasta-aiheita. Tällaisilla kriteereillä koottiin Etelä-Suomen alueelta vuosina 1995-97 neljääntoista ryhmään yhteensä 231 työterveyshuollon valitsemaa, vapaaehtoista postilaista (136 naista ja 95 miestä). Näille aktiiviryhmille, liikkujille, valittiin samoilla kriteereillä 32 hengen vertailuryhmä (17 naista ja 15 miestä), joka osallistui yhdeksän kuukauden välein aktiiviryhmien tapaan mittauksiin, mutta jolle ei ollut ohjattua toimintaa, kuntopäiväkirjoja tai muuta motivaatiota lisäävää toimintaa.

Aluksi jokaiselle liikkujaryhmälle koulutettiin työterveysasemalle aseman vastuullinen valmentaja, joka otti ryhmänsä (noin 15 henkilöä) vastuulleen. Nämä valmentajat olivat työterveysaseman työterveyshoitajia ja fysioterapeutteja, jotka tunsivat jo ennestään ryhmäläisensä. Kunto-ohjelma käynnistettiin kahden päivän liikunta- ja motivointipäivillä Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Näiden starttipäivien aikana ryhmien kanssa sovittiin yhdessä projektin tavoitteista ja sitouduttiin toimintatapoihin. Oleellisena osana päiviä oli fyysisen kunnon kartoitus, joka sisälsi kolmiportaisen epäsuoran 12 minuutin polkupyöräergometritestin, lihaskuntotestin ja painoindeksin mittauksen. Lihaskuntotesti sisälsi vatsalihasten (istumaannousu), käsilihasten (naisilla punnerrus polvilta, miehillä varpailta) ja jalkalihasten (kyykistystesti selkä suorana sormenpäät lattiaan koskien) 30 sekunnin toistotestit. Kuntokartoituksen perusteella starttilaiset saivat henkilökohtaisen kunto-ohjelman, joka sisälsi sekä aerobista liikuntaa että lihaskuntoharjoitteita. Lisäksi starttipäivien aikana tutustuttiin yksilö- ja ryhmäkohtaisesti erityyppisiin liikuntamuotoihin: keppijumppa, sauvakävely, vesijumppa, kuntosaliharjoitus, venyttely-rentoutus ym. Ohjelmaan kuului myös kaksi tunnin keskustelutilaisuutta kunnon ja terveyden nykytilasta sekä jatkotoimenpiteistä. Lisäksi omilla työterveysasemilla henkilöiltä otettiin seerumin kolesterolin, triglyseridien, HDL-kolesterolin ja plasman glukoosin mittaukset.

Starttipäiviä seurasi 9 kuukauden liikuntavaihe, jonka aikana liikkujat kokoontuivat ryhmissä keskimäärin kerran kuussa, mutta jokainen osallistuja palautti kahden viikon välein toteutuneen kunto-ohjelman ryhmän valmentajalle. Ryhmätapaamisten ohjelmasisältö vaihteli ryhmittäin koostuen lähinnä yhteisistä liikuntaharjoituksista, terveyden ja työkyvyn ylläpidon tietoiskuista (mm. ergonomia, terveellinen ravinto, toimiva työyhteisö). Liikuntaohjelman alussa pyrittiin lähinnä opiskelemaan säännöllisen terveysliikunnan harrastamisen omaksumista yksilöllisillä kunto-ohjelmilla, mutta projektin lopulla monet liikkuivat jo lähes päivittäin. Yhdeksän kuukauden kuluttua alkumittauksista ryhmät kokoontuivat uudelleen Vierumäellä ja suorittivat starttipäivien kaltaisen kuntokartoituksen. Lisäksi työterveysasemilla uusittiin laboratoriomittaukset. Seurantamittauksiin osallistui liikkujista kaikkiaan 213 henkilöä (124 naista ja 89 miestä) ja verrokkeja 28 (15 naista ja 13 miestä). Lisäksi osallistujat täyttivät kahdesti liikuntakyselyn, jonka perusteella edeltäneen vuoden ja liikuntaintervention aikaiset vapaa-ajan liikuntamäärät laskettiin MET-arvoina viikossa: intensiteetti x kesto x useus viikossa. Eri liikuntamuotojen MET-arvoissa käytettiin aikaisemmin julkaistuja suositusarvoja (esim. kävely vastasi liikuntaintenstiteetiltä arvoa 4, hölkkä arvoa 7, jne.) (4). Verrokkiryhmä osallistui vain seurantamittauksiin. Se ei pitänyt kuntopäiväkirjaa eikä vastannut liikuntakyselyyn. Muut laboratorioanalyysit ja tilastomatemaattiset menetelmät on kuvattu aikaisemmin (5).

TULOKSET

Projektin alussa sekä liikkujat että verrokit olivat ylipainoisia, kuntoarvoiltaan omanikäisiään keskimäärin huonompikuntoisia ja rasva-arvojen perusteella monet kuuluivat riskiryhmiin (taulukot 1 ja 3).

Liikuntaintervention aikana aktiiviliikkujaryhmissä keskimääräinen liikuntamäärä (vaihteluväli) kuntopäiväkirjojen mukaisesti oli viimeksi kuluneiden 6 kuukauden aikana miehillä noin 4,0 t/vk (1,5-8,0) ja naisilla 3,4 t/vk (1,3-7,5). Noin 65 % liikunnasta oli kävelyä. Lisäksi osa liikkujista myös hiihti, pyöräili ja tanssi. 5-14 % liikunnasta muodostui ohjatusta sisäliikunnasta (jumpat, kuntopiirit ym.). Liikuntakyselyn mukaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden MET-arvot suurenivat naisilla 3,3-kertaisiksi ja miehillä 2,6-kertaisiksi liikuntainterventiota edeltävältä tasolta.

Liikuntaintervention aikana paino pieneni aktiiviliikkujaryhmien naisilla keskimäärin 2,1 kg ja miehillä 2,0 kg, mutta verrokeilla ei vastaavaa pienenemistä havaittu. Vastaavasti kehon painoindeksi pieneni aktiiviryhmissä sekä naisilla että miehillä 0,6 yksikköä, mutta ei verrokeilla.

Kuntoarvoissa verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa mittaava maksimaalisen hapenottokyvyn estimaatti, kuntoindeksi, parani liikkujanaisilla keskimäärin 13 % ja miehillä 16 %, mutta ei verrokeilla. Lihaskunnon osalta toistojen määrä 30 sekunnissa lisääntyi aktiiviliikkujaryhmissä eri lihasryhmissä naisilla 37-45 % ja miehillä 27-41 %. Myös verrokkiryhmässä tapahtui lihaskunnon paranemista: naisten lihaskunto parani eri lihasryhmissä 14-32 % ja miehillä 24-44 %, mutta seurantamittauksissa lihaskunto toistoliikkeinä oli verrokkinaisilla 14-30 % ja -miehillä 7-15 % heikompi kuin liikkujilla.

Liikkujilla ja verrokeilla seerumin kokonaiskolesterolin pitoisuus säilyi muuttumattomana sekä naisilla että miehillä (taulukot 2 ja 4). Liikkujamiehillä HDL-kolesterolin pitoisuus lisääntyi 16 % ja naisilla 7 %, mutta vastaavaa muutosta ei havaittu verrokeilla. Vastaavasti kolesteroli/HDL-suhde pieneni liikuntaryhmien miehillä 14 % ja naisilla 6 %, mutta ei verrokeilla. LDL-kolesterolin pitoisuus väheni liikkujamiehillä 6 %. Plasman glukoosiarvoissa ei tapahtunut tilastollisesti merkittäviä muutoksia.

Seitsemän ryhmän otoksesta (yhteensä 104 henkilöä; 70 naista ja 34 miestä) selvitettiin myös subjektiivista arviota liikuntaintervention vaikutuksista työssä selviytymiseen ja sairauspoissaolojen määrää 9 kuukauden liikuntaintervention aikana ja vastaavina kuukausina vuotta aikaisemmin. Tutkitut arvioivat tilannettaan subjektiivisesti numeroilla 0-10 (0 = ei mitään muutosta parempaan, 5 = kohtalainen paraneminen, 10 = erittäin merkittävä paraneminen). Naiset arvioivat liikuntaintervention parantaneen työssä selviytymistä ja jaksamista lukuarvolla 7,7 (vaihteluväli 4-10) ja miehet lukuarvolla 6,9 (vaihteluväli 4-10). Sairauspoissaolojen kokonaismäärä pieneni miehillä noin 46 % projektia edeltävistä määristä (9 kuukauden jaksolla 9,3 pv vs 5,0 pv), mutta naisilla vastaavan kaltaista vähenemistä ei havaittu sairauspoissaolojen kokonaismäärässä (13,1 pv vs 12,4 pv). Lyhyiden sairauspoissaolojen (ei sisällä vaikeiden tapaturmien, leikkausten ym. aiheuttamia pitkiä sairauslomia) määrä pieneni miehillä 52 % (9 kuukauden jaksolla 5,0 pv vs 2,4 pv) ja naisilla 44 % (7,2 pv vs 4,0 pv).

POHDINTA

Liikuntapainotteisen TYKY-toiminnan tuloksia on aikaisemmin julkaistu varsin niukasti. Tämä tutkimus perustui todelliseen työelämälähtöiseen TYKY-toimintaan, jossa toiminnan tuloksellisuutta mitattiin useilla mittareilla. Liikuntaintervention tulokset osoittavat, että niukastikin aikaisemmin liikuntaa harrastaneen henkilön tottumuksiin voidaan selvästi vaikuttaa. Alkutilanteessa sekä liikkujien että verrokkien aerobinen kunto oli keskimäärin 15 % oman ikäryhmän keskikuntoa heikompi (6). Liikuntainterventio paransi selvästi aerobista kuntoindeksiä aktiiviryhmissä sekä miehillä että naisilla, mutta verrokeilla ei vastaavaa tapahtunut. Toisaalta myös verrokkiryhmä paransi lihaskuntoa kuvaavien toistoliikkeiden määrää selvästi, joten pelkkä tietoisuus uudesta kuntotestistä johti joko vähäiseen lihaskuntoharjoitteluun tai ainakin suoritustekniikan opetteluun. Aktiiviryhmien pääasiallisena liikuntamuotona oli kävely, ja se on myös havaittu tehokkaaksi perusliikunnaksi (7). Lisäksi käytettiin vaihtelevasti muita aerobisia kuntoilumuotoja, ja kaikki aktiiviryhmäläiset harrastivat myös erityyppisiä lihaskuntoharjoituksia (kuntosali, jumpat ym.). Tämä selittää selvät muutokset sekä aerobisessa kunnossa että lihaskunnossa. Liikuntamäärät kasvoivat alun noin kahdesta kerrasta viikossa monilla henkilöillä jopa 5-7 kertaan viikossa. Suurin osa liikunnasta oli omaehtoista ja ryhmätapaamisia oli vain kerran kuukaudessa. Tosin kuntopäiväkirjoja kaikki aktiiviryhmäläiset palauttivat kahden viikon välein. Mikäli kuntopäiväkirjaa ei sovittuna aikana saapunut, soitti ryhmän valmentaja perään ja kyseli kuulumisia. Liikuntaintervention seurantamittauksiin osallistui 92 % liikkujista, joten keskeyttämisprosenttia voidaan pitää hyvin pienenä.

Painossa ja painoindeksissä tapahtui liikuntaintervention aikana lievää laskua, mutta siitä huolimatta seurantamittauksissakin painoindeksin keskiarvot ylittivät vielä normaalipainon viitearvojen ylärajan (26 kg/m<^*T-2*H98>2). Painon lasku oli suurelta osin liikunnan aiheuttamaa, sillä vain muutamat aktiiviryhmäläiset osallistuivat ohjattuun painon pudotukseen. Intervention ei alun perinkään pitänyt sisältää kaikille suunnattua laihdutusvaihetta, vaan työterveyshuolto valitsi ryhmiin henkilöitä, joilla ei ollut liikunnan aloittamiselle vasta-aiheita ja jotka mahdollisesti tulisivat hyötymään liikunnan aloittamisesta. Tätä ajatusta tukee dallasilainen epidemiologinen tutkimus, jossa ylipainoisten liikuntaa harrastavien henkilöiden kuolleisuusriski kahdeksan vuoden seurantajakson aikana oli samaa luokkaa kuin normaalipainoisten liikkujien, mutta selvästi pienempi kuin normaali- ja ylipainoisten liikkumattomien henkilöiden kuolleisuusriski (8). Toisaalta liikunnan merkittävä lisääminen aiheutti projektin alussa jonkin verran liikuntavaivoja (lihasten kipeytymistä, akillesvaivoja, lihasaitio-oireyhtymää jne.), mutta näistä vaikeuksista huolimatta osallistujat kokivat projektin subjektiivisesti erittäin myönteisenä.

Lue myös

Liikuntaan motivoinnissa oli kuntokartoituksen ohella tärkeällä sijalla omien rasva- ja sokeriarvojen tiedostaminen. Ennen liikuntainterventiota otetuissa laboratoriokokeissa seerumin kokonaiskolesteroliarvo oli hieman koholla sekä liikunta- että verrokkiryhmissä, sekä miehillä että naisilla. Samoin HDL-kolesterolipitoisuus oli pienehkö aktiiviryhmän miehillä ja erityisesti kontrolliryhmän miehillä. Liikuntaintervention aikana veren lipidiarvoissa tapahtui selviä muutoksia parempaan aktiiviryhmissä: HDL-kolesterolipitoisuus lisääntyi miehillä 16 % ja naisilla 7 %, HDL/kokonaiskolesteroli-suhde pieneni vastaavasti 14 % ja 6 %, ja miehillä LDL-kolesterolin pitoisuus pieneni 6 %. Havaitut muutokset vastaavat aiemmin raportoituja onnistuneiden liikuntainterventioiden aiheuttamia muutoksia lipidiarvoissa (9,10). Erityisen selvät muutokset olivat sellaisilla henkilöillä, joilla HDL-kolesteroliarvo lähtötilanteessa oli alle 1,2 mmol/l. Tällaisilla miehillä HDL-kolesterolin pitoisuus lisääntyi 22 % (0,96 mmol/l vs 1,17 mmol/l; n = 34) ja naisilla 18 % (1,04 vs 1,23 mmol/l; n = 34). Niinpä henkilöillä, joilla HDL-arvot ovat matalimmat, liikuntainterventio näyttää lisäävän parhaiten HDL-kolesterolin pitoisuutta. Tällä on arvioitu olevan selvä sydäninfarkteja vähentävä merkitys: HDL-kolesteroliarvon suureneminen 0,1 mmol/l pienensi miesten sairastumisriskiä 11 % ja naisten 14 % (11,12). Verrokeilla ei havaittu muutoksia veren lipideissä. Seerumin triglyseridi- ja glukoosipitoisuudet eivät muuttuneet aktiiviryhmissä liikuntaintervention aikana.

Erityisesti työnantajaa kiinnosti liikuntaintervention aikaiset mahdolliset muutokset sairauspoissaoloissa. Seitsemän aktiiviryhmän otoksella (n = 104) selvitettiin sairauspoissaolojen ohella myös subjektiivisia tuntemuksia kyselyn avulla. Liikuntaintervention aikaisten sairauspoissaolojen kokonaismäärä pieneni miehillä lähes puoleen interventiota edeltävistä määristä, ja lyhyissä sairauspoissaoloissa vastaava väheneminen havaittiin kummallakin sukupuolella. Naisilla pitkiä sairauspoissaoloja (yli 2 vk) esiintyi runsaammin 9 kuukauden liikuntaintervention aikana. Suurin osa pitkistä sairauslomista johtui kuitenkin aikaisemmin suunnitelluista leikkauksista, eikä yksikään niistä johtunut liikunnan äkillisestä lisäämisestä. Kyselyssä tutkitut ilmoittivat liikuntaintervention selvästi parantaneen selviytymistä ja jaksamista työssä. Kyselyn tulos yhdessä vähentyneiden sairauspoissaolojen kanssa merkitsee ainakin epäsuorasti parantunutta työkykyä, jonka merkittävänä taustatekijänä pidämme liikunnan lisäämistä. Toisaalta mitään suoraa yhteyttä parantuneen kunnon ja sairauspoissaolojen välille ei voi väittää olevan. Merkittävä osuus työssä jaksamiseen ja sairauspoissaolojen vähenemiseen on ollut tietoisuudella omassa kunnossa, laboratorioarvoissa ja muussa hyvinvoinnissa tapahtuneista muutoksista, jotka osaltaan paransivat itsetuntoa ja oman työn arvostusta.

Työterveyshuollon ikäkausitarkastuksissa ja muilla käynneillä löytyy erityisryhmiä, joille säännöllisellä liikunnalla voisi olla paljon annettavaa mutta jotka eivät sitä kuitenkaan harrasta. Tällaisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi erilaisten tuki- ja liikuntaelinten vaivoista kärsivät, laihduttamaan pyrkivät, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien suurentuneessa riskissä olevat tai muutoin lisää jaksamista janoavat. Näitä henkilöitä eivät aina tavanomaiset neuvot ja ohjeet auta, mutta heille räätälöity, tavoitehakuinen liikuntaohjelma voi olla tie kokonaiskuntoisuuden kehittämiseen. Tällaisten ryhmien valmentajina onnistuvat parhaiten henkilöstön tuntevat työterveyshoitajat tai muutoin ryhmien ohjaamisesta kokemusta saaneet ammattilaiset. Oleellista kuitenkin on, että liikuntaankin pitää motivoitua. Tässä interventiossa 95 % kaikesta liikunnasta oli itse toteutettua, mutta yhteiset tapaamiset kerran kuussa, kuntopäiväkirjan palauttaminen sekä kunto- ja terveysparametrien mittaamisen sisällyttäminen projektiin olivat keskeisiä intervention onnistumista tukevia toimia. Vastaavia liikuntapainotteisia TYKY-interventioita on toteutettu toisissa organisaatioissa myös koko henkilöstöä koskevina, ja tulokset osoittavat, että sopivasti sisältöä ja vaatimustasoa säätämällä tällainen toiminta soveltuu myös muille kuin tässä tutkimuksessa esitetyille työterveyshuollon valitsemille henkilöille. Oleellista kuitenkin on, että toiminta käynnistetään ennen erilaisten liikunnan vasta-aiheiden esiintymistä tai henkistä eläkepäätöstä.

Yhteenvetona liikuntapainotteisesta TYKY-interventiosta voidaan sanoa, että kannustava, omatoimisuuteen ohjaava ja ammattimaisesti ohjattu liikuntaohjelma johtaa ennen kaikkea työntekijää palkitseviin, mutta myös työnantajalle mieluisiin tuloksiin.


Kirjallisuutta
1
Laaksonen M. TYK-kuntoutus voi palauttaa työkyvyn ja työn ilon. Suom Lääkäril 1994;49:2953-2957.
2
Ilmarinen J, Tuomi K, Eskelinen L, Nygård C-H, Klockars M. Ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn arviointi ja työkyvyttömyyttä ennustavat riskitekijät I. Suom Lääkäril 1989;44:2353-2362.
3
Ilmarinen J, Tuomi K, Eskelinen L, Nygård C-H, Klockars M. Ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn arviointi ja työkyvyttömyyttä ennustavat riskitekijät II. Suom Lääkäril 1989;44:2460-2468.
4
Ainsworth BE, Haskell WL, Leon AS ym. Compendium of physical activities: classification of energy costs of human physical activities. Med Sci Sports Exerc 1993;25:71-80.
5
Vasankari TJ, Kujala U, Vasankari TM, Ahotupa M. Reduced oxidized LDL levels after a ten-month exercise training program. Med Sci Sports Exerc 1998;10:1496-1501.
6
Testauskansio. Liite RY.
7
Vuori I, Oja P, Paronen O. Työmatkaliikunta - varteen otettava vaihtoehto perusliikunnaksi. Suomen Lääkäril 1993;48:2014-2019.
8
Blair SN, Kampert JB, Kohl HW ym. Influences of cardiovascular fitness and other precursors on cardiovascular disease and all-cause mortality in men and women. JAMA 1996;276:205-210.
9
Peltonen P, Marniemi J, Hietanen E ym. Changes in serum lipids, lipoproteins, and heparin releasable lipolytic enzymes during moderate physical training in man: a longitudinal study. Metabolism 1981;30:518-526.
10
Haskell W. The influence of exercise training on plasma lipids and lipoproteins in health and disease. Acta Med Scand 1986;suppl 711:25-37.
11
Vartiainen E, Tuomilehto J, Salomaa V, Juosilahti P, Ehnholm C, Puska P. HDL-kolesterolin vaikutus suomalaisten sydäninfarktisairastavuuteen. Suom Lääkäril 1994;49:1131-1142.
12
Viikari J. Pieni HDL-pitoisuus ja sen merkitys hoidossa. Käytännön Lääkäri 1996;3:167-170.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030