Lasten kipuoireet ja uniongelmat lisääntyneet selvästi

Väitöskirjatutkimuksessa kartoitettiin kyselylomakkein 8-vuotiaiden lasten oireiden yleisyyttä 1989, 1999 ja 2005. Kunakin vuonna tutkimukseen osallistui noin 1 000 varsinaissuomalaista lasta. Oireiden yhteyksiä toisiinsa ja psykososiaalisiin tekijöihin tutkittiin em. 8-vuotiaiden ja noin 2 500 salolaisen ja rovaniemeläisen yläkoululaisen keskuudessa. Koko maan laajuisesti kerättiin noin 6 000 tutkittavalta tietoja kivuista kahdeksan vuoden iässä sekä rekisteripohjaisia tietoja masennuslääkkeiden käytöstä 24 ikävuoteen mennessä.

Terhi Luntamo

Matriksin metalloproteinaasit kriittisesti sairailla potilailla

Valtaosaan tehohoitoon johtavista sairaustiloista liittyy yleistynyt tulehdusreaktio, joka voi johtaa eri elinjärjestelmien toimintahäiriöihin. Matriksin metalloproteinaasit MMP-8 ja MMP-9 vapautuvat neutrofiilisista valkosoluista nopeasti tulehduksen alkuvaiheessa. Niiden toimintaa kudostasolla säätelee mm. metalloproteinaasien kudosinhibiittori TIMP-1. Myös MMP-7 säätelee tulehdusreaktioita ja lisäksi MMP-8:aa ja MMP-9:ää.

Johanna Hästbacka

Matriksin metalloproteinaasit melanoomasolujen invaasiossa

Solukalvoon kiinnittyneet matriksin metalloproteinaasit, MT-MMP:t pilkkovat solukalvon ja soluväliaineen proteiineja. Ne muokkaavat syöpäsolujen proliferaatiota ja invaasiota. MT1-MMP on tämän entsyymiperheen prototyyppi. MT1-MMP:tä ilmennetään monessa syövässä, joissa se lisää syöpäsolujen invaasiota kollageenipitoisten kudosten läpi. MT3-MMP on MT1-MMP:n läheinen homologi, joka ei pysty pilkkomaan tyypin I kollageenia, mutta sen sijaan pilkkoo fibriiniä.

Olga Tatti

Pitäisikö eturauhasen oireettomaan liikakasvuun aloittaa lääkehoito?

Eturauhassyövän ehkäisytutkimuksen potilastietojen jälkianalyysin perusteella 5α-reduktaasin estäjä dutasteridi vähentää merkittävästi oireettoman tai vähäoireisen prostatahyperplasian kliinistä etenemistä yli neljän vuoden ajan. Aiemmat vastaavat tutkimukset on kohdistettu hoidollisista ja eettisistä syistä potilaisiin, joilla eturauhasen liikakasvuun on liittynyt keskivaikea tai vaikea oireisto.

Ossi Lindell

Siltahoito syrjään tahdistintoimenpiteistäkin

Antikoagulaatiohoito lisää jonkin verran erilaisiin leikkaustoimenpiteisiin liittyviä vuotokomplikaatioita. Hoitosuosituksissa kehotetaan nykyään tauottamaan varfariinihoito ja korvaamaan se riskipotilaille lyhytaikaisesti hepariineilla. Tämän menettelyn hyödyistä ei ole näyttöä, ja yhä laajempi tutkimustieto osoittaa, että siltahoitoon liittyy enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Nyt laaja satunnaistettu monikeskustutkimus vahvistaa aikaisemmat havainnot siltahoidon haitoista.

Juhani Airaksinen

Signaalireittien aktivoituminen suhteessa aivovaltimoaneurysman seinämän heikkenemiseen

Vuotamattomia aneurysmia löydetään sattumalöydöksinä mm. muiden syiden vuoksi tehtyjen aivojen kuvantamisien yhteydessä. Vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien hoitovaihtoehdot ovat invasiivisia toimenpiteitä, joihin liittyy riskejä. Korkeassa vuotoriskissä olevia aneurysmia ei kuitenkaan osata yksiselitteisesti tunnistaa. Väitöstutkimus pyrki selvittämään eri signalointireittien aktivoitumista ihmisen aivovaltimoaneurysman seinämässä.

Elisa Laaksamo

Äly tuo onnea

Suomalaisessa kansanperinteessä on otaksuttu yksinkertaisten ihmisten olevan onnellisia. Matalan älykkyystason tiedetään kuitenkin olevan yhteydessä vähäiseen koulutukseen, pienempiin tuloihin ja runsaampaan somaattiseen sairastavuuteen. Matalaan älykkyystasoon liittyy myös lähes kaikkien psykiatristen sairauksien lisääntynyt riski; ainoa poikkeus on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Englantilainen tutkimusryhmä pyrki selvittämään onnellisuuden, älykkyyden sekä näiden suhdetta välittävien tekijöiden yhteyksiä laajassa väestötutkimuksessa.

Tero Taiminen

Puoliso apuun elämäntapojen kohentamisessa

Valtimosairaudet ovat edelleen tärkein kuolleisuuden syy. Parhaiten niitä voitaisiin estää elämäntapojen muutoksilla, mutta muutos on haastavaa. Tarvitaan lisää tietoa vaikuttavista ja helposti toteutettavista toimintatavoista, joiden avulla muutos onnistuu. Yhdysvalloissa tehdyssä satunnaistetussa tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää, miten elämäntapoihin voidaan vaikuttaa, kun puolisoa valmennetaan toimimaan muutoksen tukena.

Helena Liira

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030