Sydäninfarktipotilaan kipu hoidetaan opiaateilla ja nitraateilla. Hapetus ja hemodynamiikka hoidetaan yksilöllisesti. ASAa annetaan pureskeltavaksi tai liuotettuna 160-500 mg heti infarktiepäilyn herättyä. Beetasalpaajaa annetaan infarktipotilaalle laskimoon, jollei hänellä ole sille vasta-aihetta. Liuotushoito tulee aloittaa puolen tunnin kuluessa potilaan sairaalaantulosta, jos ST-väli on koholla eikä hoidolle ole vasta-aiheita. Kehittyvän non-Q-infarktin ja epästabiilin angina pectoriksen erottaminen ei ole alkuvaiheessa mahdollista. Niitä epäiltäessä ja ST-välin ollessa iskeemisesti alentunut, aloitetaan ASAhoidon lisäksi herkästi pienimolekyylisen hepariinin anto ihon alle. ACE:n estäjähoito aloitetaan pienellä annoksella suuren (etuseinä)infarktin uhatessa. Nitraatteja annetaan laskimoon, jos potilaalla on kipuja tai sydän on vajaatoimintainen. Magnesiumsulfaatti ei kuulu sydäninfarktin rutiinihoitoon.

Kirjoittaja tiivistää nykytiedon lääkehoitojen vaikutuksesta infarktipotilaan selviytymiseen.