Akuutin suolitukoksen, sekä ohut- että paksusuoliperäisen, hoito on muuttunut vain vähän kymmenen viime vuoden aikana. Diagnostiikassa on tapahtunut kehitystä lähinnä kuvantamistutkimuksissa, jotka auttavat erottamaan täydellisen ja osittaisen suolitukoksen toisistaan. Strangulaation ja siihen liittyvän suoli-iskemian havaitsemisessa on tapahtunut valitettavan vähän edistystä. Pysyvän suoli-iskemian riskin vuoksi suolitukospotilaat tulisi hoitaa yksikössä, jossa on kirurginen hoitovalmius. Usein potilaat hyötyvät konservatiivisesta alkuhoidosta, vaikka myöhemmin jouduttaisiinkin leikkaukseen.