Kihtiä tulee hoitaa kokonaisvaltaisesti – muista liitännäissairaudet
• Kihti on krooninen systeemisairaus, johon liittyy merkittäviä liitännäissairauksia ja suurentunut kuolleisuus.
• Hoidossa tulee huomioida akuutit kohtaukset ja hyperurikemia sekä liitännäissairauksien diagnosointi ja potilaan kokonaisennusteen parantaminen.
• Tavoitteena on plasman uraattipitoisuuden pienentäminen pysyvästi alle tason 360 μmol/l, toofisessa kihdissä alle tason 300 μmol/l.
• Seurannan toteutuminen ja liitännäissairauksien hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä.
• Hoidon tulee olla kokonaisvaltaista ja tähdätä remissioon.
Kihti on yleisin niveltulehdusta aiheuttava sairaus (1). Se johtuu virtsahapon kertymisestä elimistöön, ja ensimmäinen ilmentymä on usein äkillinen kihtikohtaus. Siinä nivelen sisään muodostuneet natriumuraattikiteet aiheuttavat rajun tulehdusreaktion.
Virtsahappo on suola, joka alkaa muodostaa kiteitä, jos sen pitoisuus ylittää kiteytymisrajan, joka on 408 µmol/l fysiologisissa olosuhteissa 37 celsiusasteen lämpötilassa. Perifeerisissä kudoksissa kiteytymisraja on kuitenkin matalampi, noin 360 µmol/l (2).
Jos kiteitä kertyy nivelen sisään hitaasti, elimistö ehtii pakata ne proteiinivaipan sisään, eikä fulminanttia tulehdusta synny. Jos tällainen kidekertymä hajoaa esimerkiksi nivelen pikkuvamman tai rasituksen takia, nivelen sisään levinneet kiteet aiheuttavat kohtauksen. Samoin voi käydä, jos kiteitä muodostuu niin nopeasti, ettei niitä ehditä pakata.
Kohtauksella on hyvä taipumus rauhoittua itsekseenkin, kun elimistö pakkaa kiteet uudelleen. Niveltulehdus on kuitenkin usein niin kivulias, että potilas tarvitsee apua.
Kihdin hoito koostuu akuutin kohtauksen ensiavusta sekä uusien kohtausten estosta ja potilaan ennusteen parantamisesta. Tavoitteena on pienentää uraattipitoisuus pysyvästi kiteytymisrajan alapuolelle (3).
Useat laboratoriot Suomessa ovat lisänneet plasman uraattipitoisuuden (P-Uraat) tulokseen lauseen kihdin hoidon tavoitetasosta, vaikka laskennalliset viitealueet sisältävät epäedullisen korkeita tasoja (4). Britanniassa tällaisen lauseen lisäämisen on osoitettu johtavan kihtiin liittyvän sairaalahoidon vähentymiseen (5).
Kihdin taustalla on hyperurikemia eli veren virtsahapon runsaus, joka on metabolinen, systeeminen ongelma. Kihti ei siis ole vain akuutisti tulehtunut isovarvas vaan krooninen systeemisairaus.
Kun uraattitaso ylittää lukeman 400 µmol/l, natriumuraattikiteitä saattaa kertyä myös proksimaalisempiin niveliin sekä nivelten ulkopuolisiin kudoksiin.
Kihti voi ilmetä missä tahansa nivelessä, ja uraattikiteitä kertyy usein myös jänteisiin ja limapusseihin aiheuttaen joskus tulehduksia näissäkin (6). Kuviossa 1 on kuvattu kihdin luonnollinen taudinkulku (7).
Hyperurikemia määritellään oireettomaksi, jos henkilöllä ei ole todettu kihtikohtauksia (2). Oireetonkin hyperurikemia on epäedullinen tila, johon liittyy suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien ja munuais-, maksa- ja hengityselinsairauksien riski sekä lisääntynyt kokonaiskuolleisuus (8).
Uraattipitoisuus kasvaa normaalia suuremmaksi joko liiallisen tuotannon tai liian vähäisen poistumisen vuoksi tai näiden mekanismien yhdistelmänä. Uraattia muodostuu elimistössä puriineista, joita saadaan ravinnosta, sekä normaalin ja patologisen solutuhon kautta (2). Noin kaksi kolmasosaa elimistön puriineista on endogeenisiä (9).
Noin 2/3 uraatista poistuu munuaisten ja noin 1/3 suoliston kautta (10). Riittämätön uraatin poistuminen on suurimmalla osalla kihtipotilaista hyperurikemian ensisijainen syy (7).
Ensimmäistä kihtikohtausta yleensä edeltää vuosikausia kestänyt hyperurikemia, jolloin kiteitä kertyy elimistöön (7). Kohtauksen aikana uraattitaso voi kuitenkin olla jopa alle hoitotavoitteen, koska silloin elimistössä syntyvät tulehdusvälittäjäaineet lisäävät tehokkaasti uraatin poistumista (11). Tästä syystä plasman uraattipitoisuus tulee tutkia noin kuukauden kuluttua kohtauksen jälkeen, jolloin saadaan luotettavampaa tietoa taustatasosta.
Useampi kuin neljä potilasta viidestä saa uuden kihtikohtauksen kahden vuoden kuluessa ensimmäisestä. Jos sairaus jää hoitamatta ja hyperurikemia jatkuu, kihti voi kroonistua. Silloin se voi aiheuttaa jatkuvaa lievempiasteista artriittia, jonka päälle tulee toistuvia kihtikohtauksia (7).
Tällainen jatkuva tulehdustila voi hitaasti syövyttää luuta kidekertymän seudussa johtaen ontelomaisiin eroosioihin. Kroonisessa kihdissä todetaan usein myös kookkaita kihtikidekertymiä eli toofeja, jotka kliinisesti ilmentyvät kiinteinä, aristamattomina ihonalaisina patteina.
Kihdin riskitekijät
Potilaan yksilöllinen riski sairastua kihtiin muodostuu monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, joista osaan potilas voi vaikuttaa, osaan ei. Hyperurikemia ja kihti yleistyvät iän karttuessa. Myös kihtiin liittyvien tekijöiden, kuten kohonneen verenpaineen, munuaisten vajaatoiminnan, diabeteksen ja diureettien käytön, esiintyvyys lisääntyy iän mukana.
Iäkkäissä väestöryhmissä hyperurikemian esiintyvyys on varsin suuri. Päijäthämäläisessä Ikihyvä-tutkimuksessa (engl. Goal), jossa tutkittiin 52–76-vuotiaita henkilöitä, hyperurikemia (P-Uraat ≥ 360 μmol/l) todettiin 31 %:lla naisista ja 60 %:lla miehistä (8).
Kihti kuitenkaan ei ole pelkästään iäkkäiden sairaus. Sitä tavataan myös nuorilla ja keski-ikäisillä aikuisilla, ja näissäkin ikäryhmissä on todettu merkittävää yleistymistä viime vuosikymmenien aikana (12).
Miehillä kihti on yli kolme kertaa yleisempi kuin naisilla (13). Suhdeluku on selvästi suurempi nuoremmissa ikäryhmissä, sillä estrogeeni suojaa tehokkaasti premenopausaalisia naisia hyperurikemialta lisäämällä uraatin poistumista. Vaihdevuosien jälkeen uraatin poistumisessa ei ole eroa sukupuolten välillä ja hyperurikemian ja kihdin riski kasvaa naisilla.
Miehillä klassinen isovarpaan tyvinivelen kihtikohtaus on tyypillinen, mutta naisilla kihti ilmenee usein epätyypillisenä yläraajanivelten affisiona ja moninivelkihtinä (14).
Ylipainon ja kihdin välinen yhteys on erittäin vahva, ja ylipainon yleistyminen on yksi tärkeimmistä kihdin lisääntymisen syistä. Jokainen 5 kg/m²:n nousu painoindeksissä lisää riskiä noin 55 % (15). Painonlaskulla on puolestaan kihdiltä suojaava vaikutus, sillä sen seurauksena veren uraattipitoisuus pienenee (16).
Perimälläkin on rooli kihdin synnyssä. Hyperurikemialle ja kihdille altistavia geenejä on tunnistettu yli 20 (17). Hiljattain julkaistu laaja pitkittäistutkimus kuitenkin osoitti, että terveelliset elämäntavat voivat vähentää geneettisiin tekijöihin liittyvää kihdin riskiä lähes kolmanneksella (18).
Ruokavaliolla on merkitystä kihdin patogeneesissa, mutta pelkin ruokavaliomuutoksin saavutettava uraattitason lasku harvoin riittää uraattitavoitteeseen pääsemiseksi (tietolaatikko).
Kihdin liitännäissairaudet
Kihti on yhteydessä moniin eri elinjärjestelmiä vaurioittaviin sairauksiin (taulukko 1, kuva 1). Etenkin yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin on tunnettu jo pitkään, ja kardiovaskulaarikuolleisuus on muuhun väestöön verrattuna suurentunut sekä kihdissä että oireettomassakin hyperurikemiassa.
On näyttöä siitä, että kuolleisuusriski on pienempi munuaisten toiminnan heikkenemisestä johtuvassa renaalisessa hyperurikemiassa kuin pääasiassa uraatin liikatuotannosta johtuvassa metabolisessa hyperurikemiassa (19,20).
Sydän- ja verisuonisairaudet
Sydäninfarktin, sydämen vajaatoiminnan, laskimotukoksen, aivohalvauksen ja erityisesti verenpainetaudin esiintyvyys on kihtipotilailla selvästi suurempi kuin kihtiä sairastamattomilla (21). Verenpainetauti on kihtipotilailla jopa yli neljä kertaa yleisempi kuin samanikäisillä kihtiä sairastamattomilla (22).
Hyperurikemiaan ja kihtiin liittyy myös suurentunut riski sairastua perifeeriseen valtimotautiin ja eteisvärinään (23,24). Akuutissa kihdissä riski sairastua sydäninfarktiin, aivohalvaukseen ja laskimotukokseen on suurentunut erityisesti ensimmäisen kuukauden aikana kohtauksen jälkeen (25,26).
Krooninen munuaissairaus
Munuaisten vajaatoiminta vähentää uraatin erittymistä ja johtaa sen kertymiseen elimistöön. Kihtiä esiintyy neljäsosalla ja hyperurikemiaa yli puolella niistä potilaista, joilla on krooninen munuaissairaus.
On myös esitetty hypoteesi, että kohonneet uraattitasot saattavat pitkällä tähtäimellä aiheuttaa munuaistoiminnan heikentymistä (27). Yli puolella kihtipotilaista eGFR (glomerulussuodosnopeus) on alle 60 ml/min (22).
Diabetes ja insuliiniresistenssi
Diabeteksen esiintyvyys kihtiä sairastavilla on suuri – lähes 20 % (28). Hyperurikemiaa esiintyy diabetespotilaista jopa noin 30 %:lla.
Esidiabeteksessa insuliiniresistenssi on tärkein diabeteksen kehittymisen ennustaja, ja sillä on todettu olevan vahva yhteys plasman uraattipitoisuuteen (29,30).
Rasvamaksa
Hyperurikemian ja rasvamaksan välinen yhteys on osoitettu useissa tutkimuksissa (31,32). Metaboliseen hyperurikemiaan näyttää liittyvän korkeampi rasvamaksariski kuin renaaliseen (33).
Nivelrikko
Kihtipotilailla on suurempi nivelrikon riski verrattuna muuhun väestöön (34). Toofista kihtiä sairastavilla potilailla nivelrikolle tyypilliset piirteet, kuten luupiikit, subkondraalinen skleroosi ja nivelraon kaventuminen, olivat merkittävästi yleisempiä nivelissä, joissa kaksoisenergiatietokonetutkimuksessa havaittiin uraattikiteiden kertymiä, kuin niissä nivelissä, joissa uraattikertymiä ei todettu (35).
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että oireettomasta hyperurikemiasta kärsivät ostivat enemmän kipulääkkeitä kuin normourikeemiset henkilöt (36). Tämä viittaa siihen, että hyperurikemia liittyy kiputiloihin myös ilman kihtikohtauksia.
Kiputilojen taustalla voivat olla eriasteiset nivelrikkomuutokset, joille hyperurikemia näyttää altistavan. Näin ollen ”oireeton hyperurikemia” ei välttämättä ole täysin oireeton.
Kihdin kokonaisvaltainen hoito
Valtaosalla potilaista kihdin ensioire on akuutti kihtikohtaus. On kuitenkin tärkeää tunnistaa kihdin koko kehoon vaikuttava luonne. Kihti on merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä.
Kihtikohtauksen jälkeen potilas tulisi arvioida noin kuukauden kuluttua, kun kohtaus on laantunut. On syytä selvittää, tarvitaanko kihtikohtausten estoon uraattia vähentävää lääkitystä.
Arvioon tulisi sisältyä plasman uraattipitoisuuden kontrolli sekä kokonaisvaltainen kardiovaskulaaririskien kartoitus. Samassa yhteydessä tulee puuttua myös muihin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, kuten tupakointiin, verenpainetautiin, hyperkolesterolemiaan, munuaisten toimintaan ja diabetekseen.
Tyypin 2 diabetes saattaa löytyä kihtikohtauksen jälkeisessä kontrollissa. Kihtiä ja muita metabolisen oireyhtymän osatekijöitä sairastavat hyötyvät painon laskusta.
Verenpainetaudin hoidossa on syytä huomioida, että diureetit nostavat uraattitasoa. Mikäli mahdollista, tilalle kannattaa vaihtaa jokin muu lääke, kuten losartaani, joka on lievästi urikosuurinen eli virtsahapon eritystä virtsaan lisäävä (37).
Myös SGLT2:n estäjät ovat urikosuurisia, ja niillä on myös ennustetta parantava vaikutus. Lääke tulisikin aloittaa sen käyttöaiheiden mukaisesti tyypin 2 diabetesta, sydämen vajaatoimintaa tai kroonista munuaistautia sairastaville, etenkin jos heillä on myös hyperurikemia tai kihti (38).
Euroopan reumalääkärijärjestön (Eular) suositusten mukaan uraattia vähentävää lääkitystä suositellaan jo ensimmäisen kihtikohtauksen jälkeen tietyille riskiryhmille (kuvio 2) ja toisen kohtauksen jälkeen kaikille (39).
Usein kihtikohtauksen takia vastaanotolle tulleella potilaalla on jo aiemmin todettu hyperurikemia ja aiempia kohtauksia anamneesissa, jolloin uraattia vähentävä lääkitys tulisi aloittaa viiveettä.
Uraattia vähentävänä hoitona käytetään tavallisesti allopurinolia tai febuksostaattia. Tavoitteena on plasman uraattipitoisuuden pienentäminen alle lukeman 360 μmol/l (toofisessa kihdissä < 300 μmol/l) sekä tason ylläpitäminen.
Kuten muissakin kroonisissa sairauksissa, kihdin hoidossa pitkäjänteisyys on avainasemassa. Uraattipitoisuus tulee tarkistaa kuukauden kuluttua lääkityksen aloituksesta tai annosmuutoksesta ja tavoitteeseen pääsemisen jälkeen vuosittain hoitaen samalla liitännäissairauksia ja niiden riskitekijöitä.
Kihdin hoidon algoritmi on esitetty kuviossa 2.
Kihti on pitkälti alidiagnosoitu ja alihoidettu sairaus, jonka hoito on kuitenkin suoraviivaista ja helppoa, ja asianmukaisesti toteutettuna se voi merkittävästi parantaa potilaiden elämänlaatua ja edistää yleistä terveyttä.
Kihdin hoito tähtää remissioon (40), johon päästään saavuttamalla uraattitavoitteet. Liitännäissairauksien ja niiden riskitekijöiden hoito on vähintään yhtä tärkeää kuin kihdin hoito.
Janis Timsans: Apurahat (Reumatautien tutkimussäätiö, MedCare-säätiö, Päijät-Hämeen Lääkäriseura), luentopalkkiot (Terve Media, Fresenius Kabi, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Tampereen lääkäriseura, UCB), matka-, majoitus- tai kokouskulut (Abbvie, UCB, Viatris, Novartis, Pfizer)
Antti Palomäki: Konsultointi (Johnson & Johnson, Boehringer Ingelheim, Abbvie), luentopalkkiot (Boehringer Ingelheim, Abbvie, Pfizer, Johnson & Johnson), matka-, majoitus- tai kokouskulut (Novartis).
Antti Puolitaival: Luentopalkkiot (Abbvie, Eli Lilly, Janssen-Cilag, MSD, Novartis, UCB, Pfizer, Amgen, Medac, Viatris, Boehringer Ingelheim), korvaus koulutusaineiston tuottamisesta (Medac, Johnson & Johnson), matka-, majoitus- tai kokouskulut (UCB Pharma, Galapagos).
Markku Kauppi: Asiantuntijalausunto (BMS, UCB, Abbvie), luentopalkkiot (Abbvie, Celltrion, Johnson & Johnson, Lilly, Orion Pharma, Pfizer, Novartis, UCB), korvaus käsikirjoituksen valmistelusta (Kustannusyhtiö Duodecim), korvaus koulutusaineiston tuottamisesta (Kustannusyhtiö Duodecim), matka-, majoitus- tai kokouskulut (Celltrion, Novartis).
TIETOLAATIKKO
Kihdin ruokavaliohoito
Ruokavalion ja kihdin välinen yhteys on tunnettu jo pitkään. Historiallisesti ruokavaliohoitoa on pidetty kihdin ensisijaisena hoitona.
Puriinirajoitteisella ruokavaliolla voidaan kiistatta vähentää akuutteja kihtikohtauksia (1) ja laskea plasman uraattitasoa (2), mutta kroonisen kihdin hoidossa ja komplikaatioiden estossa sen pitkäaikaistehosta ei ole vakuuttavaa tutkimusnäyttöä (2).
Kihtipotilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu aina ravitsemusneuvonta, sillä siitä on hyötyä myös muiden metabolisten terveysongelmien ehkäisyssä ja hoidossa.
Kihtiruokavaliolla ja terveellisillä elintavoilla voitaneen lisäksi estää kihdin puhkeamista hyperurikeemisilla henkilöillä (3). On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että ruokavaliomuutoksilla saavutettava hyöty kihdin hoidossa on rajallinen, eikä se yleensä riitä yksinään uraattitavoitteeseen pääsemiseksi (2).
Kihtiruokavalion tavoitteena on vähentää ylenmääräistä puriinien saantia ja laskea plasman uraattitasoa pysyvästi. Aivan yhtä tärkeä tavoite on vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kihtipotilailla yleisiin metabolisiin häiriöihin, kuten ylipainoon, rasvamaksaan ja tyypin 2 diabetekseen.
Tutkimusten perusteella laihduttaminen vaikuttaa uraattitasoon ja kihdin riskiin selvästi enemmän kuin yksittäiset ruokavalioon liittyvät tekijät.
Pitkäaikaisia seurantatutkimuksia kihtiruokavalion tehosta kihdin hoidossa ja komplikaatioiden estossa ei juuri ole. Ruokavaliohoidon merkitys varsinkin kroonistuneessa kihdissä on epäselvää.
Puriinirajoitteisella ruokavaliolla plasman uraattitaso voi laskea noin 60–120 μmol/l. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa kihtiruokavalion vaikutus oli selvästi suurempi uraatin liikatuotannosta johtuvassa kuin uraatin vähentyneestä poistumisesta johtuvassa kihdissä (89 μmol/l vs. 57 μmol/l) (4).
Kihtipotilaiden tulee välttää myös runsaasti puriineja sisältäviä kerta-aterioita (esimerkiksi muikkurove), koska niihin liittyy liki viisinkertainen kohtausriski (1) – tämän monet kihtipotilaat oppivatkin kokemuksen kautta.
Kihtiruokavaliossa kannattaa keskittyä rajoittamaan kaikkein puriinipitoisimpien ruoka-aineiden nauttimista, joita ovat mm. punainen liha, sisäelimet, siipikarjan nahka, pikkukalat, äyriäiset ja palkokasvit. Esimerkiksi Suomen Reumaliiton nettisivuilta löytyy kattava ruokavalio-opas kihtipotilaille (reumaliitto.fi/reuma-aapinen/kihti-ja-ravinto).
Varsinkin iäkkäiden potilaiden kohdalla tulee varmistua siitä, ettei ohjeiden liian orjallinen noudattaminen johda ruokavalion köyhtymiseen, proteiinivajeeseen ja aliravitsemukseen.
Alkoholi nostaa uraattitasoa annosriippuvaisesti: jo 10–15 gramman päiväkulutus lisää kihtiriskiä 32 %. Tutkimusten mukaan alkoholijuomista olut, viina ja siideri nostavat uraattitasoa kaikkein eniten. Varsinkin olut sisältää runsaasti puriineja, mutta alkoholiaineenvaihduntaan liittyy epäsuorasti endogeenisen puriinituotannon kiihtyminen ja uraatin vähentynyt eritys virtsaan.
Fruktoosilla makeutetut virvoitusjuomat ovat nykyisin merkittävä hyperurikemian lähde. Yli kaksi kertaa päivässä nautittuna ne lisäävät kihtiriskiä jopa 85 % verrattuna satunnaiseen kulutukseen (harvemmin kuin kerran kuukaudessa) (5).
Kihtipotilaiden kannattaa nauttia säännöllisesti rasvattomia maitotaloustuotteita, koska ne laskevat uraattitasoa. Samoin kohtuullinen kahvinjuonti on hyödyllistä. Potilaiden kannatta suosia vettä ensisijaisena janojuomana. Yleisesti kala- ja kasvispainotteinen ruokavalio on suositeltava niin kihdin kuin ylipainonkin kannalta.
Kihdin ruokavaliohoidon onnistumista tulee seurata laboratoriokokein, ja jos hoitotavoitteeseen ei päästä, on potilaalle aloitettava ruokavaliohoidon lisäksi uraattia vähentävä lääkitys. Jos potilaalle on jo kehittynyt kroonisen kihdin aiheuttamia muutoksia (esimerkiksi toofit tai niveleroosiot), on potilaalle aloitettava hyperurikemian lääkehoito.
1 Zhang Y, Chen C, Choi H ym. Purine-rich foods intake and recurrent gout attacks. Ann Rheum Dis 2012;71:1448–53. doi.org/10.1136/annrheumdis-2011-201215
2 Danve A, Sehra ST, Neogi T. Role of diet in hyperuricemia and gout. Best Pract Res Clin Rheumatol 2021;35:101723. doi.org/10.1016/j.berh.2021.101723
3 McCormick N, Rai SK, Lu N ym. Estimation of primary prevention of gout in men through modification of obesity and other key lifestyle factors. JAMA Netw Open 2020;3:e2027421. doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2020.27421
4 Chen Z, Xue X, Ma L ym. Effect of low-purine diet on the serum uric acid of gout patients in different clinical sub-types: A prospective cohort study. Eur J Med Res 2024;29:449. doi.org/10.1186/s40001-024-02012-1
5 Choi HK, Curhan G. Soft drinks, fructose consumption, and the risk of gout in men: Prospective cohort study. BMJ 2008;336:309–12. doi.org/10.1136/bmj.39449.819271.BE
- 1
- Singh JA, Gaffo A. Gout epidemiology and comorbidities. Semin Arthritis Rheum 2020;50;S11–6. doi.org/10.1016/j.semarthrit.2020.04.008
- 2
- Kauppi M. Kihti ja hyperurikemia. Kirjassa: Kauppi M, Karjalainen A, Pirilä L ym, toim. Reumasairaudet, 1. painos. Helsinki: Kustannus oy Duodecim 2023;622–40.
- 3
- Julkunen H. Tavoitteellinen lääkitys parantaa kihdin hoitotuloksia. Suom Lääkäril 2014;13:982–5.
- 4
- Timsans J, Kauppi M. Plasman uraatin tavoite tulisi lisätä viitearvoihin. Suom Lääkäril 2022;77:1404.
- 5
- Riches PL, Downie L, Thomson C. Incorporating gout guideline advice into urate reports is associated with reduced hospital admissions: results of an observational study. Rheumatology (Oxford) 2022;61:1885–91. doi.org/10.1093/rheumatology/keab689
- 6
- Aurala-Heiskanen T, Kaipiainen-Seppänen O. Haasteena kihti. Suomen Lääkäril 2020;75:1127–33.
- 7
- Yokose C, Choi HK. Gout. Kirjassa: Stone JH ym., toim. Current diagnosis & treatment: Rheumatology, 4. painos. New York: McGraw-Hill Medical 2021;376–84.
- 8
- Timsans J, Kauppi JE, Kerola AM, Lehto TM, Kautiainen H, Kauppi MJ. Hyperuricaemia: prevalence and association with mortality in an elderly Finnish population. BMJ Open 2023;13:e072110. doi.org/10.1136/bmjopen-2023-072110
- 9
- Danve A, Sehra ST, Neogi T. Role of diet in hyperuricemia and gout. Best Pract Res Clin Rheumatol 2021;35:101723. doi.org/10.1016/j.berh.2021.101723
- 10
- Yin H, Liu N, Chen J. The role of the intestine in the development of hyperuricemia. Front Immunol 2022;13:845684. doi.org/10.3389/fimmu.2022.845684
- 11
- Zhang J, Sun W, Gao F ym. Changes of serum uric acid level during acute gout flare and related factors. Front Endocrinol (Lausanne) 2023;14:1077059. doi.org/10.3389/fendo.2023.1077059.
- 12
- Zhang J, Jin C, Ma B ym. Global, regional and national burdens of gout in the young population from 1990 to 2019: A population-based study. RMD Open 2023;9:e003025. doi.org/10.1136/rmdopen-2023-003025
- 13
- GBD 2021 Gout Collaborators. Global, regional, and national burden of gout, 1990-2020, and projections to 2050: a systematic analysis of the Global Burden of Disease Study 2021. Lancet Rheumatol 2024;6:e507–17. doi.org/10.1016/S2665-9913(24)00117-6
- 14
- Dirken-Heukensfeldt KJ, Teunissen TA, van de Lisdonk H, Lagro-Janssen AL. Clinical features of women with gout arthritis: a systematic review. Clin Rheumatol 2010;29:575–82. doi.org/10.1007/s10067-009-1362-1
- 15
- Aune D, Norat T, Vatten LJ. Body mass index and the risk of gout: A systematic review and dose-response meta-analysis of prospective studies. Eur J Nutr 2014;53:1591–601. doi.org/10.1007/s00394-014-0766-0
- 16
- Nielsen SM, Bartels EM, Henriksen M ym. Weight loss for overweight and obese individuals with gout: A systematic review of longitudinal studies. Ann Rheum Dis 2017;76:1870–82. doi.org/10.1136/annrheumdis-2017-211102
- 17
- Nian YL, You CG. Susceptibility genes of hyperuricemia and gout. Hereditas 2022;159:30. doi.org/10.1186/s41065-022-00243-y
- 18
- Zhang Y, Yang R, Dove A ym. Healthy lifestyle counteracts the risk effect of genetic factors on incident gout: a large population-based longitudinal study. BMC Med 2022;20:138. doi.org/10.1186/s12916-022-02341-0
- 19
- Timsans J, Kauppi JE, Kerola AM, Lehto TM, Kautiainen HJ, Kauppi MJ. Hyperuricaemia-associated all-cause mortality risk effect is increased by non-impaired kidney function – Is renal hyperuricaemia less dangerous? Eur J Intern Med 2024;121:56–62. doi.org/10.1016/j.ejim.2023.10.009
- 20
- Timsans J, Kerola AM, Rantalaiho VM, Hakkarainen KN, Kautiainen HJ, Kauppi MJ. "Metabolic" type of hyperuricemia increases mortality mainly by leading to premature death from cardiovascular disease. Mayo Clin Proc 2024;99:1835–7. doi.org/10.1016/j.mayocp.2024.07.011
- 21
- Cox P, Gupta S, Zhao SS, Hughes DM. The incidence and prevalence of cardiovascular diseases in gout: a systematic review and meta-analysis. Rheumatol Int 2021;41:1209–19. doi.org/10.1007/s00296-021-04876-6
- 22
- Zhu Y, Pandya BJ, Choi HK. Comorbidities of gout and hyperuricemia in the US general population: NHANES 2007-2008. Am J Med 2012;125:679–87.e1. doi.org/10.1016/j.amjmed.2011.09.033
- 23
- Leung N, Fang C, Pendse J, Toprover M, Pillinger MH. Narrative review: Peripheral arterial disease in patients with hyperuricemia and gout. Curr Rheumatol Rep 2023;25:83–97. doi.org/10.1007/s11926-023-01100-1
- 24
- Ding M, Viet NN, Gigante B, Lind V, Hammar N, Modig K. Elevated uric acid is associated with new-onset atrial fibrillation: Results from the Swedish AMORIS cohort. J Am Heart Assoc 2023;12:e027089. doi.org/10.1161/JAHA.122.027089
- 25
- Cipolletta E, Tata LJ, Nakafero G, Avery AJ, Mamas MA, Abhishek A. Association between gout flare and subsequent cardiovascular events among patients with gout. JAMA 2022;328:440–50. doi.org/10.1001/jama.2022.11390
- 26
- Cipolletta E, Tata LJ, Nakafero G, Avery AJ, Mamas MA, Abhishek A. Risk of venous thromboembolism with gout flares. Arthritis Rheumatol 2023;75:1638–47. doi.org/10.1002/art.42480
- 27
- Johnson RJ, Nakagawa T, Jalal D, Sánchez-Lozada LG, Kang DH, Ritz E. Uric acid and chronic kidney disease: Which is chasing which? Nephrol Dial Transplant 2013;28:2221–8. doi.org/10.1093/ndt/gft029
- 28
- Jiang J, Zhang T, Liu Y ym. Prevalence of diabetes in patients with hyperuricemia and gout: A systematic review and meta-analysis. Curr Diab Rep 2023;23:103–17. doi.org/10.1007/s11892-023-01506-2
- 29
- Krishnan E, Pandya BJ, Chung L, Hariri A, Dabbous O. Hyperuricemia in young adults and risk of insulin resistance, prediabetes, and diabetes: A 15-year follow-up study. Am J Epidemiol 2012;176:108–16. doi.org/10.1093/aje/kws002
- 30
- Timsans J, Kauppi J, Rantalaiho V ym. Serum uric acid is associated with insulin resistance in non-diabetic subjects. J Clin Med 2025;14:2621. doi.org/ 10.3390/jcm14082621
- 31
- Sun Q, Zhang T, Manji L ym. Association between serum uric acid and non-alcoholic fatty liver disease: An updated systematic review and meta-analysis. Clin Epidemiol 2023;15:683–93. doi.org/10.2147/CLEP.S403314
- 32
- Yu C, Zhou X, Wang T ym. Positive correlation between fatty liver index and hyperuricemia in hypertensive Chinese adults: a H-type hypertension registry study. Front Endocrinol (Lausanne) 2023;14:1183666. doi.org/10.3389/fendo.2023.1183666
- 33
- Timsans J, Kauppi J, Rantalaiho V ym. Hyperuricemia – especially “metabolic hyperuricemia”—is independently associated with a higher risk of steatotic liver disease. Metabolites 2025;15:356. doi.org/10.3390/metabo15060356
- 34
- Kuo CF, Grainge MJ, Mallen C, Zhang W, Doherty M. Comorbidities in patients with gout prior to and following diagnosis: case-control study. Ann Rheum Dis 2016;75:210–7. doi.org/10.1136/annrheumdis-2014-206410
- 35
- Dalbeth N, Aati O, Kalluru R ym. Relationship between structural joint damage and urate deposition in gout: A plain radiography and dual-energy CT study. Ann Rheum Dis 2015;74:1030–6. doi.org/10.1136/annrheumdis-2013-204273
- 36
- Timsans J, Kauppi J, Rantalaiho V ym. Hyperuricemic persons use more analgesics than normouricemic-is asymptomatic hyperuricemia really asymptomatic? BMC Med 2025;24:32. doi.org/10.1186/s12916-025-04573-2
- 37
- FitzGerald JD, Dalbeth N, Mikuls T ym. 2020 American College of Rheumatology guideline for the management of gout. Arthritis Care Res (Hoboken) 2020;72:744–60. doi.org/10.1002/acr.24180 Oikaisu: Arthritis Care Res (Hoboken) 2020;72:1187. doi.org/10.1002/acr.24401 Oikaisu: Arthritis Care Res (Hoboken) 2021;73:458. doi.org/10.1002/acr.24566
- 38
- Packer M. Hyperuricemia and gout reduction by SGLT2 inhibitors in diabetes and heart failure: JACC review topic of the week. J Am Coll Cardiol 2024;83:371–81. doi.org/10.1016/j.jacc.2023.10.030
- 39
- Richette P, Doherty M, Pascual E ym. 2016 updated EULAR evidence-based recommendations for the management of gout. Ann Rheum Dis 2017;76:29–42. doi.org/10.1136/annrheumdis-2016-209707
- 40
- Uhlig T. Remission is the mission in gout. J Rheumatol 2024;51:1057–9. doi.org/10.3899/jrheum.2024-0921
