Lääkäripäivystyksen työaikamalli kehittyi kokeilemalla
Korkeintaan 18 tunnin päivystysvuorot yhdistettynä viikkolevon varmistamiseen on ollut toimiva ratkaisu Hyksin anestesia- ja tehohoitolääkäreille.
Päivystys ja yötyö kuormittavat lääkäreitä (1). Työaikalain (2) ja Lääkärisopimuksen (3) muutokset vuonna 2020 edellyttivät päivystystyön uudistamista.
Ympärivuorokautinen työpaikkapäivystys on erottamaton osa anestesia- ja tehohoitolääkärien työtä. Hyksin anestesiologian, tehohoidon ja kivunhoidon tulosyksikössä (ATeK) oli joulukuussa 2020 yhteensä 37 päivystysvakanssia, joista 18 ympärivuorokautisia. Työn intensiteetin takia yöaikainen lepo jäi niukaksi. Lääkärin vakansseja oli hieman alle 250.
Lääkäriliitto ja Kuntatyönantajat myönsivät pyynnöstä Husille poikkeusluvan pilotoida vaihtoehtoisia työaikamalleja ATeKin lääkäripäivystystyksen järjestämiseen anestesiologian ja tehohoidon alalla.
Laarimallia pilotoitiin Meilahden sairaalan leikkaus- ja teho-osastoilla, Naistenklinikalla, Jorvin, Peijaksen ja Töölön sairaaloissa sekä Uudessa lastensairaalassa. Moduulimallia pilotoitiin Meilahden teho-osastoilla. Malleja pilotoitiin 2021–2022, jolloin COVID-19-pandemia kuormitti toimintaa.
Kokeilussa löydettiin kompromissi, joka koettiin jaksamisen ja työn kokonaisuuden kannalta hyväksi runsaan päivystysvelvoitteen alalla.
Perusperiaatteena päivystysvuoron lyhentäminen
Yhtäjaksoisen työrupeaman enimmäispituudeksi valittiin 18 tuntia, joka kattaa arkipäivystyksessä ajan raportista raporttiin (klo 15–9). Edellytyksenä oli Lääkärisopimuksen mukainen keskeytyksetön lepo lyhennettynä 1,5 tunnin pituiseksi klo 23–8.
Pilotissa viikkolepo (35 h) annettiin vapaa-aikana, ja sen toteutumista tarkasteltiin kalenteriviikoittain. Mikäli viikkolepo ei muuten toteutunut kalenteriviikon aikana, suunniteltiin kokonainen vapaapäivä samalle tai välittömästi seuraavalle viikolle viikkolevon korvaukseksi.
Viikkolepopäivät pyrittiin sijoittamaan päivystysviikonlopun välittömään yhteyteen. Viikkolepopäivästä annettiin rahallinen kompensaatio kirjaamalla siitä 4 tuntia säännöllistä työaikaa ilman työvelvoitetta.
Säännöllinen työaika oli pilottimalleissa arkena aina klo 7.45–16. Päivystysvuoroa välittömästi edeltävä arkipäivä klo 15 asti oli päivystystä edeltävä vapaa (PEV), ja siitä kirjattiin 3,5 tuntia säännöllistä työaikaa ilman työvelvoitetta. Pilottiin osallistumiseen kannustettiin lisäksi 4 %:n tehtäväkohtaisella lisällä.
Työstä vapaa, palkaton ”palautumisviikko” suunniteltiin työntekijöille 3 kuukauden välein.
Laarimalli
Laarimallissa luovuttiin säännöllisen työajan ja päivystystuntien erottelusta palkanmuodostuksessa. Päivystys suunniteltiin vuoro kerrallaan ja viikonlopun vuorot jaettiin ensisijaisesti siten, että yksi lääkäri päivysti lauantaiyön ja kaksi muuta seuraavat yhdistelmät: perjantaiyö + sunnuntaipäivä; lauantaipäivä + sunnuntaiyö.
Kalenterikuukauden säännöllisen työajan tunnit (mukaan lukien PEV ja viikkolepopäivistä kirjatut tunnit) ja Lääkärisopimuksen kertoimilla korotetut päivystystunnit laskettiin yhteen. Summasta vähennettiin kuukausipalkan edellyttämä säännöllisen työajan tuntimäärä (7,65 tuntia/arkipäivä) ja loput maksettiin työntekijän laskennallisen tuntipalkan mukaisesti kuukausipalkan päälle.
Moduulimalli
Moduulimallissa käytettiin kolmen lääkärin päivystysviikkoa:
Lääkäri A: maanantai-, torstai- ja lauantaiyö
Lääkäri B: tiistai- ja perjantaiyö ja sunnuntaipäivä
Lääkäri C: lauantaipäivä, sunnuntai- ja keskiviikkoyö.
Päivystysviikolle ei suunniteltu normaalia päivätyötä, mutta viikkoon kuului 6 tuntia etätyötä, jonka sisältö sovittiin lähiesimiehen kanssa.
Moduulimallissa käytettiin kokonaispalkkaa, joka laskettiin 4 kuukauden jaksolle etukäteen. Työntekijälle suunniteltujen päivystys-, päivätyö- ja palautumisviikkojen sisältämät päivystyskertoimilla korotetut työtunnit laskettiin yhteen, jaettiin mainittujen viikkojen lukumäärällä ja kerrottiin tuntipalkalla. Tämä viikkopalkka kerrottiin kuukauden sisältämien viikkojen keskiarvolla 4,35. Kokonaispalkka ei muuttunut sairauspoissaolojen tai vuosilomien aikana.
Palautteessa esiin resurssien niukkuus
Laarimallin palautekysely lähetettiin pilottiin osallistuneille 244 lääkärille loka-marraskuussa 2021 ja 152 vastasi (62 %). Vastaajien taustatiedot ja keskeiset tulokset on esitetty artikkelin sähköisen version liitteessä 1.
Moduulimallin kysely lähetettiin 17.1.2022 mallia pilotoineille 12 lääkärille, jotka kaikki vastasivat. Vastaajien taustatiedot ja keskeiset tulokset on esitetty liitteessä 2.
Päivä- ja päivystysaikaisista työvelvoitteista selviytyminen niukalla lääkärimäärällä oli osassa yksiköistä vaikeaa, etenkin kun yliopistosairaalalla on myös tieteellinen ja koulutuksellinen rooli.
Yöpäivystyksen lyhyttäkin lepoaikaa (1,5 h) pidettiin tärkeänä. Viikkolevon ja päivystystä edeltävän vapaan (PEV) koettiin edistävän jaksamista (kuviot 1 ja 2).
Avoimessa palautteessa päiväaikaisen lääkäriresurssin koettiin olleen liian niukka jo ennen pilottia ja päivätyön kiireen lisääntyneen entisestään. Yöaikaisen työn intensiteetti ja päivystysvuorojen määrä kuukaudessa koettiin keskeisiksi kuormitustekijöiksi.
Paikallista sopimista päivystyksen järjestämistavasta toivottiin ja monet pitivät pilottia askeleena oikeaan suuntaan. Palautumisviikon haluttiin olevan työntekijälle vapaaehtoinen.
Kehitystyö kannattaa
Päivystävät lääkärit toivovat lyhyempiä päivystysvuoroja (1). Pilotissa onnistuttiin siirtymään 25 tunnin vuoroista lyhyempiin vuoroihin, mutta vältettiin 13 tunnin vuoroihin liittyvä päivystysfrekvenssin tiivistyminen.
Ajatusta tietyn päivystysmäärän sisältymisestä kuukausipalkkaan voisi kehittää moduulimallin kokonaispalkkakokeilun pohjalta, vaikka malli kokonaisuutena koettiin jäykäksi. Laarimallia pidettiin yleisesti hyvänä, ja toimintaa jatkettiin Hyksissä sen mukaan jatkoluvalla. 1.5.2022 voimaan tulleeseen Lääkärisopimukseen (4) on laadittu sen pohjalta liitesopimus, joka mahdollistaa mallin käyttöönoton paikallisella sopimuksella.
Lääkäripäivystys on monimuotoista, eikä yksi malli sovi kaikkialle. Kannustan päivystäviä kollegoita kehittämään oman päivystyksensä erikoispiirteet huomioivia malleja.
Kiitän Hus ATeK-päivystyspilotin suunnittelutyöryhmän muita jäseniä Päivi Niemistä, Sami Soljanlahtea, Leena Vikatmaata ja Johanna Hästbackaa arvokkaasta suunnittelutyöstä.
Liite 1. Laarimallin palautekyselyn tuloksetLiite 2. Moduulimallin palautekyselyn tulokset
Pirkka Pekkarinen: Suomen Lääkäriliiton hallituksen jäsen 2020–21, vpj 2022.
- 1
- https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/5223/tyomarkkinatutkimus_2017_paivystykseen_osallistuminen_ja_paivystysta_koskevat_mielipiteet.pdf
- 2
- https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190872
- 3
- https://www.kt.fi/sopimukset/laakarit/2020-2021
- 4
- https://www.kt.fi/sopimukset/laakarit/2022





