Lääkärien keskinäinen tiedonvälitys on potilashoidon kulmakiviä. Merkittävä osa potilaan asioita koskevasta tiedonsiirrosta tapahtuu kirjallisten lähetteiden, konsultaatioiden ja epikriisien välityksellä. Vaikka nämä asiakirjat ovat potilaan diagnostiikan ja hoidon kannalta kriittisen tärkeitä, niiden sisällön rakenteesta ei ole olemassa erikseen sovittuja pelisääntöjä eikä laatuvaatimuksia. Epäkohtia väitetään esiintyvän runsaasti: konsultaatioita käytetään anamneesin hankintaan, lähetteistä puuttuu kysymyksenasettelu ja epikriisit ovat pahimmillaan tutkimustulosten kritiikitöntä luettelointia vailla synteettistä ajattelua ja johtopäätösten tekoa. Virheisiin syyllistynevät yhtä lailla niin seniori- kuin juniorilääkäritkin. Kyseessä on nimenomaan terveydenhoidon laatupulma, eivätkä tähän liittyvät laadun parantamistavoitteet ole kustannuksiltaan kalliita.