Ajan­kohtai­sta

Arviointineuvosto kaipaa konkretiaa valinnanvapauslain hyödyistä

Muun muassa aikataulun realistisuus pohditutti arvioijia.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Valtioneuvoston kanslian arviointineuvosto on julkaissut lausuntonsa sote-uudistuksen valinnanvapauslain esitysluonnoksesta.

Neuvosto kaipaa muun muassa kokonaisarviota uudistuksen nettovaikutuksesta julkisiin sosiaali- ja terveysmenoihin.

– Menojen kasvun hillintä on sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan uudistuksen keskeinen tavoite, arviointineuvosto perustelee.

Arviointineuvoston mielestä uudistuksen hyötyjä pitäisi suhteuttaa uudistuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Ylipäätään arviointineuvoston kaipaa enemmän määrällisiä arvioita valinnanvapausuudistuksen vaikutuksista.

Lakiesityksen vaikutusten arvioinnissa pitää myös tuoda esiin uudistuksen monien tavoitteiden riskit, tavoitteiden vaikutukset kun saattavat arviointineuvoston mukaan olla toisilleen vastakkaisia.

Aikataulu epäilyttää

Kiitostakin arviointineuvostolta heruu.

– On myönteistä, että ehdotettavan lain toimeenpanoa aiotaan tukea vaiheistetun aikataulun avulla ja että maakunnille tarjotaan muutostukea uudistuksen toteuttamiseen.

Uudistuksen aikataulu pohdituttaa silti arvioijia. Pohdinta pohjautuu pilottihankkeiden kokemuksiin. Esitysluonnoksen mukaan pilottihankkeista neljä on tarvinnut 9–12 kuukautta suppean kokeilun käynnistämiseen.

Lue myös

– Uudistuksen aikataulun realistisuutta tulisi kuitenkin esitysluonnoksessa arvioida vielä perusteellisemmin.

Arvioitsijat kaipaavatkin esitysluonnokseen lisää tietoa siitä, miten pilottihankkeista kokemuksia hyödynnetään uudistuksen toimeenpanossa.

Arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton elin, joka on perustettu Valtioneuvoston kanslian joulukuussa 2015. Neuvosto antaa lausuntoja hallituksen esityksistä ja niiden vaikutusarvioinneista. Sen puheenjohtaja on oikeustieteen kandidaatti Leila Kostiainen.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030