Asiantuntijat ahtaalla

Toimittajat ja asiantuntijat eivät aina ymmärrä toisiaan, pohtivat Esa ­Väliverronen, Ulla Järvi ja Reetta Kettunen.

Kyllä asiantuntijat aika ahtaalla mediassa ovat, haastateltavat toteavat. Esa Väliverronen on viestinnän professori Helsingin yliopistossa, Reetta Kettunen tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri ja Ulla Järvi Tiedetoimittajien liiton pääsihteeri ja terveysviestinnän tutkija.

Järvi näkee yhtenä syynä journalismin tarinallistumisen.

– Asiantuntijan viestin pitää mahtua kerrottavaan tarinaan. Se kaventaa asiantuntijan mahdollisuutta saada haluamansa sanoma läpi.

Väliverronen kiinnittää huomion false balance -asetelmaan. False balance tarkoittaa tasapuolisuusharhaa. Sillä tarkoitetaan tilanteita, joissa toimittajat hakevat kaksi näkökulmaa samaan asiaan ja esittävät ne tasavertaisina, vaikka toisella puolella voi olla takanaan tutkittu tieto, toisella kaupallinen intressi tai pelkkä mielipide.

Tasapuolisuusharhan vältteleminen ei tarkoita, että annettaisiin ääni vain tieteen edustajille. Väliverronen pohtii, että tieteenvastaisiakin mielipiteitä pitää kuulla. Niiden vaientaminen synnyttää salaliittoteorioita ja sensuurisyytöksiä.

– Toimittajien pitää tuoda esiin ilmiöitä monelta kantilta. Pitäisi vain muistaa tuoda esiin myös eri tahojen sidonnaisuudet ja kytkyt.

Tieteestä pitää puhua enemmän

Kettunen muistuttaa, että journalismi ja tutkimus ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Molemmissa haetaan totuutta, uutta tietoa, järjestystä kaaokseen.

– Kulttuurit ja toimintaympäristöt vain ovat kovin erilaisia.

Kettunen kaipaa enemmän keskinäistä kunnioitusta ja vuoropuhelua tutkijoiden ja toimittajien välille. Tutkijoilla olisi tärkeä tehtävä tiedeuutisten taustoittamisessa ja kontekstiin asettamisessa. Muuten toisiaan korville lyövät yksittäiset tutkimustulokset herättävät vain hämmennystä tai jäävät anekdooteiksi.

– Tieteestä pitäisi puhua enemmän. Tutkijoiden ei missään nimessä pidä vetäytyä julkisuudesta.

Samaa mieltä ovat muutkin haastateltavat.

– Pahinta olisi, jos asiantuntijat lakkaisivat osallistumasta julkiseen keskusteluun. Jos ei paras asiantuntija mene mukaan keskusteluun, joku muu kyllä menee, Järvi kuvaa.

Haastateltavat korostavat, että asiantuntijoiden kokemukset yhteistyöstä median kanssa ovat kuitenkin valtaosin hyviä.

Valmistaudu huolellisesti

Haastateltavat muistuttavat, etteivät journalistit voi, eivätkä saa antaa päätäntävaltaa toimitusten ulkopuolelle.

– Asiantuntijoiden on hyväksyttävä, etteivät he voi kontrolloida journalistista prosessia, sanoo Väliverronen.

Hänen mukaansa erityisesti lääkärit kokevat vastuuta siitä, että median kautta välittyy oikeanlainen viesti. Toimittajat sen sijaan kokevat, ettei heidän pidä toimia minkään yksittäisen yhteiskunnallisen ryhmän äänitorvena.

Se, mitä asiantuntija voi tehdä, on perehtyä journalistisiin toimintatapoihin ja valmistautua haastatteluihin yhä huolellisemmin.

Järvi kuvaa, miten vielä 1980-luvulla toimittaja ja lääkäri tekivät yhdessä terveysvalistusta kansalaisille. Samanlainen, valistava tiedonvälitys ei välttämättä enää tänä päivänä herättäisi haluttua vastakaikua.

– Asiantuntijoiden tapa puhua on usein etäinen. Pitäisi opetella uudenlaisia tapoja ja keinoja. Viestin muotoiluun kannattaa nähdä vaivaa, Väliverronen sanoo.

Kettusen mukaan yliopistoilla ja muilla taustaorganisaatioilla on vastuu antaa valmiuksia myös median kohtaamiseen.

Tukea vihapuheen kohteeksi joutuneelle

Oma lukunsa on vihapuhe, jota moni joutuu kohtaamaan esiinnyttyään julkisuudessa.

Järvi on entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen. Hänen mukaansa neuvostolle tuli valituksia, joissa ongelmana ei nähty alkuperäistä juttua, vaan sitä seurannut someviha.

– Toimittajat eivät tähän mennessä ole ottaneet riittävästi huomioon seurauksia, joita haastateltavalle voi nykyisin koitua. Tästä journalistien olisi syytä käydä keskustelua, sanoo Järvi.

Haastateltavat korostavat, että kollegoiden ja työnantajan olisi tuettava vihapuheen kohteeksi joutunutta.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta kyseli muutama vuosi sitten tutkijoilta vihapuheen kohtaamisesta. Kyselyn tulosten mukaan monia vihapuhe ahdistaa. Oli kuitenkin niitäkin, jotka kokivat sen voimaannuttavana.

– Voimaantumisen kokemus perustui ajatukseen, että sillä mitä sanon ja teen, on merkitystä, kun se herättää intohimoja, Kettunen kuvaa.

Tiedekoulutusta journalisteille tarvittaisiin

Kun julkisuus ahdistaa, kannattaa muistaa, että tämän päivän lehti on huomisen kalankääre, Kettunen kuvaa. Kohut kestävät aikansa, mutta menevät ohi.

Miten asiantuntijoiden asemaa mediassa voisi sitten parantaa?

– Yhteisillä keskusteluilla, keskinäisellä kunnioituksella, pitkäjänteisillä suhteilla ja toisen ryhmän toimintatapoihin perehtymällä, Kettunen sanoo.

Hän pohtii, että toimittajia olisi hyvä valistaa siitä, miten tutkijat toimivat.

– Pitäisi pitää tiedejournalismin “maanpuolustuskursseja", joissa valaistaisiin tieteen tekemisen prosessia.