Ajan­kohtai­sta

Euroopan lääkevirasto Amsterdamiin

Suomi tavoitteli lääkevirastoa Helsinkiin, mutta jäi äänestyksessä ensimmäiselle kierrokselle.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Euroopan unionin neuvosto päätti eilen illalla, että Euroopan lääkevirasto EMA tullaan sijoittamaan Amsterdamiin. Lontoossa tällä hetkellä sijaitseva lääkevirasto pitää sijoittaa uudelleen Britannian EU-eron vuoksi.

Suomi oli mukana kisaamassa lääkevirastosta, mutta sijoittui 19 maan joukosta häntäpäähän. Helsinki sai äänestyksessä vain viisi ääntä. Äänestyksen viimeiseen vaiheeseen selviytyivät Amsterdam, Milano ja Kööpenhamina.

– Vaikka Euroopan lääkevirasto ei muutakaan Helsinkiin, niin osallistumalla kilpailuun vahvistimme Euroopan laajuisia lääkealan toimijoiden verkostojamme. Helsinki for EMA-hankkeella teimme näkyväksi alan suomalaista osaamista, kommentoi STM:n tiedotteessa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Helsingin elinkeinojohtaja Marja–Leena Rinkineva uskoo, että kampanjointi ei ole mennyt hukkaan.

– Uskomme, että osallistumisemme EMA-kampanjaan tuo lisää ulkomaisia sijoituksia ja osaamista Helsingin seudulle, hänsanoo.

Lue myös

EMA teetti jo aikaisemmin kyselyn työntekijöilleen, mihin kaupunkiin he muuttaisivat mieluiten. Tulokset julkaistiin, niin että kaupunkeja ei voinut tunnistaa. Kävi ilmi, että työntekijät eivät halunneet muuttaa kaikkialle. Viraston onnistunut siirtyminen Lontoosta Amsterdamiin tulee olemaan kriittistä eurooppalaisen lääketurvallisuuden säilymisen kannalta.

EMA:ssa työskentelee noin 900 virkamiestä EU-kansalaisten terveyteen ja lääketurvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030