Ajan­kohtai­sta

Kasvispainotteinen ruokavalio parantaa fyysistä suorituskykyä

Ravinnon pienempi happokuorma voi olla eduksi esimerkiksi urheilijoille ja muille liikkujille.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Ravinnon happokuormalla voi olla sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happo-emästasapainoon ja ihmisen fyysiseen suorituskykyyn. Tämän havainnon teki Enni-Maria Hietavala väitöstutkimuksessaan.

Hietavala korostaa vihannesten ja hedelmien riittävää saantia osana terveellistä ruokavaliota ja liikunnallisesta elämäntapaa koko elämänkaaren ajan. Muutokset happo-emästasapainossa olivat todennäköisempiä naisilla kuin miehillä ja suurempia ikääntyvillä kuin nuoremmilla tutkittavilla.

– Erot munuaisten toimintakapasiteetissa saattavat selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin, Hietavala mainitsee.

Ravinnon pienempi happokuorma voi olla eduksi esimerkiksi urheilijoille ja muille liikkujille. Siitä saattaisi olla hyötyä myös ikääntyville.

Hietavalan mukaan pienemmästä happokuormasta hyötyisivät myös kroonista munuaistautia sairastavat.

Happojen tuottoa lisäävä ruokavalio lisäsi veren happamuutta erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla sekä levossa että liikunnan aikana. Naisten kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen.

Monipuolinen ruokavalio pienentää happokuormitusta

Ruokavalion happokuorman pienentämiseksi ei tarvitse jättää yksittäisiä ruoka-aineita tai ruoka-aineryhmiä syömättä eikä käyttää mitään erikoisia valmisteita, vaan ruokavalion kokonaisuus ratkaisee.

Lue myös

– Monipuolinen ruokavalio, joka sisältää vihanneksia ja hedelmiä vähintään suositellun puoli kiloa päivässä ja perunaa lisukkeena, riittää pitämään ruokavalion happokuorman lähellä neutraalia tai hieman emäksisen puolella, Hietavala kertoo.

Ravinnon aiheuttamaa happokuormaa voidaan arvioida laskemalla ruoka-aineille PRAL-arvo, eli potential renal acid load.

LitM Enni-Maria Hietavalan liikuntafysiologian väitöskirjan Dietary acid load and acid-base balance in exercise and health from adolescence to late adulthood tarkastetaan 21.4.2018 Jyväskylän yliopistossa.

Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030