Lehti 48: Ajan­kohtai­sta 48/2017 vsk 72 s. 2802

Keskosten hoito on huippua Suomessa

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Keskosvauvan on hyvä syntyä Suomessa, missä elonjääminen on huippuluokkaa, TYKS:n keskostutkijat selvittivät. Suomen edelle menee ainoastaan Japani.

Pediatrics-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin raskausviikoilla 24–29 syntyneiden pienten keskosten eloonjäämistä. Suomen lisäksi vertailussa olivat mukana Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Ruotsi, Sveitsi, Japani, Israel, Espanja, Italia sekä Iso-Britannia.

– Japanin tulokset olivat kaikkia muita maita paremmat, 93 prosenttia keskosista selviytyi. Israelissa ja Espanjassa tulokset olivat Suomea huonompia. Muiden maiden eloonjäämistulokset olivat samaa luokkaa Suomen kanssa. Suomessa pienten keskosten eloonjäämisprosentti oli 88, Israelissa 80 ja Espanjassa 78, kertoo TYKS:n vastasyntyneiden teho-osaston tutkija Kjell Helenius.

Lue myös

Tutkimuksessa selvitettiin myös menehtyneiden keskosten keskimääräistä elinikää. Suomessa menehtyneet keskoset kuolivat muita maita nuorempina, keskimäärin neljän päivän iässä. Japanissa menehtyneet keskoset kuolivat keskimäärin 13 päivän iässä. Syy voi piillä siinä, että Suomessa sallitaan parantumattomasti sairaan lapsen hoidon lopettaminen, kun Japanissa hoitoa ei lopeteta yleensä edes toivottomissa tilanteissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030