Ajan­kohtai­sta

Lääkäriliitto: Perusterveydenhuolto sote-uudistuksessa yhtä hyväksi kuin työterveyshuolto

Perusterveydenhuollon entistä parempaa saatavuutta ei kuitenkaan pidä toteuttaa sote-uudistuksessa heikentämällä työterveyshuoltoa, toteaa Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtajan Heikki Pärnäsen mukaan keskustelua työterveyshuollon asemasta sote-uudistuksessa on käyty jo pitkään. Nyt työterveyshuolto on rajattu soten ulkopuolelle.

Pärnänen kertoo, että Lääkäriliitto on pitänyt sote-keskusteluissa koko ajan esillä perusterveydenhuollon palvelujen saatavuuden parantamista.

– Näiden palvelujen entistä parempi saatavuus on ehdottomasti tärkein tavoite sote-uudistuksessa. Tätä päämäärää ei kuitenkaan pidä toteuttaa heikentämällä työterveyshuoltoa.

Pärnäsen mukaan myös työmarkkinakeskusjärjestöt ovat kannanotossaan Työterveyshuolto sote-uudistuksessa todenneet toukokuussa 2017, ettei työterveyshuoltoa tule heikentää.

– Myös professori Jussi Huttunen totesi eduskunnan perustuslakivaliokunnan sote-asiantuntijoiden kuulemistilaisuudessa, että yhdeksi tärkeimmistä palvelutuotannon ongelmista on tunnistettu terveyskeskuspalvelujen saatavuus ja keskeiseksi epätasa-arvon syyksi työterveyshuollon paremmat palvelut.

Pärnäsen mukaan työnterveyshuollon sairaanhoidolliset palvelut todennäköisesti vähenevät, jos sote-uudistuksessa onnistutaan parantamaan perusterveydenhuollon palveluja.

– Työnantajat eivät ole silloin yhtä halukkaita maksamaan sairaanhoitopalveluja niin paljon kuin nyt.

Työterveyshuoltoa kehitetään nykyisin entistä enemmän ennaltaehkäisevään suuntaan kolmikantaisessa Työterveyshuollon neuvottelukunnassa.

Työterveyshuollon ja julkisen terveydenhuollon rahoitus erilainen

Myös työterveyshuollon rahoitusta mietitään parhaillaan kolmikantaisesti Työterveyshuollon neuvottelukunnan alaisessa rahoitus- ja korvausjaostossa.

Lue myös

Nykyisin valtion osuus on alle yksi prosentti työterveyshuollon kustannuksista. Työntekijät rahoittavat työterveyshuoltoa noin 13 prosenttia ja työnantajat 87 prosenttia.

– Työntekijät maksavat työtulovakuutusmaksua, joilla työterveyshuoltoa kustannetaan. Vaikka nämä maksut ovat veronluonteisia, ne on korvamerkitty työtulovakuutuksesta maksettaviin korvauksiin, Pärnänen kertoo.

Julkinen terveydenhuolto puolestaan rahoitetaan kunta- ja valtionverotuksessa kerättävillä "yleiskatteellisilla" veroilla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030