Ajan­kohtai­sta

Lääkärit Ilman Rajoja tähyää Suomeen

Lääkärit Ilman Rajoja suunnittelee toimiston avaamista Suomeen.

Kuvituskuva 1

Oma toimisto helpottaisi suomalaisten avustustyöntekijöiden rekrytointia ja varainkeruuta.

Tällä hetkellä lähin toimisto on Tukholmassa.

Suomalaisia avustustyöntekijöitä järjestöllä on ollut kaikkiaan kolmisenkymmentä, heistä noin 10 lääkäreitä.

Lääkärit Ilman Rajoja etsii riveihinsä monen eri alan lääkäreitä, mutta erityisesti gynekologeja, anestesiologeja, ortopedeja, kirurgeja, tehohoitolääkäreitä, infektiolääkäreitä ja lastenlääkäreitä.

Lääkärin ei ole pakko olla erikoistunut pyrkiäkseen järjestön avustustyöntekijäksi. Niiltä, joiden erikoistuminen on kesken, vaaditaan kuitenkin muun muassa laajempaa kielitaitoa.

– Ranskan taidosta on hyötyä, sanoo Eugene Bushayija, joka vastaa lääkärien rekrytoinnista Tukholmassa.

Avustustyöntekijöiden tarve kasvaa

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä oli vuonna 2015 avustustoimintaa 70 maassa. Projekteja oli käynnissä 446 ja kenttähenkilökuntaa töissä 33 000. Potilasvastaanottoja oli yli 8 miljoonaa. Toiminta on ollut viime vuosina muuttumassa. Vaikka järjestön suurimmat projektit ovat köyhissä maissa, kuten Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Keski-Afrikan tasavallassa, painopiste on siirtymässä sellaisiin kriisien runtelemiin keskitulotason maihin kuin Syyria, Irak jaJemen. Näissä maissa tarvitaan kehittyneempää terveydenhuoltoa ja enemmän erikoistuneita terveydenhuollon ammattilaisia: sotavammojen hoidossa kirurgeja, ortopedeja ja anestesialääkäreitä, kroonisten tautien, kuten diabeteksen, hoidossa esimerkiksi sisätautilääkäreitä.

Lue myös

Painopisteen muuttuessa avustushenkilökunnan tarve on kasvanut. Tässä on yksi syy siihen, että suomalaisia halutaan rekrytoida aiempaa aktiivisemmin. Mukaan toivotaan lääkäreitä, joilla on hyvä stressinsietokyky ja yhteistyötaidot ja mielellään kokemusta köyhissä maissa työskentelystä tai matkailusta. Vastapainoksi luvassa on kehittymistä ihmisenä ja lääkärinä.

– Kentältä palanneet lääkärit kertovat aina samankaltaisista kokemuksista: on palkitsevaa pelastaa ihmishenkiä ja tajuta, miten pienilläkin keinoilla se on mahdollista. Itseluottamus kasvaa samoin kuin kyky tehdä vaikeita päätöksiä, Bushayija sanoo.

www.laakaritilmanrajoja.fi

Kuva: Sam Phelps/Médecins Sans Frontières

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030