Ajan­kohtai­sta

Molemmat lihavuusleikkausmenetelmät tehokkaita

Mahalaukun kavennus- ja ohitusleikkauksissa potilaiden painonlasku oli hyvä ja pysyvä seurantajakson ajan, selvisi Sleevepass-monikeskustutkimuksesta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Suomessa käytetyillä lihavuuskirurgian molemmilla leikkausmenetelmillä saadaan hyvä pitkäaikaistulos sairaalloisen lihavuuden hoidossa viiden vuoden seurannassa sekä painonlaskun että lihavuuden liitännäissairauksien osalta, selviää TYKS:sta johdetusta Sleevepass-monikeskustutkimuksesta.

Mahalaukun kavennusleikkauksen (sleeve) ja mahalaukun ohitusleikkauksen (bypass) välisiä eroja ei ollut ennen vertailtu keskenään pitkäaikaistulosten pohjalta.

– Tutkimushypoteesimme oli, että hieman yksinkertaisempana toimenpiteenä sleeve-leikkauksen pitkäaikaistulokset vastaisivat bypass-leikkauksen tuloksia, kertoo tiedotteessa Sleevepass-tutkimuksen johtaja, dosentti, päivystyskirurgian ylilääkäri Paulina Salminen Tyksistä.

Tutkimusta varten koottiin yhteen 240 potilasta maaliskuun 2008 ja kesäkuun 2010 välisenä aikana.

Molemmin leikkauksissa painonlasku oli hyvä ja pysyvä. Potilaiden ylipainosta väheni sleeve-leikkauksessa 49 prosenttia ja bypass-leikkauksessa 57 prosenttia.

– Painonlasku oli bypass-leikkauksessa parempi, mutta ero ei ennalta määritettyjen rajojen mukaan ollut vielä kliinisesti merkittävä, kertoo Salminen.

Liitännäissairauksien osalta ei ollut eroa diabeteksen tai kohonneiden rasva-arvojen suhteen. Verenpainetaudin osalta bypass-menetelmän jälkeen suurempi osa potilaista pystyi jättämään lääkityksen pois verrattuna sleeve-menetelmään. Ryhmien välillä ei ollut eroa elämänlaadun kohenemisessa leikkauksen jälkeen. Myöskään leikkauskomplikaatioissa ei ollut eroja menetelmien välillä.

Refluksipotilaiden ensijainen menetelmä

Refluksitautipotilaille ensisijainen menetelmä on Salmisen mukaan bypass-leikkaus, koska sleeve-leikkauksen läpikäyneillä potilailla refluksioireet pahenivat.

Lue myös

Suomessa vaikeasta tai sairaalloisesta lihavuudesta kärsii viisi prosenttia miehistä ja naisista seitsemän prosenttia. Suomessa lihavuusleikkausten määrä on väestöön suhteutettuna Länsi-Euroopan pienempiä. Esimerkiksi Ruotsissa tehdään väestöön suhteutettuna leikkauksia lähes kolminkertaisesti verrattuna Suomeen.

– Lihavuusleikkaus sopii useimmille potilaille, jotka eivät saavuta pysyvää painonlaskua omatoimisella painonpudotuksella ja joilla leikkausriski ei ole merkittävästi suurentunut.

Salmisen mukaan potilasvalinnassa tulisikin huomioida paremmin lihavuuden ja sen liitännäissairauksien potilaalle aiheuttama terveysriski ja lähettää ylipainoisia nykyistä herkemmin leikkausarvioon.

Tutkimukseen osallistui TYKS:n lisäksi Vaasan keskussairaala ja HYKS. Tutkimustulokset mahalaukun kavennus- ja ohitusleikkausten vertailusta julkaistiin JAMA-lehdessä.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030